• Kun hätä on suurin, pullo korvaa kaulimen ja maalipensseli pullasudin

    Korona nosti leipomisen ykkösharrastusten joukkoon, ja tuohon joukkoon kuuluin minäkin.
    Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    10.6.202310:00
    Kolumni
    Jarmo Hankivaara

    Sosiaalinen media toi eteeni kuvan kolmen vuoden takaa. Siinä oli pellillinen itse tehtyä korvapuustia – ja palanut kämmenselkä.

    Innostuin leipomisesta korona-aikana, kuten moni muukin. Miehet tarttuvat manuaaliin vain, kun on liian myöhäistä. Tällä kertaa oli pakko, sillä en tiennyt leipomisesta tuon taivaallista.

    Niinpä, myös minä olen aikoinani leikkinyt kotitaloustunneilla.

    Netti on täynnä ohjeita, ja monella reseptillä on ketunhäntä kainalossa. Aineisiin on ujutettu tuotemerkkejä, aivan kuin rasvaksi kelpaisi muka vain jokin tietyn merkkinen. Näin helposti en lankaan mennyt.

    Välineet, siinäpä pulma. Tarvittiin muun muassa kaulin ja suti, jolla voidella puustit lopuksi. Puutteellinen keittiövarustus oli hidaste, sillä kaupat olivat kiinni ja asiakkaat peloteltu koronalla kuoliaaksi.

    Päätin korvata kaulimen juomapullolla ja pullasudin maalipensselillä – toki käyttämättömällä ja parhaalla mahdollisella. Miehillä piisaa pelejä ja pensseleitä.

    Sankariksi nousee vain ohjeita seuraamalla.

    Sitten vain ohjeet esiin, ja eteenpäin. Pian alkoi valjeta, että leipominen ei ole rakettitiedettä eikä siinä tunnollinen oikein voi epäonnistua.

    Muutakin valkeni, kuten että vaarattoman näköiseen korvapuustiin uppoaa uskomattoman paljon tiukkaa voita, sokeria ja vehnäjauhoa. Ei siinä oikeastaan paljon muuta olekaan.

    Vaan se maku. Siinä on jotain maagista, ja jo tuoksu tuo mieleen lapsuuden. Voi veljet, kun koulupäivä loppui ja pääsi palkitsemaan itsensä pakasteesta sulatetulla korvapuustilla ja kaakaolla.

    Yllätin seuraavana keväänä hiihtokaverit Lapissa muutamalla pellillisellä. Sain selkääntaputuksia, ilmaanheittoja, halauksia ja ihailevia katseita.

    Minusta leivottiin sankari.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Perinteinen korvapuusti leivotaan pullataikinaan ja väliin tulee voita, sokeria ja kanelia.

      Ruoka | Tiesitkö, että tänään on korvapuustipäivä? Nappaa tästä ohje herkulliseen kanelipullaan

    • Tänään neljäs lokakuuta vietetään korvapuustipäivää. Tapa on omaksuttu Suomeen Ruotsista jo vuodesta 2006.

      Suosikkipulla pitää pintansa ja etäpullakahveja juo jo kolmasosa suomalaisista

    • Tuore korvapuusti reilulla kaneli-sokeri-voitäytteellä maistuu kahvin tai kylmän maidon kanssa.

      Korvapuustit

    • Pullaa on käytetty kuvaamaan maailman tilaa. Vanha kansa esimerkiksi totesi, että jos herrat tietäisivät miltä pettu maistuu, niin antaisivat kansalaisille nisua.

      Tänään vietetään korvapuustipäivää – suomen kielessä on lukuisia pullaan liittyviä sananlaskuja: "Jos paakari pistää valssiksi, pullat ne palaa tanssiksi"

    Artikkelin aiheet
    leipominen
    korvapuustit
    korona-aika
    kotileipuri
    muistot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle