• Valio aikoo kasvaa meijeristä ruokataloksi – ostaa uuden kasvisliiketoiminnan

    ”Maidosta valmistettavien tuotteiden rinnalla investoimme nyt ruokatalona kasvuun myös muiden raaka-ainepohjien osalta”, sanoo Valion johtaja Tuomas Salusjärvi.
    Kasvispohjaisten tuotteiden kysynnän nähdään kasvavan pitkällä aikavälillä, Valio kertoo.
    Kasvispohjaisten tuotteiden kysynnän nähdään kasvavan pitkällä aikavälillä, Valio kertoo. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    13.2.202509:32
    Piia Lehojärvi

    Valio ostaa Raisio oyj:n kasviproteiiniliiketoiminnan, siihen liittyvän käyttöomaisuuden ja Härkis- ja Beanit-härkäpapubrändit. Käyttöomaisuuteen kuuluvat muun muassa kasviproteiinituotteita Kauhavalla valmistavan tehtaan laitteet. Kaupassa Valiolle siirtyy 16 henkilöä. Kauppahinta on 7 miljoonaa euroa.

    ”Tulevaisuuden ruokajärjestelmään kuuluvat niin kasvipohjainen, eläinpohjainen kuin solumaatalouden keinoin tuotettu ruoka. Näitä kaikkia tarvitaan, jotta ruoka riittää globaalisti kasvavalle väestölle”, Valion johtaja Tuomas Salusjärvi sanoo yhtiön tiedotteessa.

    ”Tähän nojaa Valion strategia, jonka mukaisesti kasvamme meijeriyhtiöstä ruokataloksi. Tämä liiketoimintakauppa on yksi askel kasvupolulla. Vahva ja innovatiivinen tuotevalikoima on 120 vuotta ollut Valion perusta. Maidosta valmistettavien tuotteiden rinnalla investoimme nyt ruokatalona kasvuun myös muiden raaka-ainepohjien osalta.”

    ”Tulevaisuuden ruokajärjestelmään kuuluvat niin kasvipohjainen, eläinpohjainen kuin solumaatalouden keinoin tuotettu ruoka.”

    Tuomas Salusjärvi

    ”Tämä liiketoimintakauppa tekee meistä entistäkin merkittävämmän kasvipohjaisten proteiinituotteiden kehittäjän ja valmistajan. Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa pitkällä aikavälillä ja kasvupotentiaalia on vielä paljon”, Valion liiketoimintajohtaja Kimmo Luoma tiedotteessa.

    Valio osti vuonna 2022 Gold&Green -liiketoiminnan.

    ”Myynti on kasvanut onnistuneiden tuotelanseerauksien myötä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä noin 50 prosenttia edelliseen verrattuna. Tällä kaupalla rakennamme omaa tuotantokyvykkyyttä. Kauhavan tehtaan tuotantovälineet sopivat juuri meidän tarpeeseemme ja tilanteeseemme”, Luoma jatkaa.

    Raision kasviproteiiniliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2023 oli 5,5 miljoonaa euroa.

    Liiketoimintakaupan jälkeen Valiosta tulee entistäkin vahvempi toimija kasvipohjaisten proteiinituotteiden markkinassa, tiedotteessa sanotaan. Valion kasvipohjaisten proteiinituotteiden valikoimassa on ennestään Gold&Green -tuotteiston lisäksi Mifu-proteiinituotteet.

    Toistaiseksi Härkikseen ja Beanitiin liittyvä toiminta jatkuu entiseen tapaan ja Härkis-tuotteet löytyvät kaupan hyllystä kuten tähänkin asti. Kaupan toteutumisen jälkeen maaliskuun aikana kauppaan sisältyvät omaisuuserät ja työntekijät siirtyvät Valiolle.

    Lisää aiheesta
    • Kasviproteiiniliiketoiminta työllistää 16 henkilöä, jotka siirtyvät liiketoimintakaupan mukana Valiolle vanhoina työntekijöinä. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Raisio myy kasviproteiiniliiketoiminnan ja Härkis-brändin Valiolle

    • Sami Lehtonen kairaa Raision myllyyn saapuneesta viljakuormasta osanäytteitä. Toinen puoli osanäytteistä koostetusta vastaanottonäytteestä lähtee laboratorioon analysoitavaksi, toinen jää varalle mahdollista myöhempää tarkistusta varten.

      Maatalous | Raisio: ”Neljännes elintarvikkeeksi tarjolla olleesta viljasta päätynyt tänä vuonna homeen vuoksi hylkyyn”– MT videoi näytteen ottamisen saapuvasta viljakuormasta

      Tilaajalle
    • Tietomurtohyökkäys saatiin joulukuussa keskeytettyä.

      Rikokset | Valion tietomurto ennakoitua paljon vakavampi — murron kohteena ei ole 5 000 henkilöä, vaan kymmeniätuhansia

    Artikkelin aiheet
    Valio
    liiketoimintakauppa
    kasviproteiinituotteet
    Raisio
    kasvipohjainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset