

Hämyinen kellariravintola kutsuu syksyisille kynttiläillallisille. Jyväskylässä vuodesta 2013 toiminut Harmooni pitää majaansa vanhassa harmoonitehtaassa.
Vuonna 1910 hirrestä ja tiilestä rakennetussa talossa riittää holvikaaria, kerroksia ja kabinetteja joihin kurkistella. Estradi on erinomainen muun muassa 26. lokakuuta järjestettävälle murhamysteeri-illalliselle.
Testikerralla murhaa ei ollut tapahtunut, joten keskitymme tunnelmoimaan aidon kynttilän valossa. Se alkaa olla harvinaisuus ylivarovaisuuden ja led-kynttilöiden aikakaudella.

Alkupalaksi jaoimme lankun, joka kannatteli savumuikkumoussea, omatekoista lammasmakkaraa, silliä, sokeroitua kirjolohta, rapumajoneesia, kauralohisalaattia, palvikinkkua ja lähitilan kasviksia. Itsetehtyä leipää oli kolmea sorttia ja ne maistuivat erinomaisilta lakritsaisen rakuunavoin kanssa.
Suosin alkupalalajitelmia, joista pääsee maistelemaan monenlaisia makuja. Tälläkin kerralla makumaailma enimmäkseen ilahdutti tunkkaisen merellistä rapumajoneesia ja purkkisilliä lukuun ottamatta.

Pääruokani oli täyttä timanttia. Kivijärven ahven lepäsi jännäksi harkoksi puristettuna simpukkavaahdolla ja lohenmädillä ryyditetyn, mehevän kauraton päällä. Seuralainen nautiskeli Puuppolan lammasta, kotimaista päärynäpyrettä, sipulihilloketta ja lammaspasteijoita, jotka olivat aavistuksen taikinaisia.
Ateriasta tuli hyvinkin täyteen, joten piperrysannoksista ei ole pelkoa. Vaikka olimme perjantai-iltana ison ravintolan ainoat asiakkaat, henkilökunta ei näyttänyt tympääntyneeltä, vaan palveli hymyssä suin.