• Poliisikin on jo helisemässä ‒ karhuvahingot ylittävät kaikki kohtuuden rajat

    Perinteisten riistakeskuksen poikkeuslupien lisäksi lausuntokierroksella on valtioneuvoston asetus, joka laajentaisi kiintiömetsästyksen poronhoitoalueen ulkopuolelle.
    Suomen karhukanta hipoo jo kolmen tuhannen yksilön rajaa.
    Suomen karhukanta hipoo jo kolmen tuhannen yksilön rajaa. Kuva: Hannu Huttu
    Pääkirjoitus|Erä
    15.7.202605:30
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Suomen riistakeskus myönsi viime viikolla poikkeusluvan 182 karhun pyyntiin tulevalle syksylle. Kyseiset luvat on kohdennettu itäiselle ja keskiselle kannanhoitoalueelle. Poronhoitoalueelle maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksella 85 karhun kaatokiintiön. Metsästys voisi alkaa 20. elokuuta.

    Karhunmetsästystä pyritään nyt edistämään kahta kautta. Perinteisten riistakeskuksen myöntämien poikkeuslupien lisäksi lausuntokierroksella on valtioneuvoston asetus, joka laajentaisi kiintiömetsästyksen myös poronhoitoalueen ulkopuolelle. Syy kahden raiteen taktiikkaan on kesäkuun alussa annettu korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan viime vuonna annetut poikkeusluvat olivat lainmukaisia, vaikka niiden täytäntöönpano keskeytyi valituksiin. Eduskunta taas velvoitti MMM:n edistämään myös kiintiömetsästystä.

    Poikkeuslupien haun avaamista MMM perusteli sillä, että se on nopein tapa saada metsästys käyntiin. Mikäli siis hallinto-oikeudet nyt hylkäävät valitukset suorilta käsin. Poikkeusluvat eivät kuitenkaan ratkaise ongelmaa kaikkialla Suomessa. Myös kiintiömetsästystä on edistettävä kiireellä. Tärkeintä joka tapauksessa on, että karhukantaa päästään hallitsemaan, ja sille saadaan pitävä laillinen pohja. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan tulevana syksynä karhuja arvioidaan olevan poronhoitoalueen ulkopuolella 2 201–2 962 yksilöä. Suomen karhukanta on kasvanut kolminkertaiseksi 2000-luvun aikana ja samalla ovat kasvaneet vahingot.

    Karhujen repimät rehupaalit ovat olleet jo vuosien ajan arkipäivää karjatiloilla. Kesällä Suomen Mehiläishoitajain Liitto tiedotti, että mehiläistarhoilla on alkukevään ja kesän aikana tapahtunut lähes yhtä paljon karhuvahinkoja kuin usein koko vuonna. Viime viikolla Yle uutisoi Itä-Suomen poliisin olevan vaikeuksissa moninkertaistuneiden karhutehtävien takia. Jos kanta edelleen kasvaa, poliisi joutuu rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan irrottamaan erillisen yleisjohtajan pelkkien suurpetotehtävien hoitamiseen.

    Myös kiintiömetsästystä on edistettävä kiireellä.

    Karhu kuuluu Suomen luontoon, mutta hurjaa vauhtia kasvava kanta aiheuttaa yhä enemmän vaaratilanteita ihmisille ja kustannuksia elinkeinoille. Tolkullinen ratkaisu ansaitsee kaikkien tuen.

    Lisää aiheesta
    • Karhutehtävät ovat viime vuosina lisääntyneet Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella merkittävästi. Kuvituskuva.

      Luonto | Yle: Itä-Suomen karhukanta työllistää alueen poliisia – tehtävämäärä moninkertaistunut viime vuosina

    • Tohmajärveläinen Mika Piiroinen vaihtoi tuotantosuuntaa lypsykarjasta emolehmiin osittain hanhien vuoksi. Nyt hän luopuu perinnemaisemien laidunnuksesta petojen vuoksi. Kuvassa etualalla petoaita.

      Maidontuotanto | Karhut siirtyivät riistakameroista kännykkäkameroihin itärajalla – ”Jos karjatalous ajetaan alas, ei tänne paljon enää jää”

      Tilaajalle
    • Kaadettu karhu. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Karhu kuuluu luontoon – ei metsästettäväksi harrastuksen vuoksi

    • Alan järjestön mukaan mehiläistarhoilla on kevään ja alkukesän aikana tapahtunut lähes yhtä paljon karhuvahinkoja kuin usein koko vuonna. LEHTIKUVA.

      Eläimet ja kasvit | Hunaja houkuttaa pahantekoon ‒ mehiläistarhoilla kevään ja alkukesän aikana yli 70 ilmoitettua karhuvahinkoa

    Artikkelin aiheet
    karhu
    karhunmetsästys
    Suomen riistakeskus
    kiintiömetsästys
    suurpeto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle