• Lännen maltti esti sodan laajenemisen — Venäjä ei hae nyt lisää ongelmia läntisen yhteisön kanssa

    Sodan eskaloituminen olisi erittäin tuhoisaa lännen lisäksi myös Venäjälle. Ukrainassa valtavia tappioita kärsineellä presidentti Vladimir Putinilla ei käytännössä ole mahdollisuuksia käydä sotaa enää missään muualla.
    Pääkirjoitus|Politiikka
    18.11.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Tiistai-iltana maailma havahtui taas kerran suursodan mahdollisuuteen. Puolaan iskeytynyt venäläisvalmisteinen ohjus nostatti pelon Venäjän hyökkäyssodan eskaloitumisesta.

    Osapuolet kuitenkin toimivat asiassa nopeasti ja vastuullisesti. Välitön Venäjän ja lännen välinen sotilaallinen konflikti vältettiin, tällä kertaa.

    Olennaista asiassa on läntisen puolustusliiton ja erityisesti Yhdysvaltojen tiedustelutiedon tarkkuus ja nopeus.

    Presidentti Joe Biden pystyi jo muutaman tunnin kuluttua tapahtuneesta kertomaan, ettei ohjus todennäköisesti tullut Venäjältä.

    Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vahvisti nopeasti, että kyseessä oli todennäköisesti Ukrainan harhautunut ilmatorjuntaohjus, joka osui rajalla sijaitsevaan kylään surmaten kaksi pellolla töitä tehnyttä puolalaista.

    Myös Puola suhtautui tapahtumaan jämäkästi mutta rauhallisesti. Nato-kumppanit saivat tiedon välittömästi, hätäkokous pidettiin ja valmiustasoa nostettiin.

    Puolan presidentti Andrzej Duda vältti muun muassa sosiaalisessa mediassa nopeasti levinneet arviot venäläisten osuudesta tapahtumaan ja malttoi odottaa parempaa tietoa.

    Dudan harkintaa varmasti helpotti tieto siitä, että tarkkaa tiedustelutietoa oli heti saatavissa. Naton toimintavalmius tilanteessa oli vaikuttavaa.

    Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö tähdensi heti seuraavana aamuna tarkan ja mahdollisimman täsmällisen faktatiedon tarvetta.

    Niinistö on asiassa oikeassa. Venäjän rajamaana myös Suomi on altis provokaatioille ja kenties vahingoillekin. Väärän tiedon varassa toimimista kannattaa välttää nyt kaikkialla, myös meillä.

    Natoon askeltavalle Suomelle läntisen puolustusliiton toiminta Puolan ohjuskriisissä oli huojentavan tehokasta.

    Koko Ukrainan vastahyökkäyksen onnistumisen kannalta läntisen tiedustelutiedon saanti on ollut huomattavan tärkeää.

    Sen avulla kalustoltaan ja miesvoimaltaan vahvaa Venäjää on kyetty satuttamaan tarkasti ja omia resursseja säästäen.

    Myös Suomi on saanut tästä tiedosta osansa jo nyt, vaikka varsinaiseen Nato-jäsenyyteen on vielä matkaa.

    Huomiota herättävää on Venäjän nopea reaktio asiaan. Maa kiisti osallisuutensa tapahtuneeseen. Valtion media herkuttelee läntisen yhteisön epäonnella, mutta sittenkin vähemmän kuin vielä jokin aika sitten olisi ollut odotettavissa.

    Myöskään Venäjä ei hae nyt lisää ongelmia läntisen yhteisön kanssa. Presidentti Vladimir Putin tietää, että Venäjällä ei ole mahdollisuuksia menestyä sotatoimissa lännen kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan pitää muistaa, että olivatpa Puolaan iskeytyneet ohjukset kenen tahansa, perussyynä pysyy Venäjän aloittama sota.  LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Ulkomaat | ”Yhdysvaltain reaktiot ovat olleet korostetun maltillisia” ‒ Mika Aaltola ei usko sodan laajenemiseen Puolan ohjusvälikohtauksen takia

    Vastoinkäymiset Ukrainassa syövät jatkuvasti Venäjän sotilaallista ja taloudellista iskukykyä ja ulospääsy epäonnistuneesta sodasta on erittäin epävarman ja Venäjän kannalta riskialttiin rauhanprosessin päässä.

    Venäjällä ei olisi tässä tilanteessa mahdollisuutta lisätä joukkojaan enää missään muualla Ukrainan rintamalohkojen lisäksi.

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että maailma saa huokaista helpotuksesta Puolaan suuntautuneen vahingonlaukauksen jälkeen.

    Sodan jatkuessa samanlaisia vahinkoja voi kuitenkin sattua muuallakin. Erityisesti Venäjän silmitön tapa suunnata ohjusiskujaan eri puolille Ukrainaa on tässäkin mielessä täydellisen vastuutonta.

    Mikäli Ukrainan osuus Puolaan suuntautuneessa harhalaukauksessa todistetaan, sekään ei ole itse asiassa Ukrainan vika. Syy on naapuriinsa hyökänneessä Venäjässä, jonka iskuja siviilikohteisiin on pakko yrittää torjua.

    Venäjä voi halutessaan myös lisätä Ukrainan riskiä samanlaisiin vahinkoihin suuntaamalla omia iskujaan maan rajoille.

    Näissäkin tilanteissa lännen maltin olisi syytä säilyä. Ukrainan toiveet saada lisää apua länneltä ovat edelleen enemmän kuin perusteltuja.

    Lisää aiheesta
    • Tapahtumapaikalla otetussa kuvassa näkyy tuhoutunut traktori ja kärry lasteineen. Kuvakaappaus Twitteristä.

      Ulkomaat | Puolaan osunut ohjus tappoi pellolla työskennelleen pariskunnan – tämä tiedetään kohtalokkaan ohjuksen alkuperästä

    • Yhdysvaltain presidentti Joe Biden (oik.) keskusteli Puolan presidentti Andrzej Dudan kanssa puhelimitse Balilta pian sen jälkeen kun venäläisvalmisteinen ohjus oli ilmeisesti eksynyt Puolan puolelle ja surmannut kaksi ihmistä. Turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan (kes.) ja ulkoministeri Antony Blinken seurasivat sivusta. Biden osallistui Balilla G20-maiden kokoukseen.

      Politiikka ja talous | Puolan ohjusvälikohtaus osoitti, että Nato-Suomella on vielä opittavaa eivätkä kaikki hyvät opit ole uusia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa