• Raision kannattavuus parani – Elovena vahvassa kasvussa, Härkis ja muut kasviproteiinit matavat

    Vaikka kasvava inflaatio ja korkotaso ovat kiristäneet kuluttajien kukkaroita merkittävästi kuluneen vuoden aikana, on Raision kyennyt parantamaan kannattavuuttaan merkittävästi ja ylläpitämään vahvaa kassavirtaa.
    Elovena-tuotteissa kasvua oli 20 prosenttia mollivoittoisesta kulutusympäristöstä huolimatta, Raisio kertoo.
    Elovena-tuotteissa kasvua oli 20 prosenttia mollivoittoisesta kulutusympäristöstä huolimatta, Raisio kertoo. Kuva: Viestimedian arkisto
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    13.2.202410:40
    Piia Lehojärvi

    Raision vuoden 2023 liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta kannattavuus parani merkittävästi haasteellisessa toimintaympäristössä.

    Vuoden 2023 liikevaihto oli 219,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 220,8 miljoonaa euroa.

    Yhtiön kannattavuus parani huomattavasti. Vertailukelpoinen liiketulos oli 22,7 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2022 oli 18,4 miljoonaa euroa.

    Yhtiön hallitus ehdottaa osingoksi 0,14 euroa osakkeelta.

    Toiminnan tehokkuus ja hintakurin säilyttäminen olivat avainasemassa, Raisio kertoo tiedotteessaan. Kustannuksissa pystyttiin säilyttämään edellisen vuoden taso huolimatta inflaatiopaineista. Raision kassavirta oli todella vahva ollen 37,0 miljoonaa, verrattuna toissa vuoden 11,2 miljoonaan. Samoin vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto koheni 9,2 prosenttiin vuoden 2022 5,6 prosentista.

    ”Kovan inflaation ja korkotason nousun myötä tapahtunut voimakas lasku kuluttajien ostovoimassa aiheutti suuria muutoksia markkinaympäristössä vuoden 2023 aikana. Volyymit laskivat ja kysyntä siirtyi halvempiin tuotteisiin. Erityisesti kaupan omat merkit kasvoivat brändituotteiden kustannuksella”, Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusiniemi kertoo yhtiön tiedotteessa.

    Esimerkiksi Benecol-tuotteet premiumhinnoiteltuna, terveysvaikutteisena elintarvikkeena näkivät kovimman inflaation vaikutuksen kohta 30-vuotisen olemassaolonsa aikana.

    Sen sijaan Elovena-tuotteissa kasvua oli 20 prosenttia mollivoittoisesta kulutusympäristöstä huolimatta. Raisio aloittaa Elovena-tuotteiden viennin Alankomaihin ja Belgiaan päivittäistavarayhtiö Albert Heijnin jakelussa.

    Lisää aiheesta
    • Alankomaat ja Belgia ovat Elovena-tuotteille luontevia vientikohteita, sillä kasvipohjaisten elintarvikkeiden ja erityisesti kauratuotteiden kulutus on Alankomaissa kasvussa, kertoo Raisio.

      Elintarviketeollisuus | Raisio aloittaa suomalaisille tuttujen Elovena-kauratuotteiden viennin Alankomaihin ja Belgiaan

    Kasviproteiinimarkkina on kärsinyt suhteellisesti eniten markkinamurroksesta. Suomen markkinalla, jossa Härkis on johtava brändi, koko kategoria on laskenut voimakkaasti, Kuusniemi kertoo.

    ”Jatkamme tuotteiden kehittämistä edelleen, eikä perusoletus kasviproteiinien tulevaisuuden tarpeesta ja kasvusta ole markkinahäiriöstä huolimatta kadonnut mihinkään.”

    Raisio kertoo luopuvansa aiemmin antamistaan kasvutavoitteista vuoden 2025 ulottuvalle kaudelle. Syynä on odotettua kovempi inflaation ja korkotason nousun vaikutus kuluttajakäyttäytymiseen.

    Lisää aiheesta
    • Raisio selvittää, mikä on sen kauratuotteiden todellinen hiilijalanjälki. Aiemmin laskelmassa on käytetty Luonnonvarakeskuksen tuottamia keskiarvolukuja.

      Kasvintuotanto | Raisio tarjoaa sopimustuottajilleen ilmaisen hiilijalanjälkilaskurin – pääosassa kaura, mutta muitakin kasveja voi laskuriin syöttää

    • Käyttöpäällikkö Klaus Tuikka esitteli uutta pastalinjastoa Raision tehtailla.

      Ruoka | Makaronikriisi osoitti suomalaisille kotimaisen pastan tärkeyden – "Tilanne normalisoituu marraskuussa”

    • Kokkikartano on yksi Snellman-konsernin tytäryhtiöistä. Muutosneuvottelut koskevat lihanjalostuksen ja myynnin lisäksi myös valmisruokasegmentin toimintoja.

      Elintarviketeollisuus | Snellman-konserni aloittaa muutosneuvottelut – 40 työpaikkaa vaarassa, syynä viime vuoden heikko tulos

    • Vuosi 2023 jää historiaan myös metsäteollisuuden kapasiteettileikkauksista. Stora Enso päätti lopettaa Sunilan sellutehtaan Kotkassa.

      Metsäteollisuus | Huippusuhdanteen hedelmät kuihtuivat vuodessa – metsäyhtiöiden tuloksista lähti vuodessa 3,7 miljardia euroa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta