• S-market lähti jälleen vegaanihaasteeseen: Laskee tuotteiden hintoja tammikuussa

    Haasteen kerrotaan näkyvän tänä vuonna aiempaa enemmän myös myymälöissä.
    S-marketin tavoitteena on lisätä kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä merkittävästi.
    S-marketin tavoitteena on lisätä kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä merkittävästi. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Kauppa
    2.1.202412:30
    Janiko Kemppi

    S-market kertoo tekevänsä tänäkin vuonna yhteistyötä Vegaanihaasteen kanssa. S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteena on, että 65 prosenttia sen myymästä ruoasta on kasvipohjaista vuonna 2030.

    ”Haluamme kannustaa asiakkaitamme lähtemään mukaan haasteeseen ja kokeilemaan erilaisia tuotteita ja vaihtoehtoja avoimin mielin”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja ja Pro Vege ry:n hallituksen jäsenenä toimiva Antti Oksa kertoo tiedotteessa.

    S-market kertoo alentavansa tammikuun ajan Muu- ja Alpro-sarjojen tuotteiden hintaa 20 prosenttia. Tällä on Oksan mukaan tarkoitus selvittää, miten hinnan lasku vaikuttaa kasvipohjaisten tuotteiden kysyntään.

    S-ryhmän myyntidatan mukaan kasvipohjaisten tuotteiden kasvuvauhti on hidastunut viime aikoina, kun taas maito- ja juustohyllyjen kasvipohjaisten tuotteiden myynti on kasvanut pari prosenttia. Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myyntivolyymi on myös miinuksella.

    ”Tiedämme, että inflaation myötä asiakkaat tinkivät ensimmäisenä sellaisista tuotteista, joille löytyy edullisia korvaavia vaihtoehtoja, mikä osaltaan vaikuttanee myös näiden tuotteiden myyntiin. Erityisesti tämä näkyy sekasyöjien valinnoissa”, Oksa sanoo.

    Vegaanihaaste on avoin ja maksuton kampanja, johon on osallistunut yli 170 000 suomalaista. Mukaan ilmoittautuneille lähetetään päivittäin sähköpostitse reseptejä ja muuta aiheeseen liittyvää tietoa.

    Lisää aiheesta
    • Valmisruokien suosio jatkaa kasvuaan ensi vuonna.

      Ruoka | Kaupat ennustivat tulevat hittituotteet sekä hiipuvat tuotteet – näitä ostamme vuonna 2024

    • Suomalaiset ovat palanneet perinteisen ruoan pariin.

      Kauppa | ”Täsmädieetit ja superfoodit saavat väistyä kotiruoan tieltä” – ruokakauppatrendit kertovat muutoksesta

    • Tällä hetkellä kaupoista löytyy sekä Rainbow- että Coop-tuotteita.

      Kauppa | S-ryhmä lopettaa Rainbow-tuotteiden myynnin – paikan ottaa Coop

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla