• Säkit kiertämään

    ”4H:n muovisäkkikeräys siistii maiseman ja säästää luontoa.”
    Pääkirjoitus
    23.5.201207:00
    MT toimitus

    4H-nuoret järjestävät tänä kesänä jo 38:nen muovisäkkikeräyksen (MT 21.5.).

    Perinteinen kampanja kannustaa viljelijöitä kierrättämään maatalouden jätemuoveja. Samalla noin tuhat nuorta saa mahdollisesti ensimmäisen kosketuksensa työelämään.

    Maatiloille kertyy kevättöiden aikaan kasapäin muovisia lannoite- ja siemensäkkejä. Valtaosa tyhjistä pakkauksista on niin kutsuttuja suursäkkejä, mutta edelleen tavaraa liikkuu myös perinteisissä ”40 kilon” säkeissä.

    Yhtä kaikki vuotuinen muovijätemäärä pelkästään peltoviljelyssä on tuhannen tonnin luokkaa. Viime vuonna 4H:n säkkikeräyksen avulla saatiin muovia kierrätykseen yhteensä 590 000 kiloa.

    Keräys pitää maiseman ja tilojen talouskeskusten ympäristön siistinä. Ennen kaikkea se tuottaa käyttökelpoista kierrätysraaka-ainetta muoviteollisuudelle ja säästää siten maailman ehtyvien öljyvarojen käyttöä. Kyse on siis esimerkillisestä ympäristöteosta.

    Lähes neljän vuosikymmenen aikana 4H-väki on keräyksissään saanut talteen yhteensä 32 miljoonaa kiloa säkkimuoveja. Käytännössä määrä on säästänyt käytöltä kolme tankkerillista raakaöljyä.

    Keräyksen moottorina on toiminut maan suurin lannoitekauppias, Kemirasta periytyvä Yara Suomi. Mukana ovat myös suuret maatalouskauppiaat ja siemenpakkaajat. Keräyksen onnistumisesta vastaavat lopulta 4H-nuoret yhdessä viljelijöiden kanssa.

    Maatalouden säkit kannattaa laittaa kiertoon tänäkin kesänä. Käytännön hyötyjen lisäksi keräys on hyvää kuluttajatyötä vastuullisen sekä ympäristön huomioivan toimialan puolesta.

    Artikkelin aiheet
    4H
    muovinkierrätys
    maatalous
    ympäristönsuojelu
    Yara Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin