• Pusikot puskevat pohjolan parsaa – ilmaista herkkua ei kannata ylenkatsoa

    Rentunruusuksi haukuttu maitohorsma on jalon makuinen herkku pikaisesti pannulla paistettuna.
    Maitohorsmat punertavine, mehevine varsineen ovat parhaita korkeintaan vaaksan mittaisina.
    Maitohorsmat punertavine, mehevine varsineen ovat parhaita korkeintaan vaaksan mittaisina.  Kuva: Katja Lamminen
    Ruoka|Ruoka
    17.5.202420:30
    Kolumni
    Katja Lamminen

    Toukokuussa ilmassa tuoksuu huumaava lupaus kesästä, mutta uusien perunoiden, mansikoiden ja muiden perinteisten kesäherkkujen sesonki antaa vielä odottaa itseään. Kulkiessa katse kääntyy hiekkateiden ja peltojen pientareille sekä hakkuaukeille. Vihertääkö? Joko pohjolan parsat puskevat maasta?

    Rentunruusuksi haukuttu maitohorsma on jalon makuinen herkku pikaisesti pannulla paistettuna. Latvuksen lehtiä ei kannata nyppiä pois, sillä ne rapeutuvat mukavasti. Loraus öljyä ja ripaus suolaa riittää paistamiseen, mutta voi sekaan toki heittää myös esimerkiksi valkosipulia ja pippuria.

    Toiset tykkäävät keittää horsmanversot parsan tapaan.

    Maitohorsman versot sopivat erinomaisesti kalan lisukkeeksi.
    Maitohorsman versot sopivat erinomaisesti kalan lisukkeeksi.  Kuva: Katja Lamminen

    Maitohorsmat punertavine, mehevine varsineen ovat parhaita korkeintaan vaaksan mittaisina alkukesästä ennen kuin varsi ehtii kovettua.

    Aavistuksen kirpakassa ominaismaussa on aistittavissa sitruunaa ja pähkinää. Vivahteet varmasti vaihtelevat kasvupaikan mukaan. Nuoria lehtiä voi silputa myös salaatin tai smoothien sekaan, kuten monia muitakin villiyrttejä.

    Rentunruusu sisältää runsaasti ravintokuitua, kaliumia, kalsiumia, fosforia, magnesiumia ja C-vitamiinia. Täydellinen paketti!

    Miksi ostaa kaupasta kallista tuontiparsaa, kun jopa parempaa ”köyhän miehen parsaa” kasvaa takapihalla?

    Varresta voi nyppiä enimmät lehdet pois ennen paistamista tai keittämistä.
    Varresta voi nyppiä enimmät lehdet pois ennen paistamista tai keittämistä.  Kuva: Katja Lamminen
    Lisää aiheesta
    • Rentun ruusu taipuu paremmin ihmisravinnoksi kuin kukkapuskaksi. Horsma sisältää runsaasti C-vitamiinia, mutta lakastuu nopeasti maljakossa.

      Musiikki | Rentun ruusua ruokapöytään ja neliapilalla karja onnelliseksi – tällaisia ovat tunnettuja iskelmiä koristavat kesäiset kasvit

    • Marika Hänninen löysi metsästään korvasieniapajan. Korvasieni on erittäin myrkyllinen sieni mutta muuttuu oikein käsittelemällä herkulliseksi.

      Metsänhoito | Alkukesän luonnontuotteiden keruukausi on lyhyt ‒ muutamien tuotteiden markkina kehittyy ja voi olla kannattavaa taloudellisesti

      Tilaajalle
    • Luonto | Jouni Toivanen lähestyy villiyrttejä maku edellä – harrastajat hakevat hänen kurssiltaan uusia näkökulmia ja vinkkejä

    • Luonto | Villiyrttejä voi kerätä vielä marraskuussa – Tiesitkö, että villiyrttien ravintoaineet ovat loppuvuonna juurissa?

    • Päivi Lehtonen käyttää vuohenputkia simaan ja monenlaisiin ruokiin ja leivonnaisiin.

      Vesiheinää, vuohenputkea, nokkosta – Villiyrttikokin juhlaviikot ovat alkamassa

    • Maitohorsman viininpunaiset, nuoret versot voi kypsentää pannulla ja nauttia kevätherkkuna vihreän parsan tapaan.

      Aarre: Miestenvaivojen ehkäisijänä tunnettua maitohorsmaa kannattaa etsiä hakkuuaukoilta – versoja voi syödä kuten parsaa, nuoret lehdet sopivat salaattiin

    • Asiantuntija Tiina Ikonen Marttaliitosta kertoo, että Marttojen neuvontakanavissa villiyrtit olivat keväällä toiseksi kysytyin aihe. Edelle menivät vain kasvomaskit.

      Villiyrttien keruusta on tullut valtavirtaa – toisin kuin satokasveilla, villiyrteillä ei ole edes katovuosia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle