• Apetitin tulos parani Ruokaratkaisujen vetämänä

    Öljykasvituotteiden liikevaihto ja tulos putosivat, samoin ruoan viennin volyymi.
    Apetitin liiketulos nousi vuoden viimeisellä kvartaalilla vertailukaudesta. Konsernin liiketuloksen arvioidaan laskevan vuonna 2025 hieman.
    Apetitin liiketulos nousi vuoden viimeisellä kvartaalilla vertailukaudesta. Konsernin liiketuloksen arvioidaan laskevan vuonna 2025 hieman.  
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    13.2.202511:28
    Johanna Koskiahde

    Apetit julkaisi tilinpäätöstiedotteensa torstaina. Yhtiön liiketulos parani ollen 9,3 miljoonaa euroa, kun vertailuvuonna se oli 7,5 miljoonaa euroa. Konsernin koko vuoden liikevaihto laski 162,6 miljoonaan euroon, vuonna 2023 luku oli 175,5.

    Ruokaratkaisujen liiketulos parani selvästi vertailuvuodesta.

    ”Ruokaratkaisut saavutti selvän tulosparannuksen. Tulosparannuksessa näkyy systemaattinen työ kannattavuuden parantamiseksi. Öljykasvituotteet jäi hieman vertailuvuoden tuloksesta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Esa Mäki tiedotteessa.

    Yhtiön mukaan elintarvikkeiden kohonnut hintataso näkyy edelleen kuluttajien ostokäyttäytymisessä, vaikka hintojen nousu pysähtyi vuonna 2024.

    Konsernin koko vuoden liikevaihto laski selvästi vertailuvuodesta.

    ”Liikevaihto laski öljykasvituotteiden markkinahintojen laskun vuoksi. Ruokaratkaisuissa liikevaihto nousi hieman vertailukaudesta. Myyntivolyymit laskivat molemmissa liiketoiminnoissa pääosin normaalin vuosivaihtelun takia”, Mäki toteaa.

    Kotimaiseen satokauteen yhtiö on Mäen mukaan tyytyväinen.

    ”Pakasteherneen ennätyssuurelta sopimusviljelyalalta saatu sato oli pääosin odotuksien mukainen ja prosessi pellon ja tehtaan välillä toimi häiriöttä. Juureksien kasvukausi jatkui pitkään, ja sadon laatu ja määrä olivat suurilta osin tavoitteiden mukaisia. Kotimaisen rypsin ja rapsin kokonaissato kasvoi Luonnonvarakeskuksen satoennakoiden mukaan yli viidenneksellä.”

    Ruokaratkaisujen liikevaihto oli 75,8 (73,7) miljoonaa euroa ja liiketulos 8,1 (5,8) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvua ajoivat tärkeimmät myyntikanavat vähittäiskauppa ja Food service -sektori.

    Ruoan viennin volyymi ja liikevaihto sen sijaan laskivat vertailuvuodesta. Vuonna 2024 ruoan viennin osuus liikevaihdosta oli noin 11 (12) prosenttia ja vienti kohdistui pääosin Ruotsiin ja Italiaan.

    Öljykasvituotteiden liikevaihto putosi selvästi, 87,4 (102,4) miljoonaan euroon. Liiketulos oli 4,2 (4,6) miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan markkinahintojen muutokset laskivat liikevaihtoa selvästi ja heikensivät kannattavuutta.

    Ruokaratkaisut teki ennakoitua vahvemman tuloksen vuoden viimeisellä neljänneksellä.

    Konsernin omavaraisuusaste oli 79,8 (78,9) prosenttia ja nettovelkaantumisaste oli 3,1 (-5,7) prosenttia. Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli korkojen ja verojen jälkeen 3,2 (9,7). Yhtiön mukaan loppuvuoden aikana tehdyt etupainotteiset raaka-aineostot Öljykasvituotteissa heikensivät nettovelkaantumisastetta ja liiketoiminnan kassavirtaa.

    Ruokaratkaisut teki ennakoitua vahvemman tuloksen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös Apetitin liiketulos nousi vuoden viimeisellä kvartaalilla vertailukaudesta.

    Konsernin liiketuloksen arvioidaan laskevan vuonna 2025 hieman. Yhtiön hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2024 maksetaan osinkoa edellisen vuoden tapaan 0,75 euroa osakkeelta.

    Lisää aiheesta
    • Rapsin helmikuun pörssihinta oli perjantai-iltapäivästä noin 525 euroa tonnilta. Viikossa hinta nousi noin 10 euroa ja kuukaudessa noin 40 euroa.

      Maatalous | Rapsin hinta noussut pörssissä ja kotimaassa, vehnä laskussa

      Tilaajalle
    • Tänä vuonna öljykasveja viljeltiin 38 000 hehtaarilla.

      Kasvintuotanto | Rypsin ja rapsin siementen peittaukselle poikkeuslupa kirppojen torjuntaan

    • Kari Alasaaren pellosta kaivamalla syysrypsillä on muhkea juuri. Myös Sauli Jaakkola ja Mikko Kaase (oik.) ovat tyytyväisiä löydökseen.

      Maatalouskoneet | ”Öljykasvien pitäisi saada kerääjäkasvistatus” – menetelmäkokeet tuovat esiin öljykasvien potentiaalia

      Tilaajalle
    • Vaikka kotimaisten öljykasvien sato on suurin sitten vuoden 2018, se ei edelleenkään riitä Apetitin tarpeisiin.

      Elintarviketeollisuus | Apetitin tulos pieneni hieman – toimitusjohtaja toivoo lisää kotimaista rypsiä ja rapsia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset