Nyt alkaa olla hetki idättää juhannusperunat – nappaa tästä vinkit kasvatukseen ja uusiin lajikekokeiluihin

Suomalaisten rakkaus perunoihin syttyi reilut kaksisataa vuotta sitten. Ihastusta edelsi pitkä harkinta-aika, sillä uuteen, Keski-Euroopasta meille rantautuneeseen viljelykasviin suhtauduttiin kauan varautuneesti.

Nykyisin kasvimaa ei ole kasvimaa, ellei sieltä löydy muutamaa perunariviä. Perunoiden kasvatus houkuttaa monesti myös itsessään; mitäpä sitä useampaa kasvia kaipaisi viljelyksiinsä, jos kerran voi kasvattaa kellarin täydeltä satoisaa perunaa.

Pienimmillään perunamaa voi koostua yhdestä tai kahdesta ämpäristä, joissa kypsyy sopivasti satoa yhteen tai kahteen tärkeään ruokahetkeen. Jokainenhan varmasti tietää, että itse viljellyt juhannusperunat maistuvat kaikkein parhaimmilta.

Perunat kannattaa istuttaa ennemmin harvaan kuin tiheään. Hyvä riviväli on 70–90 cm ja mukuloiden väli 15–25 cm. Tällöin ilma pääsee kiertämään ­naattien väleissä, mikä auttaa perunaruton ja muiden tautien torjunnassa. Kuva: Säde Aarlahti

Jotta juhannussato onnistuisi, kannattaa siemenperunat ottaa itämään viileään jo huhtikuussa. Mukuloita idätetään 10–12 asteen lämmössä kolmen–neljän viikon ajan. Perunanistutukseen päästään käsiksi, kun maa on kuivahtanut muokkauskuntoiseksi ja lämmennyt hieman. Nyrkkisääntönä pidetään 8 asteen lämpötilaa. Harsoa käyttämällä voidaan etenkin varhaislajikkeiden mukulat istuttaa hieman viileämpäänkin maahan.

Oli oma perunamaa pieni tai suuri, kannattaa perunoiden viljelyssä satsata hyvään viljelykiertoon sekä terveen ja sertifioidun siemenperunan käyttöön. Perunaa vaivaavat erilaiset kasvitaudit ja tuholaiset, jotka leviävät siemenperunan mukana ja säilyvät talven yli maassa.

Taimien ylle levitetty hallaharso suojaa naatteja ja mukuloita jopa viiden asteen yöpakkaselta. Myös kastelu ja multaaminen auttavat, mikäli tiedossa on kylmiä öitä. Kuva: Säde Aarlahti

Paras paikka perunamaalle löytyy lämpimältä etelä- tai länsirinteeltä, jossa maa on hikevää hietaa tai hiekkamultaa. Liian hiekkaisessa maassa peruna kärsii herkästi kesän hellejaksoista, savi puolestaan pidättää itseensä liikaa kosteutta ja pitää kasvualustan kylmänä.

Lannoita perunamaata ennemmin niukasti kuin liian paljon. Etenkin liian runsas typpilannoitus tekee mukuloista helposti vetisiä. Sen sijaan kompostimullan ja palaneen karjanlannan sisältämä hidasliukoinen typpi sopii perunalle hyvin. Samoin tuhka, joka varmistaa, että peruna saa käyttöönsä riittävästi kivennäisaineita, kuten kaliumia ja magnesiumia.

Mikäli perunamaata halutaan kalkita, kannattaa kalkitus tehdä jo edeltävänä syksynä. Liian vahva kalkitus tekee perunoista herkästi rupisia.

Kesäkuussa perunat mullataan, jotta kasvavat mukulat eivät viherry. Jos alkukesä on kuiva, kannattaa perunamaata myös kastella. Peruna sinnittelee kyllä kuivassakin, mutta sadon laatu ja määrä kärsivät. Kuva: Säde Aarlahti

Perunoita ei vielä istutusvaiheessa mullata erityisen syvälle. Ensimmäisen multauksen aika koittaa, kun rivit ovat versoneet näkyviin. Samalla päästään eroon kesän ensimmäisistä siemenrikoista. Myöhemmin kesän edetessä penkit voi mullata vielä toistamiseen.

Jos kesän alku on kuiva, ja perunamaata on mahdollisuus kastella, on kastelusta perunalle selkeää hyötyä. Kastelu aloitetaan, kun versot ovat kasvaneet näkyviin ja sitä jatketaan tarpeen vaatiessa kesäkuun lopulle tai heinäkuun alkuun.

Kukintaa on perinteisesti pidetty merkkinä sadon kypsymisestä. Aina kukkia ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan. Esimerkiksi tuttu ’Timo’ on varsin laiska kukkija. Kuva: Säde Aarlahti

Varhaisperunoiden satoa päästään korjaamaan yleensä noin kahden kuukauden kuluttua istutuksesta, riippuen alkukesän lämpötilasta.

Syksyyn asti kasvatettavien perunoiden naatit leikataan alas, kun mukulat ovat kasvaneet haluttuun kokoon tai rutto alkaa vioittaa perunan lehtiä. Leikattuja naatteja ei tule jättää perunamaalle, sillä nahistuessaankin ne saattavat levittää maahan perunaruton itiöitä.

Itse sadonkorjuu ajoitetaan varhaisimmillaan viikon–kahden päähän naatiston leikkaamisesta. Näin varastoon nostettavien perunoiden kuoret ehtivät vahvistua.

Varhaisperuna on herkkähipiäinen ja varastointi heikentää se makua. Uudet perunat ovatkin parhaimmillaan ­suoraan pellolta kattilaan nostettuina. Kuva: Säde Aarlahti

Perunoiden maailma tarjoaa kasvattajalle monenlaisia makuja, värejä ja muotoja. Kokeiluun voi istuttaa useampiakin erikoisperunoita. Kannattaa seurata lähiseudun tilojen ja myymälöiden tarjontaa!

Nykyaikaisten perunalajikkeiden rinnalla kasvatetaan vielä joitakin vanhoja maatiaiskantoja. Tunnetuin lienee siementuotantoon puhdistettu Lapin puikula, josta on myös pohjoisia paikalliskantoja. Se kasvaa parhaiten pohjoisilla leveyspiireillä, joilla yöt ovat koko kasvukauden pitkiä ja valoisia.

Muita tunnettuja maatiaiskantoja ovat muun muassa Vanha musta, Wärtsilän musta, Vanha punanen, Lemin punanen, Jutkula, Läpimusta (Blue Congo), Hätäläinen ja Haalikas.

Viime vuosien vaikeat viljelyolosuhteet ovat tehneet hallaa vanhojen kantojen viljelyyn, sillä taudit ja perunarutto ovat heikentäneet satoa. Niiden taudinkestävyys on kaukana nykyisin viljeltävistä lajikkeista. Myös satomäärät ovat jääneet vähäisiksi.

Toisaalta innostus vanhojen kantojen suojeluun on ollut kasvussa, ja niiden mukuloita on saatu talletettua pohjoismaiseen geenipankkiin.

Siikli: Monen rakastama perinteinen kesäperuna. Satoisa varhaislajike, jota alun perin kutsuttiin saksalaisella lajikenimellä Sieglinde. Kasvattaa pitkulaisia ja sileitä, kiinteämaltoisia mukuloita. Altis rutolle, mikäli satoa ei kerätä pois ennen ruton leviämistä. Kuva: Säde Aarlahti

Hankkijan Timo: Varhaisperunoiden suosikki jo vuosien takaa. Suomessa jalostettu, joten menestyy hyvin kasvuoloissamme. Kestää istutuksen kylmään maahan. Maku pehmeä ja mieto. Lyhyt esi-idätys jouduttaa sadon kypsymistä. Sato kannattaa korjata pois ennen ruttokauden alkua. Kuva: Säde Aarlahti

Rosamunda: Punakuorinen uuniperuna, jonka mukulat kasvavat suuriksi ja kauniin soikeiksi. Perinteinen lajike, joka menestyy hyvin vaihtelevissakin säissä. Keskimyöhäinen. Kannattaa istuttaa melko syvälle, jotta mukulat eivät viherry. Kuva: Säde Aarlahti

Annabelle: Monien harrastajien lempilajike, jonka makua pidetään erityisen pehmeänä ja hyvänä. Aikainen, nopeakasvuinen ja runsassatoinen peruna. Mukulat kiinteitä ja pitkulaisia. Lajike kestää istutuksen myös kylmään maahan. 

Afra: Jauhoinen talvilajike, joka kestää hyvin varastointia. Satoisa ja hyvänmakuinen peruna, joka ei halkeile tai tummu keitettäessä. Hyötyy aikaisesta istutuksesta, jolloin sato ehtii kehittyä ennen ruttokauden alkua. Sato korjuukypsää myöhään syksyllä. Kuva: Säde Aarlahti

Pink Gypsy: Uudehko, jauhoinen herkkuperuna, jonka ulkokuori on hauskan pilkullinen. Alun perin brittiläinen lajike, joka on kehitetty erityisesti kotipuutarhoja ja perunaharrastajia varten. Taudinkestävä, sopeutunut hyvin viileään ilmastoon. Kuoren punainen väri muuttuu keitettäessä vaaleaksi. Kuva: Säde Aarlahti

Violet Queen: Erikoisperuna, jonka mukulat hätkähdyttävät tumman violetilla värillään. Väriperunoiden mukulat ovat myös tavanomaisia perunoita terveellisempiä, sillä ne sisältävät runsaasti antioksidantteja. Tumma sävy säilyy ruoanlaitossa, kun mukulat valmistetaan uunissa tai höyryttämällä. Vedessä keittäminen laimentaa liilaa väriä. Lajike on runsassatoinen, mutta altis perunarutolle. Kuva: Säde Aarlahti

Blue Congo (Läpimusta): Vanha sinisävyinen perunalajike, jota on kasvatettu etenkin Ruotsissa. Mukuloiden sinivioletti väri muuttuu keitettäessä vaalean­siniseksi. Sisältää Violet Queen -lajikkeen tavoin runsaasti antioksidantteja. Keskimyöhäinen, jauhoinen lajike. Altis perunaruvelle. Kuva: Säde Aarlahti

Alouette: Uuden polven perunalajike, jolla on hyvä tautienvastustuskyky. Lajike on osoittautunut helppohoitoiseksi ja hyväksi sadontuottajaksi myös kuivina kesinä. Mukulat ovat maukkaita, kiinteitä, punakuorisia ja pitkänsoikeita. Niiden maku muistuttaa vanhaa parsaperunaa. Suositellaan idätettäväksi ennen istutusta. Kuva: Säde Aarlahti