• Aika ja välittäminen ovat arvokkainta, mitä toiselle voi joulunakin antaa

    Huolimatta siitä, mistä jouluostokset tekee, on tärkeä muistaa kotimaisen tuotteen laaja merkitys. Paras ja vaikuttavin joululahja onkin kotimainen työ.
    Joulukuusi ja sen juurella olevat lahjat ovat parhaita kun ne ovat kotimaisia.
    Joulukuusi ja sen juurella olevat lahjat ovat parhaita kun ne ovat kotimaisia. Kuva: Kari Salonen
    Pääkirjoitus|Yhteiskunta
    23.12.202412:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Jouluvalmistelut ovat loppusuoralla ja kiireet alkavat pikku hiljaa hellittää. Huomenna on jouluaatto ja on aika hiljentyä joulun viettoon. Jouluun liittyy paljon erilaisia perinteitä, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Vaikka yhtä ainoaa oikeaa tapaa viettää joulua ei olekaan, ovat muun muassa perinteiset jouluruuat pitäneet pintansa. Esimerkiksi joulukinkkujen myynti on kasvanut viime vuodesta ja joulukuusia pystytetään edelleen lähes 1,5 miljoonaa.

    Joulun perussanoma ei ole ajan saatossa muuttunut. Se merkitsee kristitylle maailmalle Jeesuksen syntymäjuhlaa. Vaikka uskonnollinen sävy on muuttunut, ovat kristilliset perinteet joulun vietossa vahvasti mukana. Joulu on perhekeskeinen juhla, mutta ei kaikille. Erityisesti jouluna on tärkeä muistaa heitä, joille perhejoulun viettäminen syystä tai toisesta ei ole mahdollista.

    Aika ja välittäminen ovat arvokkainta, mitä toisille voi antaa.

    Yksi joulun ydinsanoma onkin lähimmäisenrakkaus. Sitä tarvitaan levottomassa maailmassa entistäkin enemmän. Yksinäisyyden tunne voi olla joulun aikaan musertava. Monelle yksinäiselle ihmiselle joulu muuttuu paljon valoisammaksi, jos he saavat pienenkin tervehdyksen. Hyvän mielen tuominen antaa paljon voimia sekä saajalleen että antajalleen. Aika ja välittäminen ovat arvokkainta, mitä toisille voi antaa.

    Joulu on myös kuluttamisen juhlaa. Mahdollisuudessa käyttää rahaa on isoja eroja. Nordean selvityksen mukaan suomalaiset käyttävät tänä vuonna joulun viettoon keskimäärin 560 euroa. Joululahjoihin käytetään 346 euroa, ja muuhun, kuten ruokaan ja koristeisiin, kuluu keskimäärin 214 euroa. Verkkokaupasta on tullut nopeasti merkittävämpi ostoskanava. Black Friday -viikolla verkkokauppamaksujen määrä kasvoi Nordean mukaan 25 prosenttia viime vuodesta.

    Verkkokaupasta ostettavat tuotteet ovat usein valmistettu muualla, ja ne tuottavat muualle myös kipeästi Suomessakin tarvittavaa työtä, toimeentuloa ja veroja. Huolimatta siitä, mistä jouluostokset tekee, on tärkeä muistaa kotimaisen tuotteen laaja merkitys. Paras ja vaikuttavin joululahja onkin kotimainen työ.

    Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle