• Metsäsektorin merkitys on kokoaan suurempi

    Metsäteollisuus on yksi harvoista toimialoista, joka tuottaa ulkomaakaupassa edelleen enemmän tuloja kuin aiheuttaa menoja. Puun tuonnin vähentyminen on lisännyt alan nettoviennin arvoa entisestään.
    Puurakentaminen vähentää päästöjä ja varastoi hiiltä jopa vuosisadaksi.
    Puurakentaminen vähentää päästöjä ja varastoi hiiltä jopa vuosisadaksi.  Kuva: Saara Lavi
    Pääkirjoitus|Metsä
    10.7.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Metsät ovat viime vuosina olleet kasvavan mielenkiinnon kohteena. Mielenkiintoa suomalaisia metsiä kohtaan ovat kasvattaneet erityisesti EU:n ja Suomen hiilineutraalisuuteen sekä luonnon monimuotoisuuteen liittyvät tavoitteet. Tavoitteet ovat osin ristiriitaisia, koska lisäsuojelu vähentää pidemmällä aikavälillä metsien kykyä sitoa hiiltä.

    Pienemmälle huomiolle on jäänyt julkisessa keskustelussa metsäsektorin taloudellinen merkitys Suomelle. Jotta metsien merkitys Suomen taloudelle ei unohtuisi, kannattaa mahdollisimman monen lukea MT Metsän tuottajan Henrik Hohterin talousanalyysi "Paljon vai vähän" metsien laajemmasta taloudellisesta merkityksestä ja vaikutuksesta kauppataseeseen. (MT Metsä 6/2024)

    Vaikka metsäteollisuuden viennin osuus tavaranviennistä on sadassa vuodessa alentunut yli 80 prosentista viime vuoden noin 16 prosenttiin, on ala yksi harvoista, joka tuottaa ulkomaakaupassa edelleen enemmän tuloja kuin aiheuttaa menoja. Puun tuonnin vähentyminen on lisännyt alan nettoviennin arvoa entisestään.

    Suomi on jäänyt puurakentamisessa verrokkimaita jälkeen.

    Vienti on nykyään paljon muutakin kuin tavaranvientiä. Metsäteollisuuden osuus kokonaisviennistä oli reilut kymmenen prosenttia. Viime vuonna metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli 12,1 miljardia euroa. Esimerkiksi palvelujen viennin arvo oli viime vuonna 31,3 miljardia euroa, mutta palvelujen kauppatase oli yhdeksän miljardia euroa alijäämäinen.

    Metsäsektori edistää myös ilmastotavoitteita. Uusia tuotteita kehitetään koko ajan, mutta myös perinteinen puurakentaminen on tärkeä tekijä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

    Suomi on jäänyt puurakentamisessa verrokkimaita jälkeen, mutta Puutuoteteollisuuden hallituksen puheenjohtajan, UPM:n saha- ja metsäjohtajan Antti Koulumiehen mielestä ensi vuonna tilanne voi parantua, kun uusi rakentamislaki nostaa esiin rakennusten hiilijalanjäljen. Puurakentamisella on hänen mielestään pitkän aikavälin valoisat näkymät sekä kotimaassa että viennissä, koska puurakentaminen on selkeä tapa vähentää päästöjä ja varastoida hiiltä. (MT 21.5.)

    Artikkelin aiheet
    metsäsektori
    metsäteollisuus
    puurakentaminen
    suomen talous
    ilmastotavoitteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa