• Söin täällä: Palkitun Verso-ravintolan menu ei ole pelkkää piperrystä

    Ainoa selkeä miinus jyväskyläläiselle ravintolalle tulee lihan alkuperästä.
    Ravintola Versossa voi seurata kokkien työskentelyä avokeittiössä.
    Ravintola Versossa voi seurata kokkien työskentelyä avokeittiössä. Kuva: Juho Mäkelä
    Ruoka|Ravintolat
    11.3.202320:07
    Arvio
    Juho Mäkelä

    Jyväskylän kävelykadun sykkeessä sijaitsee vuonna 2019 avattu hotelliravintola Verso. Toptasten lukijat äänestivät Verso Urban Bar & Kitchenin Suomen neljänneksi parhaaksi hotelliravintolaksi 2021.

    MT testasi Verso-ravintolan kausimenun helmikuussa. Tarjoilija toi ensin pöytään maukasta talon mallasleipää ja patonkia. Varsinainen alkuruoka sisälsi muikunmätiä, tattariblinia ja täyteläistä vuolukermaa. Annan ison plussan blinien rapeasta kuoresta ja pieniksi silputuista sipuleista.

    Pääruokana tarjottiin ankanrintaa, myskikutpitsapyreeta ja parmesanperunaa. Ankka maistui herkulliselta, mutta annoksessa oli hieman liikaa suolaa. Tarjoilija kertoi, että ankan liha tulee harmillisesti Ranskasta saatavuusongelman vuoksi. Menun muut raaka-aineet olivat kotimaisia.

    Verson pääruoka koostui ankanrinnasta, myskikurpitsapyreestä ja parmesanperunasta.
    Verson pääruoka koostui ankanrinnasta, myskikurpitsapyreestä ja parmesanperunasta. Kuva: Juho Mäkelä

    Menun napakympiksi osoittautui runsas jälkiruoka. Creme bruleessa oli kunnon rapsahtava kuori ja sorbetissa maistui vadelma.

    Tarjoilija palveli erittäin ystävällisesti ja rennolla tyylillä. Ravintolan sisustus yhdisti vanhoja ja uusia elementtejä. Kävynmuotoisista valaisimista tuli tyylikästä tunnelmavaloa tilaa. Kokonaisuutena Versolle voi antaa kiitettävän arvosanan. Menu ei ollut pelkkää piperrystä, vaan ruoka täytti vatsan.

    Verso Baari & Keittiö, Kauppakatu 35 Jyväskylä.

    Kausimenun jälkiruoka sisälsi creme bruleeta, vadelmasorbettia ja marenkia.
    Kausimenun jälkiruoka sisälsi creme bruleeta, vadelmasorbettia ja marenkia. Kuva: Juho Mäkelä

    Verso Baari & Keittiö, Kauppakatu 35 Jyväskylä.

    Lisää aiheesta
    • Tummanpuhuvassa Sauhussa ruoka tilataan QR-koodilla.

      Ruoka | Itsepalvelua ihmispalvelulla – tässä ravintolassa on tarjoilijoita, mutta ruoka tilataan älykännykällä ja QR-koodilla

    • Maxin Kalan lounas on tarjolla Espoon Kauklahden myymälässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

      Ravintolat | Söin täällä: Valkoviini kruunasi suussasulavan herkullisen kalakeiton

    • Jalonhelmen burgeri toimi hyvin.

      Ravintolat | Söin täällä: Herkullinen burgeri maistui Suomussalmella mutta alkuperiä joutui selvittämään

    Artikkelin aiheet
    Verso Baari & Keittiö
    jyväskylä
    ravintola-arvostelu
    ruoka
    kausimenu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta