• Trumpin hallinto jakaa liittolaisiaan hyviin ja huonoihin ‒ EU:lla on viimeinen hetki valmistautua täysimittaiseen kauppasotaan

    Trumpin viimeaikaiset tullipäätökset ovat osoittaneet, että hän todella toteuttaa lupauksensa, vaikka kritiikkiä tulee omankin puolueen riveistä.
    Tanskan pääministeri Mette Fredriksen kommentoi Grönlannin tilannetta ennen EU-kokousta keskiviikkona.
    Tanskan pääministeri Mette Fredriksen kommentoi Grönlannin tilannetta ennen EU-kokousta keskiviikkona. Kuva: Alexandros MICHAILIDIS
    Pääkirjoitus|Politiikka
    3.2.202517:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Yhdysvaltojen ja Tanskan suhteiden kiristyminen sai viikonloppuna uusia kierroksia, kun varapresidentti J.D. Vance moitti Tanskaa amerikkalaiskanava Fox Newsin haastattelussa ”huonoksi liittolaiseksi”, joka ei pidä huolta Grönlannin turvallisuudesta. Varapresidentin mukaan Donald Trumpin hallinto ei kuuntele asiassa ”eurooppalaisten huutoa”, vaan toimii amerikkalaisten etujen mukaan. Tanskan pääministeri Mette Fredriksen vastasi samalla mitalla. Hänen mukaansa Tanska ei ole huono liittolainen, vaan Yhdysvaltojen uskollisimpia tukijoita esimerkiksi Irakin ja Afganistanin sodissa. Fredriksen myös vaati EU:ta vastaamaan tiukasti mahdollisiin tullimaksuihin. Samaa viestiä toistivat myös muut EU-maiden johtajan epävirallisen huippukokouksen alla maanantaina.

    Trumpin hallinto ei kuuntele asiassa ”eurooppalaisten huutoa”

    Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance

    Matalan profiilin diplomatian aika näyttää olevan transatlanttisissa suhteissa ohi. Trumpin viimeaikaiset tullipäätökset ovat osoittaneet, että hän odottaa liittolaismailta nöyryyttä. Sama koskee tavoitetta liittää Panaman kanava ja Grönlanti Yhdysvaltojen hallintaan. Tullimuurien nostaminen tuntuu olevan Trumpille jopa tärkeämpää kuin veronalennusten toteuttaminen. Markkinoilla edestakaisiin päätöksiin on reagoitu voimakkaasti ja epävarmuus tulevasta kasvaa. Lienee toiveajattelua, että markkinareaktiot kääntäisivät Trumpin päätä. Hän haluaa todella vähentää tavaroiden tuontia Yhdysvaltoihin. Sillä voi olla dramaattisia vaikutuksia Euroopan ja Suomen talouteen.

    Yhdysvaltojen EU:n suhteiden kriisiytyminen on suunnilleen pahinta mitä maailmanpolitiikassa voi nyt tapahtua. Samalla se korostaa Euroopan yhtenäisyyden merkitystä. Tanskan esimerkki kertoo, että uskollisella liittolaisuudella ei ole Trumpille mitään merkitystä, jos se ei palvele hänen radikaalia näkemystään Yhdysvaltojen edun ajamisesta. On turha kuvitella, että Suomella olisi Trumpin maailmassa jotain erityisasemaa. Tulevat viikot näyttävät miten kauppasota ja aluevaatimukset etenevät. EU-mailla on nyt viimeinen hetki sopia yhtenäisestä vastauksesta.

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut, että tullien taustalla ovat laittomat rajanylitykset sekä Yhdysvaltoihin salakuljetettava fentanyyli. Tullien on tarkoitus tulla voimaan tiistaina. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Trump asettaa tuontitullit Meksikolle, Kanadalle ja Kiinalle

    • Kyselyn mukaan selvä enemmistö Grönlannin asukkaista ei halua osaksi Yhdysvaltoja. Kuvassa lentokone, jolla Donald Trump jr. vieraili hiljattain Grönlannissa. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Valtaosa grönlantilaisista ei halua osaksi Yhdysvaltoja, kertoo kysely

    • Grönlannin ja Tanskan liput. Tanskassa parlamenttipuolueiden johtajat on kutsuttu tänään koolle käsittelemään Grönlannin tilannetta.

      Ulkomaat | Grönlannin hallitus: Grönlannin tulevaisuudesta päättää vain sen kansa

    • Politiikka ja talous | Aselepo Ukrainassa on Euroopalle paljon suurempi haaste kuin meneillään oleva sota

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    EU
    kauppasota
    Yhdysvallat
    Tanska
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa