• Monesko muumimukillinen kahvia menossa? Saatoit jo ylittää uuden suosituksen

    Uusissa ravitsemussuosituksissa suodatinkahvin päivittäinen enimmäismäärä on asetettu viiteen desiin.
    Pienempi kuppi voi auttaa hillitsemään kahvinkulutusta.
    Pienempi kuppi voi auttaa hillitsemään kahvinkulutusta. Kuva: Anni Reenpää
    Ruoka|Ruoka
    27.11.202412:03
    Janiko Kemppi

    Keskiviikkona julkaistuissa ravitsemussuosituksissa ovat nyt mukana kahvi ja tee sekä muut kofeiinipitoiset juomat.

    Aiemmissa vuoden 2014 ravitsemussuosituksissa kahvi mainitaan ainoastaan siihen sekoitettavan maidon yhteydessä sekä työhön liittyvässä kohdassa, jossa sen sisältävän kofeiinin mainitaan haittaavan työvuoron jälkeistä nukahtamista.

    Uusissa ravitsemussuosituksissa kahvi on kuitenkin suuri osa juomasuositusta.

    ”Suomalaisten miesten keskimääräinen päivittäinen kahvin kulutus on 4,9 dl ja naisten 3,8 dl”, suosituksissa kerrotaan.

    Keskimääräinen kahvin kulutus onkin rajoissa uusien suositusten mukaan, joiden mukaan suodatetun kahvin kohtuullinen päiväkäyttö on 1,25–5 desilitraa.

    Monella kahvia juovalla voi suositeltu määrä ylittyäkin, varsinkin jos käytössä on suurempi muki. Esimerkiksi kahdella muumimukillisella (3 dl) kohtuullinen raja jo täyttyy.

    Kohtuullisen määrän suodatinkahvia todetaan voivan olla osa terveyttä edistävää ruokavaliota.

    ”Pitkäaikainen kohtuullinen kahvin ja teen kulutus on terveydelle suotuisaa eikä niillä ole havaittu kielteisiä terveysvaikutuksia.”

    Samalla todetaan, että suodattamattoman kahvin sekä muiden kofeiinia sisältävien juomien, kuten kolan ja energiajuomien, käyttöä on suositeltavaa rajoittaa. Kofeiinin kokonaissaanti kaikista lähteistä tulee olla korkeintaan 400 milligrammaa päivässä.

    Suodattamattoman kahvin todetaan sisältävän kahvipapujen öljyjä, jotka voivat suurentaa veren haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta. Suodattamattomalla kahvilla tarkoitetaan esimerkiksi pannukahvia ja espressopohjaisia kahveja.

    Suosituksissa todetaan myös, että kahvin kulutus on hyvä pitää pienenä ympäristösyistäkin.

    Kahvi on yksi eniten maailmanlaa­juisesti luonnon monimuotoisuutta heikentävistä elintarvikkeista suomalaisessa ruoka­valiossa. Ympäristön kannalta vesijohtovesi on juomista suositeltavin.

    Kofeiinista mainitaan, että lapset, nuoret ja raskaana olevat naiset ovat herkempiä suurille kofeiinipitoisuuksille.

    ”Kofeiini vaikuttaa ihmisen keskushermostoon. Kofeiinipitoisten virvoitus- ja energiajuomien runsas käyttö voi aiheuttaa haitallisia terveysvaikutuksia lapsille ja nuorille kofeiinin ja suuren sokeripitoisuuden vuoksi”, suosituksissa todetaan.

    Suositus juomista

    – Vesijohtovesi on ensisijainen janojuoma.

    – Kohtuullinen suodatetun kahvin (noin 1,25–5 dl päivässä) ja teen käyttö voivat olla osa terveyttä edistävää ruokavaliota.

    – Suodattamattoman kahvin* sekä muiden kofeiinia sisältävien ja sokerilla makeutettujen juomien, kuten kola- ja energiajuomien, käyttöä on suositeltavaa rajoittaa.

    – Kofeiinin kokonaissaanti kaikista lähteistä tulee olla korkeintaan 400 mg päivässä.

    – Raskaana olevien ja imettävien naisten tulee rajoittaa kofeiinin saantia enintään 200 mg:aan päivässä.

    – Lasten ja nuorten (1–18 v) turvallisen kofeiinin saannin raja on enintään 3 mg painokiloa kohti päivässä.

    – Kahvin kulutus on hyvä pitää pienenä myös ympäristösyistä.

    * Suodattamaton kahvi sisältää kahvipapujen öljyjä (diterpeenit), jotka voivat suurentaa veren haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta. Suodattamattomia kahveja ovat esim. pannukahvi, kreikkalainen ja turkkilainen kahvi sekä pressokahvit ja espressopohjaiset kahvit, kuten latte- ja cappuccinokahvit.

    Osa kapselikahveista voi sisältää veren kolesterolipitoisuutta suurentavia diterpeenejä. Pikakahvit on yleensä valmistettu suodatetusta kahvista.

    Lähde: Ravitsemussuositukset 2024

    Lisää aiheesta
    • Suositusten mukaan ympäristösyistä punaisen lihan kulutuksen on perusteltua olla huomattavasti alle 350 grammaa viikossa.

      Ruoka | Purimme uudet ravitsemussuositukset helposti ymmärrettävään muotoon – näin lihasta sanotaan

    • MTK:n valtuuskunta on koolla Espoon Hanasaaressa. Matti Rehula seisomassa ja ottamassa vastaan puheenvuoropyyntöjä.

      Ruoka | Ravitsemussuositukset huolestuttivat MTK:n valtuuskunnassa – ”Ilmasto ei lämpene suomalaista lihaa syömällä”

    Artikkelin aiheet
    ravitsemussuositukset
    kahvi
    kofeiini
    ympäristövaikutukset
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle