• Yle: Energiajuomat kiellettiin kunnan tiloissa

    Savitaipaleella tulee sanomista, jos kirjastossa tai kunnantalolla korkkaa energiajuoman. Syyskuun alussa voimaan tullut kielto koskee kaikenikäisiä.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Yhteiskunta
    15.9.202613:28
    Jussi Vehkala

    Savitaipaleen kunta Etelä-Karjalassa kielsi energiajuomien juomisen kunnan tiloissa syyskuun alusta lähtien, kerrotaan Ylen uutisessa.

    Kielto koskee kaikkia Savitaipaleen kunnan tiloja, kuten esimerkiksi kouluja, kirjastoa, nuorisotiloja ja kunnantaloa.

    Linjaus ei katso ikää vaan koskee myös aikuisia.

    Sysäys energiajuomakiellolle tuli nuorisovaltuuston vetoomuksesta. Savitaipaleen sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti kiellosta elokuussa.

    Varsinaisia sakkoja kiellon rikkomisesta ei tule.

    ”Energiajuomien käyttö on jokaisen henkilökohtainen asia, mutta jos näemme energiajuomien juomista kunnan tiloissa, huomautamme asiasta”, kertoo Ylelle kunnan hyvinvointijohtaja Aija Rautio.

    Yle: Ennennäkemätön kielto Savitaipaleen kunnassa: energiajuomat pois myös aikuisilta

    Lisää aiheesta
    • Hirvenliha eroaa naudasta lähinnä rasvan määrässä. Kuvituskuva.

      Ruoka | Riistaliha pilataan usein samalla virheellä

    • Hirvikolareita sattuu eniten syksyllä hämärään aikaan.

      Eläimet ja kasvit | Kolarissa kuollut hirvi voi päätyä leijonan ruoaksi

    • Lihansyöntiin yhdistetään sellaisia miehekkäinä pidettyjä ominaisuuksia kuin voimaa, kuvailee ruokakulttuurin professori Taru Lindblom.

      Ruoka | Miehekkääksi ja naiselliseksi mielletty ruoka elävät ajassa – professori kertoo, miksi lihansyönnistä tulee useimmiten mieleen mies

      Tilaajalle
    • Rössypottua maistelemassa MT:n toimittajat Aimo Vainio, Nikke Kinnunen, Aida Salminen, Taneli Laine, Henna Lääveri, Onni Puutio ja Hermanni Härkönen. Raadin kutsui koolle Pohjois-Suomen aluetoimittaja Suvi Jylhänlehto.

      Ruoka | Video: MT testasi hämmentävän suositun säilykkeen – raati yllättyi ja huojentui

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    energiajuoma
    Savitaipale
    kielto
    kunta
    hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Maailman parhaat uunijuurekset

    • 7

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle