• Petopolitiikka remonttiin

    ”Petopolitiikka on Suomessa epäonnistunut.”
    Pääkirjoitus
    14.10.201107:00
    MT toimitus

    Lapin liitto järjesti Helsingissä petofoorumin. Sanoma oli porotalouden näkökulmasta lohduton. Lapista on tullut petojen reservaatti, jossa järkiperäinen poronhoito alkaa olla mahdotonta.

    Petopolitiikan peruslinjaukset on määritelty suurpetojen hoitosuunnitelmissa. Suomalaista petopolitiikkaa ei voi syyttää ainakaan petovihamieliseksi, sillä suunnitelmien tavoitteet on ylitetty monin verroin. Suurpetojen suojelu on onnistunut niin hyvin, että varsinkin itärajan tuntumassa petomäärät ovat räjähtäneet käsiin.

    Suurimmat vahingot ylisuuret petokannat aiheuttavat porotaloudelle. Myös lammastalous on monin paikoin vaikeuksissa susien, karhujen ja ilvesten takia.

    Lapin liitto kiinnitti huomiota siihen, että suden ohella myös karhut ja ilvekset ovat siirtyneet Itä-Lappiin. Ilves ei edes luontaisesti edes kuulu Lapin luontoon, vaan on Etelä-Suomen eläin.

    Petopolitiikka on Suomessa epäonnistunut. Ihmisen ja petojen edut voidaan kyllä sovittaa yhteen, jos halutaan. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja niille löytyy tilaa, mutta eiväthän ihmiset voi ryhtyä elämään petojen ehdoilla. Sen vuoksi petokantoja pitää säädellä, kuten kannanhoitosuunnitelmissa on linjattu.

    Petojen määrä tihentymäalueilla on saatava järkevälle tasolle. Kotieläintilojen on myös saatava korvaukset petojen tappamista eläimistä.

    Hyvään petopolitiikkaan kuuluu se, että häirikköeläimet poistetaan nopeasti ja tarvittaessa viranomaisten avulla. Lappilaisten huoli on hyvin ymmärrettävä. Tähän asti sitä ei kuitenkaan ole noteerattu pääkaupungin salongeissa.

    Artikkelin aiheet
    petopolitiikka
    porotalous
    suurpedot
    Lapin liitto
    Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea