• Päästövähennykset eivät synny itsestään

    ”Ilmasto- ja energiapolitiikka ovat epäonnistuneet.”
    Pääkirjoitus
    16.4.201407:01
    MT toimitus

    Ilmastonmuutoksesta ja sitä kiihdyttävistä hiilidioksidipäästöistä on puhuttu paljon. Kansainvälisistä sopimuksista huolimatta kunnianhimoiset tavoitteet ovat unohtuneet ennen kuin allekirjoitusten muste on kuivunut.

    Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n sunnuntaina julkaistun osaraportin mukaan vähenemisen sijaan päästöt ovat jatkaneet ennätysmäistä kasvuaan. Liuskekaasun ja -öljyn lisääntyvä käyttö uhkaavat lisätä päästöjä entisestään.

    IPCC:n mukaan riippuvuus fossiilisista polttoaineista on katkaistava nopeasti, jotta maailma välttyy ilmastonmuutoksen pahimmilta vaikutuksilta. Tästä syystä uusiutuvan energian tuotanto pitäisi jopa nelinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä. Tässä tavoitteessa ei onnistuta, elleivät kaikki maat ole mukana.

    Euroopan unioni on pyrkinyt esiintymään maailmalla päästövähennysten eturintamassa. Tuloksia on toki saatu aikaiseksi, mutta viime vuosina kehitys on ollut julkilausuttujen tavoitteiden vastaista.

    Suomella on aivan erinomaiset mahdollisuudet olla uusiutuvan energian teknologiassa ja käytössä edelläkävijä. Mahdollisuuksia ei ole osattu hyödyntää. Kivihiilen käyttö lisääntyi viime vuonna Suomessa peräti kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna.

    Hiilen käyttö on lisääntynyt reippaasti myös uusiutuvan energian mallimaana esiintyvässä Saksassa. Huolimatta siitä, että Saksan tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2050 mennessä yli 80 prosentilla, kasvoivat viime vuonna sekä kivi- että ruskohiilen käyttö.

    Saksa on myös lopettanut voimaloiden hiilidioksidipäästöjen talteenottoon ja varastointiin liittyvän tekniikan kehittämisen kannattamattomana.

    Hiilen tuotannon ja käytön emämaassa Britanniassa on jouduttu turvautumaan kivihiilen tuontiin, koska kivihiilen käyttö kasvoi vuonna 2012 neljänneksen. Sen sijaan, että britit pyrkisivät vähentämään kivihiilen käyttöä, halutaan hyödyntää merenalaisia kivihiilivarantoja. (HS 14.4.)

    Suomessa kehitykselle on annettu vauhtia kotikutoisilla energiaveropäätöksillä. Vihreiden kansanedustan Oras Tynkkysen mielestä kivihiilen käytön lisääntyminen johtuu sen halvasta hinnasta, päästöoikeuksien edullisuudesta, Pohjoismaiden huonosta vesitilanteesta, sähkön tuonnin vähentymisestä Venäjältä ja Suomen huonosta turvekesästä.

    Saksassa kivihiilen käytön lisäämistä perustellaan sillä, ettei uusiutuvaa energia voi tuottaa tasaisesti: aina ei tuule eikä paista.

    Kivihiilen käytön raju lisääntyminen kertoo ilmasto- ja energiapolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta sekä Suomessa, EU:ssa että maailmanlaajuisesti.

    Suomella on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa muiden maiden energia- ja ilmastopolitiikkaan. Kotimaisiin valintoihin päätösvaltaa sen sijaan edelleen on, jos vain tahtoa löytyy.

    Energia-alan kärkitutkijoista koostuva professorityöryhmä julkaisi runsas kuukausi sitten Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla -raportin. Kasvun ja työllisyyden lisäksi kotimainen energia vaikuttaisi myös ilmaston, vaihtotaseen ja huoltovarmuuden kannalta myönteisesti.

    Eturivin yritysjohtajat haastoivat hiljattain Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudun puhtaan energian vetureiksi. Yritysjohtajat ovat valmiita tukemaan kestävän kehityksen tavoitetta.

    Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin ja tehdä uusiutuvasta energiasta Suomen veturi. Se ei onnistu puhumalla vaan tekemällä.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    päästövähennykset
    uusiutuva energia
    fossiiliset polttoaineet
    energiapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea