• Pieni kiteeläinen jäätelötehdas valmistaa joulupukin virallista jäätelöä – luomumaito tulee tehtaan takapihalta

    By Maitolan rohkea yhteydenotto kannatti. Nyt jäätelötehdas valmistaa joulupukin virallista jäätelöä.
    Tilaajalle
    Joulupukin oma jäätelö tulee Kiteeltä.
    Joulupukin oma jäätelö tulee Kiteeltä. Kuva: Sara Kaasalainen
    Ruoka|Ruoka
    6.9.202418:00
    Janiko Kemppi

    Minna Kaasalainen on kuopiolaislähtöinen yrittäjä, joka innostui valmistamaan jäätelöä vuonna 2018. Aluksi jäätelöä myytiin itsepalvelupisteestä kuopiolaisessa kauppakeskuksessa.

    Vuonna 2021 Kaasalainen tapasi Koivikon kartanon isännän, Pekka Partasen, yhteisen tutun kautta.

    ”Isäntä kysyi, kiinnostaisiko meitä tulla valmistamaan jäätelöä Kiteen suuntaan. Mehän innostuimme ja perustimme By Maitola -yrityksen”, Kaasalainen kertoo.

    By Maitola valmisti ensimmäisenä pehmytjäätelöä luomumaidosta. Sittemmin mukaan tuli myös esimerkiksi vegaaninen kaurajuomasta valmistettu pehmytjäätelö. Valikoimaan kuuluu myös perinteisiä maitojäätelöitä.

    Tehtaalla työskentelee toistaiseksi ainoastaan yksi työntekijä. Kaasalainen itse on viettänyt kesän Myllyravintola Wanha Puhos -kesäravintolallaan Puhoksella.

    ”Itseäni veri vetää enemmän ravintolapuolelle, jossa olenkin työskennellyt paljon. Talvella sitten keskitytään jäätelön kehittämiseen ja tuotteistamiseen. Talvellakin suomalaiset kuluttavat paljon jäätelöä, joten kesään jäätelösesonki ei lopu”, Kaasalainen kertoo.

    Minna Kaasalainen innostui jäätelöstä. Läheltä tulevat raaka-aineet ovat hänelle sydämen asia.
    Minna Kaasalainen innostui jäätelöstä. Läheltä tulevat raaka-aineet ovat hänelle sydämen asia. Kuva: Sara Kaasalainen

    Luomumaito tulee jäätelötehtaalle aivan vierestä, käytännössä takapihalta.

    ”Meidän päähenkilömme eli luomumaitoa tuottavat lehmät asuvat tuossa aivan parinsadan metrin päässä Koivikon kartanolla. Sitä ei aina ymmärrä, miten huippujuttu se on, että lehmät ovat siinä ihan meidän vieressämme.”

    Maito kuljetetaan maitotankeilla tehtaalle, ja se käytetään heti jäätelöntuotantoon.

    ”Maito ei odota meillä missään varastossa tankeissa, vaan se käytetään heti. Aamulla tullut maito on illalla valmista jäätelöä.”

    Lähiruoan hyödyntäminen on Kaasalaisen mukaan hänelle erittäin tärkeää.

    ”Minulle on aina ollut tärkeää suomalainen maatalous ja ruoantuottajat. Heidän työnsä on kunnioitettavaa. Meillä on ollut 2000-luvulta asti ravintola, jossa olemme jo suosineet niin paljon lähiraaka-aineita kuin mahdollista.”

    Luomumaidon lisäksi jäätelötehtaalla käytetään lähialueen marjoja sekä kotimaisista marjoista tehtyjä siirappeja, joita Kaasalaisen ystävä, Wild from arcticin Sanna Jämsä valmistaa Kemijärvellä.

    Jäätelövalmistajia löytyy Suomesta jo useita, ja suuria tehtaita vastaan kilpaileminen on hankalaa. Kaasalainen luetteli tapoja, joilla erottua markkinoilla.

    ”Pakkauksella voi jo erottua paljon, mutta maku on tärkeintä. Kun pienenä toimijana ei ole valtavasti rahaa sijoittaa markkinointiin, täytyy pystyä tarjoamaan jotain sellaista, mitä muilla ei ole.”

    Erilaisia jäätelömakuja on paljon. Kuvassa olutjäätelö, johon käytetään tummasta lagerista valmistettua siirappia.
    Erilaisia jäätelömakuja on paljon. Kuvassa olutjäätelö, johon käytetään tummasta lagerista valmistettua siirappia. Kuva: Sara Kaasalainen

    Onnistumisia on ehtinyt jo By Maitolan kohdalla tapahtua paljon. Tehtaan vegaanista pehmytjäätelöä myydään esimerkiksi Linnanmäen huvipuistossa neljättä kesää.

    Tällä hetkellä By Maitola valmistaa myös joulupukin virallista jäätelöä. Idea jäätelöstä syntyi sattumalta.

    ”Mietin, että miksi Suomessa ei ole vielä virallista joulupukkijäätelöä. Soitin viime keväänä Joulupukkisäätiölle, joka innostui ideasta. Kukaan ei ollut heille ehdottanut aiemmin vastaavaa.”

    Mustikoista makunsa saavan joulupukkijäätelön idea lähti tarusta, jonka mukaan joulupukki kerää kesällä mustikoita, joista joulumuori valmistaa talvella jäätelöä.

    Joulupukin jäätelössä maistuu kotimainen mustikka.
    Joulupukin jäätelössä maistuu kotimainen mustikka. Kuva: Sara Kaasalainen

    By Maitolan tuotteisiin on vielä melko hankala päästä käsiksi. Joulupukkijäätelöä lähdetään nyt markkinoimaan Lapin suuntaan.

    Tulevaisuudessa jäätelötehtaan tarkoituksena on saada tuotua jäätelöitään myös ruokakauppoihin ympäri Suomea. Kiteelle on suunnitteilla oma jäätelökauppa.

    Kaasalainen näkee, että suomalaiset arvostavat yhä enemmän lähituotantoa ja kotimaisuutta.

    ”Jäljitettävyys ja puhtaat raaka-aineet ovat monelle tärkeä juttu, mikä on hyvä asia. Uskon, että tuotteemme vastaavat juuri tähän kysyntään.”

    Lisää aiheesta
    • Tammanmaidon koostumus muistuttaa enemmän äidinmaitoa kuin lehmänmaitoa, puolalaistutkimus kertoo.

      Ruoka | Tammanmaito sopii tuoreen tutkimuksen mukaan jäätelön valmistamiseen – Guardian maistoi: ”Lehmä voitti”

    • Pehmis maistuu suomalaisille.

      Ruoka | Pehmeä jäätelöherkku maistuu suomalaisille ympäri vuoden ja erityisesti vaniljanmakuisena – maun suosioon on parikin syytä

    • Paljon jäätelöä syövän kannattaa ravitsemusterapeutin mukaan ensimmäisenä annoskokoa, jos jälkiruuan terveellisyys huolettaa. Kuvituskuva.

      Ruoka | Voiko jäätelöä syödä päivittäin? Ravitsemusterapeutti vastaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle