• Ilmastonmuutoksesta tuli eurooppalaisten arkipäivää – hiilipäästöjen taittuminen antaa kuitenkin toivoa

    Kuumuuden keskellä kärvistelevällä maailmalla on kuitenkin toivoa.
    Kuivuus ja helleaalto piinaavat muun muassa Espanjaa.
    Kuivuus ja helleaalto piinaavat muun muassa Espanjaa. Kuva: Thomas Coex
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.7.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Poikkeuksellinen helleaalto kuritttaa pohjoista pallonpuoliskoa kuluvalla viikolla. Yli 40 asteen lukemia mitataan Yhdysvalloissa, Etelä-Euroopassa ja myös osassa Aasiaa. Historialliset lämpöennätykset saattavat rikkoutua. Kiinassa mitattiin jo sunnuntaina maan kaikkien aikojen uusi lämpöennätys, 52,2 astetta. Vaarassa on myös Kaliforniassa yli sata vuotta sitten mitattu maapallon kaikkien aikojen lämpöennätys. Maailman keskilämpötilan ennätys mitattiin aiemmin heinäkuussa. Maailman ilmatieteen laitoksen arvion mukaan on lähes 70 prosentin todennäköisyys, että seuraavien viiden vuoden aikana yksittäisen vuoden keskilämpötila on 1,5 astetta esiteollista aikaa korkeampi. Ilmastonmuutos ei ole enää tulevaisuutta, vaan jokapäiväistä elämää.

    Kuumuuden syynä ovat eri alueille jämähtäneet korkeapaineen alueet, ilmastonmuutoksen vaikutus sekä hetki sitten alkanut El Niño -ilmiö. Sen aikana maapallon keskilämpötila kohoaa ja kuumuuden todennäköisyys kasvaa eri mantereilla. Helleaalto on valtava inhimillinen tragedia. Euroopan viime kesän helleaallot olivat tutkijoiden arvion mukaan yhteydessä jopa 61 000 ihmisen kuolemaan. Lämpö tappaa varsinkin ikäihmisiä ja niitä, joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta suojautua ilmastoituihin tiloihin. Jäähdytyksen tarve lisää energian kulutusta, mikä puolestaan voi kasvattaa päästöjä. Vuosi vuodelta rajummiksi käyneet maastopalot ovat Etelä-Euroopassa vasta alkaneet. Kuumuus ja kuivuus vaikuttavat radikaalisti ruuan tuotannon edellytyksiin. Usein helleaaltojen aikaan jossain muualla on rankkasateita, mikä lisää tuhojen määrää.

    Kuumuuden keskellä kärvistelevällä maailmalla on kuitenkin toivoa. Monet asiantuntijat arvioivat, että maailman kasvihuonekaasupäästöjen kasvu voisi olla tasaantumassa jopa kuluvan vuoden aikana. Uskoa luovat ennätykselliset investoinnit uusiutuvaan energiaan kaikkialla maailmassa. Kuvaavaa on, että Suomen leveysasteilla on käynnissä ison mittakaavan aurinkovoimaloiden rakennusbuumi. Toisaalta 80 prosenttia ihmiskunnan käyttämästä energiasta tuotetaan edelleen fossiilisilla polttoaineilla ja päästöjen tasaantuminen pitää saada kääntymään nopeaksi laskuksi.

    Kuumuuden keskellä kärvistelevällä maailmalla on kuitenkin toivoa.

    Lisää aiheesta
    • Espanjassa on kärsitty tänä keväänä kuivuudesta.

      Sää | Kuumuus ja kuivuus herättivät raivon meteorologeja kohtaan Espanjassa – Media: Salaliittoteoreetikot syyttävät säiden hallitsemisesta

    • Kiinan Qingdaossa olutfestivaalilla ihmisiä nauttimassa juomia ja ruokaa. Kuvituskuva. AFP/Lehtikuva.

      Ulkomaat | Kiinassa mitattiin ennätyslämpötila 52,2 astetta, maan pinta 80-asteinen: ”En ole ikinä kokenut tällaista kuumuutta”

    • Samanlainen meteorologinen tilanne ei olisi vielä 50 vuotta sitten aiheuttanut yhtä kuumaa säätä kuin Etelä-Euroopassa nyt koetaan, sanoo tutkimusprofessori Hannele Korhonen.

      Sää | Korventava kuumuus, maastopalot ja rankkasateet kurittavat nyt maapalloa – "Mikä 30 vuotta sitten oli hyvin kuuma kesä, alkaa nyt olla normaali"

    • Arizonan Phoenixissa lämpötilat nousivat sunnuntaina yli 43 asteen jo 17:ttä päivää putkeen. Kaupunkia korvensi sunnuntai-iltapäivänä 45 asteen kuumuus.

      Sää | Yhdysvaltain Kuolemanlaaksossa lämpötila nousi sunnuntaina 52 asteeseen – "En ole ikinä kokenut tällaista kuumuutta.”

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    helleaallot
    hiilipäästöt
    uusiutuva energia
    El Niño
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa