• Vesihuolto omissa käsissä

    Pääkirjoitus
    14.6.202102:00
    MT toimitus

    Maa- ja metsätalousvaliokunta puoltaa kansalaisaloitetta, jonka mukaan vesihuoltoa ei saa yksityistää. Valiokunta perustelee kantaansa muun muassa sillä, että vesihuolto kuuluu yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin. Valiokunta patistaa maan hallitusta käynnistämään lainsäädännön valmistelun asiasta mahdollisimman pian.

    Vesihuolto on luonnollinen monopoli sähkön jakeluyhtiöiden tapaan. Suomessa on nykyisin noin 400 kunnallista vesilaitosta ja noin 1 500 vesiosuuskuntaa. Osuuskunnat ovat yksityisten omistamia, mutta niiden tarkoitus ei ole tuottaa voittoa vaan palvelua osuuskunnan jäsenille. Tämä pitää ottaa huomioon lainsäädäntöä tehtäessä.

    Artikkelin aiheet
    vesihuolto
    kansalaisaloite
    Maa- ja metsätalousvaliokunta
    yksityistäminen
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin