• Varokaa vaaroja

    ” Vaaroista ei päästä kokonaan eroon kielloilla ja määräyksillä.”
    Pääkirjoitus
    10.1.201406:00
    MT toimitus

    On ilmeistä, ettei kaikkea vielä Suomessakaan säädellä ja valvota riittävästi. Viranomaiset eivät vielä kykene varjelemaan kansalaisia kaikilta vaaroilta, joihin he elämässään saattavat törmätä.

    Yritys on kuitenkin jo kiitettävä. Näin voi päätellä esimerkiksi vuoden alusta voimaan tulleesta raakamaitoasetuksesta, joka asettaa tinkimaitoa myyville tiloille uusia velvoitteita.

    Teollisesti prosessoimaton maito voi periaatteessa – harvoin käytännössä – sisältää tauteja aiheuttavia mikrobeja. Tautien riskiryhmiin luetaan muun muassa pienet lapset, vanhukset ja raskaana olevat.

    Vuoden alusta kaikkien tinkimaitoa myyvien tilojen on pitänyt ilmoittaa ostajille maidon vaaroista ja oikeista käsittelytavoista kirjallisesti. Yli 2 500 kiloa vuodessa raakamaitoa myyvien tilojen vaatimukset kiristyivät lisäksi maitohuoneistojen, maidon käsittelyn, nautojen ja niiden lannan tutkimisen sekä raportoinnin osalta.

    Ruuan kuluttajalle aiheuttamiin vaaroihin on aina suhtauduttava vakavasti. Vakava on myös tilanne, jossa lainsäätäjä tai viranomainen ei tunnista rajaa, jossa säädökset ja määräykset ylittävät kohtuuden.

    Tinkimaitoa koskevat määräykset käyvät esimerkiksi siitä, kuinka häviävän pientä riskiä torjutaan byrokratiaa, velvoitteita ja kustannuksia lisäämällä. Raakamaidon hygieninen laatu on nykyisin monin verroin parempi verrattuna aikaan, jolloin se oli useimmille päivittäinen elintarvike. Olisiko valistus riittänyt?

    Hyvääkin tarkoittavat määräykset voivat etenkin pienille yrityksille nousta esteeksi koko toiminnan harjoittamiselle. Siksi kaikkeen uuteen säätelyyn tulisi suhtautua erittäin kriittisesti.

    Vaaroista ei päästä kokonaan eroon kielloilla ja määräyksillä – ja tilaa pitää jäädä elämällekin. Ehkä viranomaiset voisivat näin median ankeina aikoina muistuttaa vaikkapa viikottaisilla lehti-ilmoituksilla kansalaisia, että nämä muistavat varoa vaaroja.

    Artikkelin aiheet
    raakamaito
    säätely
    tinkimaito
    viranomaiset
    elintarviketurvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea