• Onko väliä, mitä siirappia turauttaa saaristolaisleipään tai kotijäätelöön? Siirappi on kattotermi monenlaisille nesteille

    Yksinkertaista siirappia voi valmistaa kotonakin. Tällainen sokerisiirappi tuo makeutta muun muassa drinkkeihin.
    Glukoosisiirappi estää isojen jääkiteiden muodostumisen kotitekoiseen jäätelöön ja siirappia voi käyttää vaikka omenapaistoksen maustamiseen. Kuvituskuva.
    Glukoosisiirappi estää isojen jääkiteiden muodostumisen kotitekoiseen jäätelöön ja siirappia voi käyttää vaikka omenapaistoksen maustamiseen. Kuvituskuva. Kuva: Elina Lampela
    Ruoka|Ruoka
    7.4.202521:00
    Tuovi Mäkipere

    Jos suomalaiselle sanoo ”siirappi”, mieleen vaeltaa todennäköisesti tummanruskeaan, tahmeaan ja makeaan aineeseen, jolle on käyttöä erityisesti joululeivonnassa.

    Toisaalta useissa kahviloissa erikoiskahvien listalla on tarjolla jos jonkinlaista makusiirappia vaniljasta suolaiseen kinuskiin.

    Siirappi onkin käsitteenä varsin joustava, ja se voi tarkoittaa lähestulkoon mitä tahansa syvänmakeaa ja enemmän tai vähemmän tahmeaa nestettä, joka ei kuitenkaan ole hunajaa.

    Tässä jutussa käydään läpi joitakin tunnettuja siirappeja, mutta siirappien monipuolisessa maailmassa on muutakin tarjontaa.

    Yksinkertaista sokerisiirappia voi valmistaa kotonakin hauduttamalla kattilassa saman verran vettä ja sokeria niin kauan, että liuos sakenee.

    Tällainen intensiivisen makea sokerisiirappi liukenee esimerkiksi drinkkeihin nopeammin kuin kuiva kidesokeri, ja siihen on helppo lisätä makuaineita joko haudutusvaiheessa tai silloin, kun liuos on jo jäähtynyt.

    Maustettua sokerisiirappia ovat esimerkiksi kahveihin lisämakua tuovat makusiirapit. Kotitekoisen limonadinkin voi valmistaa tiputtamalla kuplaveden sekaan hieman maustettua sokerisiirappia.

    Lisää aiheesta
    • Makusiirappeja voi käyttää limonadin valmistamiseen kotona.

      Ruoka | Näin löysin hiilihapotuslaitteen uudelleen: Valmista kotona metsämansikkalimonadia

    Jos suomalaisessa reseptissä lukee pelkästään ”siirappi” ilman etuliitettä, sillä todennäköisesti tarkoitetaan jauhopeukaloiden suosimaa tummaa siirappia, joka saa värinsä ja makunsa sokeriruo’osta.

    Tämä siirappi antaa tutun maun muun muassa joulupipareihin, mutta se venyy ruuanlaitossa muuhunkin käyttöön, kuten marinadeihin ja kaalikääryleisiin.

    Pian lähestyvä vappu tuo puolestaan vipinää kaupan fariinisokerihyllyihin. Fariinisokerin hieman kostea sormituntuma tulee kidesokeriin lisätystä ruokosokerisiirapista, joka pakkauksen avaamisen jälkeen alkaa helposti menettää kostetuttaan.

    Kuivaksi kokkareeksi jämähtäneen fariinisokerin herättäminen henkiin onkin saanut suomalaiset hieromaan aivonystyröitään esimerkiksi Pirkka-niksien muodossa.

    Nikseissä neuvotaan kesyttämään fariinisokeri esimerkiksi sulkemalla se pieneen, tiiviiseen muovirasiaan tai raastamaan kuivaa klönttiä raastinraudalla.

    Leipäsiirappi näyttää hyvin samanlaiselta kuin tumma siirappi, mutta se on tarkoitettu yksinomaan leivontaan. Leipäsiirappi saa makunsa sokerijuurikkaasta ja maltaasta, ja se sopii monenlaisiin hiivalla kohotettaviin leipä- ja pizzataikinoihin.

    Saaristolaisleipä saa makean makunsa siirapista, joka lukee reseptissä muodossa ”siirappi” tai ”leipäsiirappi”. Näistä tuotteista leipäsiirappi on tarkoitettu vain leivonnassa käytettäväksi.
    Saaristolaisleipä saa makean makunsa siirapista, joka lukee reseptissä muodossa ”siirappi” tai ”leipäsiirappi”. Näistä tuotteista leipäsiirappi on tarkoitettu vain leivonnassa käytettäväksi. Kuva: Rami Marjamäki

    Jos on koettanut tehdä kotioloissa jäätelöä ilman jäätelökonetta, makuelämystä on saattanut haitata jäätelömassaan pakastimessa pesiytyvät isot jääkiteet. Jos on joskus lukenut kaupasta ostetun jäätelöpaketin kyljestä ainesosaluetteloa, on saattanut törmätä sanaan ”glukoosisiirappi”.

    Glukoosisiirappia valmistetaan esimerkiksi vehnätärkkelyksestä tai maissista, ja se on kotikokin salainen ase jäätelönvalmistukseen. Kirkas ja jähmeä glukoosisiirappi estää suurten jääkiteiden muodostumisen ja antaa sileän suutuntuman kotitekoiseen toffeeseen.

    Lisää aiheesta
    • Surauta mehujäämuotteihin mustikka-banaanismoothiet ja pakasta kesäpäivän herkuksi.

      Reseptit | Valmista mustikoista ja banaanista jäätelöä helposti kotona – nämä maistuvat koko perheelle!

    Vaahterasiirappi yhdistetään erityisesti vaahteroistaan tunnettuun Kanadaan, josta onkin peräisin yli 80 prosenttia maailmassa myydystä vaahterasiirapista. Vaahterasiirappi sopii sellaisenaan esimerkiksi jugurtin, jäätelön ja lettujen päälle.

    Vaahterasiirappi on yksinkertaisesti vaahteran mahlaa, jota Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat keräsivät jo kauan ennen eurooppalaisten saapumista mantereelle.

    Vaahtera ei suinkaan ole ainoa lehtipuu, josta voi keväisin kerätä mahlaa, vaikka esimerkiksi koivunmahlan kerääminen ei olekaan maailman mittakaavassa läheskään yhtä suurta liiketoimintaa kuin vaahteranmahlan kerääminen.

    Lisää aiheesta
    • Metsien luonnontuotteissa nähdään paljon potentiaalia, mutta suurta liiketoimintaa niistä ei ole tullut. Kuvassa valuu kuusenkerkkäsiirappia.

      Marjat ja sienet | Vaahterasiirapista paisui maailmanlaajuinen miljardibisnes – voisiko Suomen metsistä löytyä vastaava menestystuote?

      Tilaajalle

    Luonnonvarakeskus, Metsäkeskus ja Pohjois-Karjalan liitto arvioivat yhteisessä hankkeessaan vuonna 2024, että Suomen metsissä piilee mahdollisuus jopa 23 miljoonaan mahlalitran keräämiseen. Kevät on mahlankeruun aikaa, mutta mahlankeräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

    Lähteet: Kotiliesi 13.9.2017, Dansukker, The Canadian Encyclopedia

    Lisää aiheesta
    • Margareta Ihamäki juoksuttaa koivunmahlaa Kihniön kesämökillä.

      Koivunmahla voi tuoda helpotusta siitepölyallergikon elämään

    • Itse sekoitettu fariinisokeri on vaaleampaa kuin kaupasta ostettu.

      Reseptit | Säästä rahaa valmistamalla fariinisokeri itse ‒ samalla vältät kovettumisen

    • Kuusenkerkkäsiirappi ja tuoreet mansikat ovat täydellinen lisuke muhkeille brunssipannareille.

      Kuusenkerkkäsiirappi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle