• Onko S-ryhmä osaltaan syyllinen jauhelihapulaan SOK:n Arttu Laine? ”Kun näkee tyhjiä hyllyjä, ei ole ihan putkeen mennyt”

    MT Livessä pohditaan, onko S-ryhmä paisunut jo liian suureksi, mikä on tuottajan asema ja mokasiko joku ABC-ketjun kannattavuuslaskelmat, kun nyt puretaan asemia.
    MT Liven vieraana on tällä kertaa SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.
    MT Liven vieraana on tällä kertaa SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kauppa
    21.1.202619:00
    Eija Mansikkamäki

    Tämän viikon MT Livessä on vieraana Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine, jota haastattelee MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    Lähetyksessä keskustellaan muun muassa siitä, onko S-ryhmä jo liian suuri ja pelottaako kilpailuviranomaisen puuttuminen kasvuun.

    Lisäksi puhutaan S-ryhmän markkinaosuudesta, aluekattavuudesta, kansainvälistymisestä, osuuskauppojen vallasta ja hiukan kyläkaupoistakin.

    Laine kertoo myös, että ABC-ketjun polttoainekauppa jatkuu ja ketju kehittyy, vaikka sulkemisiakin on ollut.

    Ohjelman puolivälissä aletaan puhua ruoasta ja jauhelihapulasta.

    Noin ohjelman puolivälissä aletaan puhua ruoasta ja jauhelihapulasta. Laine sanoo kaupan olleen asiassa ”tottakai” osallinen.

    ”Kun näkee tyhjiä hyllyjä, ei ole ihan putkeen mennyt.”

    Lopuksi puhutaan muovista ja siitä, päätyykö hävitettävien elintarvikkeiden pakkausmuovia yhä biojätteeseen ja sitä kautta kierrätyslannoitteiden joukkoon. Laine ei osaa sanoa, mutta arvelee, ettei asia ole kokonaan kaupan käsissä.

    Voit katsoa koko haastattelun tämän jutun videolta. MT Liven lähetykset voit kuunnella myös podcastina.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n uusi puheenjohtaja Tero Hemmilä kertoo MT Livessä, millaisia uudistuksia aikoo tuoda järjestöön.

      Maatalouspolitiikka | MT Live: Valtaako Varsinais-Suomen värisuora MTK:n edunvalvonnan? Näin vastaa Tero Hemmilä

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia haastattelee MT Livessä toimituspäällikkö Stina Haaso.

      Maatalouspolitiikka | MT Live: Näin Essayah vastaa viljelijöiden vaatimukseen erota ministerin tehtävistä

    • S-ryhmästä tuli iso Juhani Pesosen vuonna 1983 luoman S83-strategian ja Jere Lahden tammikuussa 1988 nimittämän työryhmän ansiosta. Asiakas keksittiin sitouttaa omaan kaupparyhmään. Bonuskertymä nousi ostojen mukaan ja se tuloutettiin alun perin paperisena setelinä, joka saapui kotiin kirjekuoressa. Paisuva kaupparyhmä sai samalla painettua alas niin kustannuksia kuin hintoja.

      Ässän seurassa kehdosta hautaan eli S-temppu ja kuinka se tehtiin

    • Taavi Heikkilä

      Taavi Heikkilä: ”S-ryhmän kasvulla ei ole rajoja”

    • Tyhjiä jauhelihahyllyjä. Kuvituskuva.

      Kauppa | Yliö: Miksi markkinat reagoivat niin hitaasti jauhelihapulaan?

    • Kotimaista jauhelihaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Naudanlihan tuottajahinta on Suomessa täysin kestämättömällä tasolla

    • Kaupoissa myymättä jääneet elintarvikkeet laitetaan erityiseen ”pakkauksellisen biojätteen” keräykseen.

      Kauppa | Kaupat heittävät muovipakkaukset biojätteeseen ruuan mukana – sen vuoksi muovia päätyy pelloille levitettävään lannoitteeseen

    • Nykyisin kaupoissa muoviin pakatut hävikkiruoat heitetään biojätteeseen pakkauksissaan. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Muovin päätyminen kaupasta pellolle selvitetään

    Artikkelin aiheet
    Arttu Laine
    polttoainemyynti
    ABC-ketju
    markkinaosuus
    jauhelihapula
    tuottajan asema
    kierrätyslannoite
    mikromuovi
    MT Live
    elintarvikemarkkinalaki
    Kaupan oma tuotemerkki
    MT Live -ohjelmat
    Ruokakaupat
    Ruoka ja juoma
    Päivittäistavarat
    Ruokateollisuus ja ruoan tuotanto
    Supermarketkauppa
    S-ryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla