Vankien määrä kasvaa, vaikka rikollisuus Suomessa vähenee

Sisäasiainministeriön vuotuisten tilastojen valossa rikollisuus on Suomessa kehittynyt valtaosaltaan oikeaan suuntaan: rikosten kokonaismäärä on ollut pitkään maltillisessa laskussa. Tilastot toki kertovat vain viranomaisille ilmoitetuista rikoksista – esimerkiksi moni pieni omaisuusrikos tai näpistys saatetaan jättää ilmoittamatta vain siksi, että sen kohteeksi joutunut tietää rikoksen jäävän poliisien resurssien puutteessa selvittämättä ja tekijän rankaisematta. Se saattaa joiltain osin selittää omaisuusrikosten määrän laskua virallisissa tilastoissa.

Vaikka päivittäisiä uutisia seuraamalla voisikin tehdä aivan toisenlaisen päätelmän, myös suomalaisille luonteenomaisin rikostyyppi eli väkivaltarikokset ovat vähentyneet. Kun vielä 2010 yli 40 prosenttia tilastoiduista rikoksista oli väkivaltarikoksia, 2024 osuus oli enää kolmannes. Myös henkirikoksia tehdään nykyisin selvästi vähemmän kuin vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Sen sijaan huumausainerikokset ovat yleistyneet samoin kuin seksuaalirikokset. Niiden lisääntyminen ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa.

Rikosten vähenemisestä huolimatta vankiloissa tuomiota suorittavien määrä kääntyi muutama vuosi sitten kasvuun. Se taas on johtanut vankiloiden ahtauteen: tilaa on yhteensä vain 3 000 vangille, kun vankeusrangaistuksen suorittajia on tällä hetkellä 3 600. Vankipaikoista 2 000 on suljetuissa ja 1 000 avovankiloissa. Erityisen ahdasta on suljetuissa vankiloissa, joiden käyttöaste on 120 prosenttia. (MT 8.12.).

Vankien määrän kasvua ja vankiloiden ahtautta selittävät muun muassa rangaistusten koventuminen ja aiempaa pidemmät vankeustuomiot. Erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia on viime vuosina kovennettu, mikä todennäköisesti vastaa kansalaisten enemmistön oikeustajua. Kansalaiskeskustelussa vakavistakin teoista saatuja rangaistuksia on pidetty suorastaan uhreja nöyryyttävinä ja heidän kokemuksiaan vähättelevinä. Niin ikään kansan toiveeseen on vastattu muuntorangaistusten käyttöä uudelleen lisäämällä. Sen vaikutus keskimääräiseen vankilukuun on pieni, vain joitakin kymmeniä.

Vaikka tekijän vapautta rajoittavan rangaistusten pitää ankaruudeltaan vastata kansalaisten oikeustajua, ensisijaisesti länsimaisen yhteiskunnan tavoitteena on oltava vankien määrän ja vankilassa vietetyn ajan vähentäminen. Vankeinhoito on kallista, ja vankilaan päätyminen johtaa parannuksen sijaan liian helposti vain pahenevaan rikoskierteeseen. Rajalliset resurssit on järkevintä kohdentaa rikollisuuden ennaltaehkäisyyn, ei uusien vankipaikkojen rakentamiseen.