Kun hätä on suurin, pullo korvaa kaulimen ja maalipensseli pullasudin

Sosiaalinen media toi eteeni kuvan kolmen vuoden takaa. Siinä oli pellillinen itse tehtyä korvapuustia – ja palanut kämmenselkä.

Innostuin leipomisesta korona-aikana, kuten moni muukin. Miehet tarttuvat manuaaliin vain, kun on liian myöhäistä. Tällä kertaa oli pakko, sillä en tiennyt leipomisesta tuon taivaallista.

Niinpä, myös minä olen aikoinani leikkinyt kotitaloustunneilla.

Netti on täynnä ohjeita, ja monella reseptillä on ketunhäntä kainalossa. Aineisiin on ujutettu tuotemerkkejä, aivan kuin rasvaksi kelpaisi muka vain jokin tietyn merkkinen. Näin helposti en lankaan mennyt.

Välineet, siinäpä pulma. Tarvittiin muun muassa kaulin ja suti, jolla voidella puustit lopuksi. Puutteellinen keittiövarustus oli hidaste, sillä kaupat olivat kiinni ja asiakkaat peloteltu koronalla kuoliaaksi.

Päätin korvata kaulimen juomapullolla ja pullasudin maalipensselillä – toki käyttämättömällä ja parhaalla mahdollisella. Miehillä piisaa pelejä ja pensseleitä.

Sitten vain ohjeet esiin, ja eteenpäin. Pian alkoi valjeta, että leipominen ei ole rakettitiedettä eikä siinä tunnollinen oikein voi epäonnistua.

Muutakin valkeni, kuten että vaarattoman näköiseen korvapuustiin uppoaa uskomattoman paljon tiukkaa voita, sokeria ja vehnäjauhoa. Ei siinä oikeastaan paljon muuta olekaan.

Vaan se maku. Siinä on jotain maagista, ja jo tuoksu tuo mieleen lapsuuden. Voi veljet, kun koulupäivä loppui ja pääsi palkitsemaan itsensä pakasteesta sulatetulla korvapuustilla ja kaakaolla.

Yllätin seuraavana keväänä hiihtokaverit Lapissa muutamalla pellillisellä. Sain selkääntaputuksia, ilmaanheittoja, halauksia ja ihailevia katseita.

Minusta leivottiin sankari.