
Ruuan kuluttajahintojen nousu on ollut yksi syy inflaation vahvaan nousuun. Se ei kuitenkaan näy Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisemassa ennusteessa maatilojen kannattavuudesta. Luken ennusteen mukaan maatalouden kannattavuus heikkeni selvästi viime vuoteen verrattuna. (MT 15.11.)
Ennusteen mukaan maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo putoaa tänä vuonna kolmanneksen viime vuoteen verrattuna. Tämän vuoden maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo on ennusten mukaan 20 500 euroa. Viime vuonna se oli ennakkotulosten mukaan keskimäärin 30 800 euroa. Kannattavuuskertoimella mitattuna tulos laskee 0,50:een. Viime vuoden kannattavuuskerroin oli ennakkotulosten mukaan 0,77. Kun kannattavuuskerroin on yksi, se tarkoittaa, että maatalousyrittäjä saa saman korvauksen kuin palkkatyöntekijä. Maatalousyrittäjän tuntipalkka on jäämässä 8,2 euroon ja oman pääoman korkotuotto 1,6 prosenttiin.
Ennallistamisessakin sen pitää maksaa, joka tilaa.
Jo ennakkoon pelättiin, että tämän vuoden tulos erityisesti peltoviljelyksessä on jäämässä alhaiseksi, koska tuotantopanosten hinnat olivat historiallisen korkeat. Pelko osoittautui aiheelliseksi. Satotaso jäi sääoloista johtuen viimevuotista pienemmäksi ja myös tuottajahinnat ovat viime vuotta alhaisemmat.
Luken tutkijan Jukka Tauriaisen mukaan vilja- ja öljykasvien kannattavuuskerroin romahtaa viime vuoden ennakkotietojen mukaisesta neljäsosaan viimevuotisesta. Maitotiloilla kannattavuus on viime vuoden tasolla, ja muilla nautatiloilla ja sikatiloilla kannattavuus hieman kohenee.
Ruuantuotannon heikko kannattavuus on selkeä uhka ruuan omavaraisuudelle. Se on myös viesti päättäjille, ettei maataloudelle voi sälyttää lisää uusia kustannuksia. Tämä koskee myös EU:n ennallistamisasetusta, jonka mukaan 30 prosenttia turvemaista pitää vettää vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2050 mennessä puolet.
Luken tutkimusprofessori Heikki Lehtonen on täysin oikeassa todetessaan, että ennallistamiseen täyttyy löytyä uutta rahaa, jos yhteiskunta ennallistamista haluaa. Ennallistamisessakin sen pitää maksaa, joka tilaa.