• Ravitsemussuositukset huolestuttivat MTK:n valtuuskunnassa – ”Ilmasto ei lämpene suomalaista lihaa syömällä”

    Ajavatko tänään julkistettavat ravitsemussuositukset kotimaisen lihantuotannon lopulliseen ahdinkoon? Tätä pohdittiin eilen MTK:n valtuuskunnan kokouksessa.
    MTK:n valtuuskunta on koolla Espoon Hanasaaressa. Matti Rehula seisomassa ja ottamassa vastaan puheenvuoropyyntöjä.
    MTK:n valtuuskunta on koolla Espoon Hanasaaressa. Matti Rehula seisomassa ja ottamassa vastaan puheenvuoropyyntöjä.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    27.11.202410:15
    Maija Ala-Siurua

    Tänään julkistettavat ravitsemussuositukset herättivät keskustelua MTK:n valtuuskunnassa eilen tiistaina 26.11.

    MTK-Etelä-Pohjanmaan edustaja Suvi Rantala kertoi olevansa huolissaan lihantuotannon ja huoltovarmuuden puolesta. Hänen mielestään uudet ravitsemussuositukset ovat kylmää kyytiä lihalle ja lihavalmisteille.

    Suvi Rantala oli yksi ravitsemussuosituksiin kantaa ottaneista valtuuskunnan jäsenistä.
    Suvi Rantala oli yksi ravitsemussuosituksiin kantaa ottaneista valtuuskunnan jäsenistä.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    ”Uudet suositukset eivät vaikuta kuluttajien käyttäytymiseen mutta laitoskeittiöt ovat velvoitettuja niitä noudattamaan.”

    Rantala pohti, onko MTK epäonnistunut yrityksissään vaikuttaa ravitsemussuosituksiin vai onko vaikutettu väärään aikaan väärässä paikassa.

    Hän toi esiin, että Ruotsissakin korostetaan kasvisten määrää sikäläisissä ravitsemussuosituksissa mutta tuodaan samalla esille kotimaisen lihan suosimista.

    Myös Sauli Joensuu MTK-Pohjois-Suomesta otti puheenvuorossaan kantaa muun muassa ravitsemussuosituksiin. Hänen mielestään niissä ovat puurot ja vellit menneet sekaisin ja suositusten painopiste on ravitsemuksen sijaan ilmastoasioissa, joista niistäkin kerrotaan virheellistä tietoa.

    ”Suomalaista lihantuotantoa ei pidä rinnastaa globaaliin lihantuotantoon. Ilmasto ei lämpene suomalaista lihaa syömällä.”

    Joensuu peräänkuulutti MTK:ta puolustamaan lihansyöntiä.

    Joensuu muistutti, että isossa osassa Suomea leipävilja tai öljy- ja palkokasvit eivät menesty toisin kuin nurmi.

    ”Ravitsemussuoritusten selkeällä muutoksilla näyttää, että tehdään ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa ensisijaisesti. Näin iso suunnanmuutos on mahdoton, tällä ajetaan tuotantosuuntia alas”, totesi Lassi-Antti Haarala MTK-Hämeestä.

    MTK:n valtuuskunnan kokous jatkuu tänään keskiviikkona.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen muistutti avauspuheessaan maaseudun elinkeinojen merkityksestä huoltovarmuudelle ja puolustukselle.

      Maatalous | Unohtiko hallitus lupauksensa? Maatalouden ja turpeen osalta odotetaan toimia, MTK:n Viljanen korostaa

    • Suositusten mukaan ympäristösyistä punaisen lihan kulutuksen on perusteltua olla huomattavasti alle 350 grammaa viikossa.

      Ruoka | Purimme uudet ravitsemussuositukset helposti ymmärrettävään muotoon – näin lihasta sanotaan

    • K-ryhmässä leikkeletrendien vähittäismyynnissä on viime vuosien aikana yleisesti näkynyt siipikarjatuotteiden suosion kasvu.

      Elintarviketeollisuus | Onko keskustelu ravitsemussuosituksista jo vähentänyt leikkeleiden myyntiä kaupoissa? S-ryhmä ja Kesko vastaavat

      Tilaajalle
    • Porkkana tulee kuorittua, jos sen syö raakana.

      Ruoka | Kohti 800 grammaa kasviksia päivässä — tauotonta porkkanan rouskutusta

    Artikkelin aiheet
    ravitsemussuositukset
    MTK
    lihantuotanto
    ilmastopolitiikka
    valtuuskunnan kokous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle