• Ruoan hintojen nousu näkyy ikäihmisten lautasilla: ”Kahvittelulla korvataan päivän aterioita” ‒ 6 vinkkiä edullisempaan ruokailuun

    Kyselyn mukaan yli 40 prosenttia kuluttajista on joutunut tinkimään kasviksista ja hedelmistä sekä proteiinipitoisista tuotteista.
    Tilaajalle
    Kyselyn perusteella moni joutuu tinkimään ruoasta säästösyistä.
    Kyselyn perusteella moni joutuu tinkimään ruoasta säästösyistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    25.1.202308:21
    Janiko Kemppi

    Elintarvikkeiden kohonneet hinnat näkyvät selvästi suomalaisten ostoskoreissa, käy ilmi ikäihmisten ravitsemusta edistävän Gery ry:n teettämästä tutkimuksesta. Vain noin neljännes kokee, että hintojen nousulla ei ole ollut vaikutusta omaan ruokavalioon.

    Eniten ruoassa on karsittu kalasta, jonka syöntiä on vähentänyt 60 prosenttia kuluttajista.

    Yli 55-vuotiaista 70 prosenttia kokee, että heidän mahdollisuutensa syödä monipuolisesti ja terveellisesti ovat heikentyneet.

    ”Kyselyn perusteella kuluttajat tarvitsevat nyt lisää tietoa, kuinka syödä edullisesti monipuolisesti ja terveellisesti”, Geryn toiminnanjohtaja Merja Suominen sanoo.

    Suominen kertoo olevansa kyselyn tulosten perusteella erityisen huolestunut ikäihmisistä, joista moni on joutunut jo pitkään karsimaan ruokamenoistaan.

    ”Varsinkin yksin asuvilla ikäihmisillä ruokavalio saattaa olla jo entuudestaan monesti aika yksipuolinen, ja esimerkiksi kahvittelulla saatetaan korvata päivän aterioita”, Suominen kertoo.

    Kotona asuvista ikäihmisistä moni on tutkimusten mukaan vajaaravitsemusriskissä, joka johtuu erityisesti aterioiden vähäisestä määrästä ja yksipuolisuudesta.

    Geryn viisi vinkkiä ikäihmisille terveelliseen ja edulliseen syömiseen

    1. Nauti kasviksia sesongin mukaan. Ne ovat edullisia ja maku on parhaimmillaan. Sesongin ulkopuolella hyödynnä pakasteita ja säilykkeitä. Kotimaiset juurekset, kaali, sipulit, pakastepinaatti, puolukat ja herukat ovat kasviksista edullisimmasta päästä. Talvella kannattaa nauttia sitrushedelmiä. Omenat ja banaanit ovat kohtuuhintaisia ympäri vuoden.
    2. Riittävä proteiinin saanti on tärkeää ikäihmisen hyvän toimintakyvyn ja lihasvoiman säilymisen kannalta. Edullisia proteiinin lähteitä ovat kasviproteiinit, esimerkiksi säilykepavut- ja linssit, soijarouhe ja pakasteherneet.
    3. Kalatiskillä kannattaa valita silakkaa, muikkua ja haukea. Kaupan pakastealtaasta löytyy myös hyviä kalavaihtoehtoja. Lisäksi kananmuna, vähärasvaiset maitovalmisteet, broileri ja jauheliha ovat edullisimmasta päästä. Kasviproteiineja voi kokeilla myös niin, että korvaa osan jauhelihasta soijarouheella. Näin säästyy rahaa ja ruuan ravitsemuksellinen laatu paranee.
    4. Puuro, peruna ja itse tehty leipä säästävät euroja. Puuroihin saa uutta makua kokeilemalla erilaisia hiutaleita ja suurimoita tai keittämällä puuro maitoon. Puuroja voi myös maustaa kardemummalla, kanelilla tai vaniljalla. Maapähkinät sopivat myös vaikka puuron päälle tai välipalalle tuomaan pehmeitä rasvoja.
    5. Ruokailujen suunnittelu, hintojen vertailu ja ruokahävikin välttäminen säästävät rahaa. Kauppaan kannattaa mennä ostoslistan kanssa ja kylläisenä, jotta heräteostokset eivät houkuttele. Hintojen lisäksi kannattaa vertailla myös ravitsemuksellista sisältöä. Esimerkiksi täysjyvätuotteet voivat olla kalliimpia, mutta rahalla saa paremmin mahan täyteen ja enemmän ravintoaineita.
    Lisää aiheesta
    • Alennetuille ruokatuotteille riittää kysyntää.

      Ruoka | Laputetut tuotteet kiinnostavat erityisesti maaseudulla asuvia ‒ hävikkiruoasta tullut entistä suositumpaa hintojen noustessa

      Tilaajalle
    • Epäterveellinen ruoka saattaa olla halvempaa.

      Ruoka | Ruokien hinnannousu näkyy suomalaisten ostoskoreissa – epäterveelliset valinnat lisääntyvät

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle