Suomen luonto on kuin maustehylly – villiyrttiyrittäjä paljastaa viime vuosien trendikasvit

Kun suomalainen kuulee sanat ”yrtti” ja ”mauste”, hänelle tulee todennäköisesti ensimmäisenä mieleen ruokakaupan mausteosasto pienine purkkeineen ja pusseineen. Näistä sanoista voisi kuitenkin tulla mieleen myös suomalainen luonto, joka on villiyrttejä pullollaan.

Villiyrtillä tarkoitetaan tässä jutussa syötäviä luonnonkasveja, kuten nokkosta, kuusenkerkkää, voikukkaa, siankärsämöä ja monta muuta kasvia ja kasvinosaa.

Satakunnan Säkylässä toimivan Yrttipajan yrittäjä Petri Koivisto kertoo, että villiyrtteihin liittyvässä tietämyksessä on parin sukupolven katkos. Yli seitsemänkymppiset muistavat todennäköisesti lapsuudestaan, miten erilaisia luonnonkasveja on käytetty ruuanvalmistukseen ja jopa lääkintään.

Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta yhtenä sysäyksenä villiyrttien unohtumiselle voi pitää 1960-lukua, jolloin Suomi kaupungistui nopeasti.

”Supermarkettien vallankumous muutti aikanaan suhtautumisen kasvien keräämiseen. Sitä pidettiin köyhien hommana, kun kerran kaupastakin sai”, Koivisto pohtii.

Hän on huomannut, että viime vuosina on tapahtunut ajattelutavan muutos. Parikymppiset saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita ja tietoisia villiyrteistä, ja siihen on muutamia syitä. Ensinnäkin kyse voi olla eräänlaisesta paluusta juurille.

Otetaan esimerkki: talvipakkasilla voi haudutella yrttiteetä samanlaisesta teepussista, jota myydään kaikkialla maailmassa. Teetuokio saattaa kuitenkin tuntua merkityksellisemmältä, jos juoma on syntynyt kotimaisista tai jopa itse kerätyistä raaka-aineista.

Koivisto lisää, että tutkimustieto luonnossa liikkumisen ja luonnonantimien hyvää tekevistä vaikutuksista kasvaa jatkuvasti.

”Enää ei pidetä hörhönä, jos sanoo käyneensä keräämässä villiyrttejä talven varalle.”

Villiyrttien ympärillä on ollut hypeä ja pöhinää jo vuosikymmenen, mutta yrittäjän näkökulmasta kasvu on ollut hitaanpuoleista. Koivisto arvelee, että yksi syy on kotimaisten villiyrttituotteiden korkeassa kilohinnassa.

”Suomi on kallis maa, eikä meidän kannata kilpailla muulla kuin huippulaadulla, koska hinnalla ei voi kilpailla.”

Villiyrtit eivät kuitenkaan päädy kuluttajapakkauksiin itsekseen. Petri Koivistolle ja hänen vaimolleen Sari Koivistolle on kahdeksan yrittäjävuoden aikana muodostunut muutaman kymmenen vakituisen kerääjän rinki. Liian pienellä porukalla ei maastoon kannata lähteä, sillä kasvien kuivaaminen kunnollisella kuivurilla on kaikkea muuta kuin ilmaista. Mitä enemmän kuivuriin saadaan kerralla tavaraa, sitä enemmän yrittäjällä jää viivan alle.

Vuosi vuodelta myytävääkin on karttunut enemmän. Ensimmäisenä vuonna kuivattuja, myyntivalmiita tuotteita saatiin 500 kiloa, viime vuonna jo 10 000 kiloa.

Villiyrtit on kerättävä juuri oikealla hetkellä ja ne on saatava kuivuriin ripeästi. Esimerkiksi kuusenkerkkiä voi kerätä parhaimmillaankin vain muutaman viikon ajan, ennen kuin ne ovat kasvaneet liian pitkiksi. Puna-apila puolestaan kestää vain muutaman tunnin säilytyksen ennen kuivausta, sillä muuten se pilaantuu.

Koivisto on huomannut, että villiyrteissä tuppaa olemaan yksi suosikkituote kerrallaan. Ensin se oli nokkonen, korona-aikana kuusenkerkkä ja nyt vadelmanlehti. Vadelmanlehteä suosivat erityisesti naiset, jotka haluaisivat tulla raskaaksi tai jotka imettävät.

Koivisto toivoo, että hänellä olisi kristallipallo, joka kertoisi tulevan suosikkituotteen. Koska tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin hankalaa, Koivisto voi vain toivoa, että kun seuraava villiyrttitrendi iskee, heillä on sitä riittävästi varastossa.

”Jos minulta kysytään, toivoisin, että ihmiset löytäisivät siankärsämön. Se on kerrassaan hieno kasvi.”