• Opiskelijaelämän kestosuosikki maistuu entistä paremmin tiukassa taloustilanteessa – opiskelijaravintolan suosikit ovat tuttuja kotikeittiöstä

    Koronakurimus ja tiukentuva taloustilanne ovat näkyneet opiskelijaravintoloissa. Opiskelijahintainen muona maistuu korkeakouluopiskelijoille entistä paremmin.
    Perinteinen kotiruoka maistuu myös opiskelijaruokaloissa.
    Perinteinen kotiruoka maistuu myös opiskelijaruokaloissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    31.8.202418:30
    Tuovi Mäkipere

    Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa alkaa syyskuun alussa ympäri maata melkoinen kuhina, sillä uudet ja vanhat opiskelijat saapuvat aloittamaan lukuvuotta. Koulunpenkille paluu tarkoittaa monelle myös paluuta edullisen opiskelijaruuan ääreen.

    Kela tukee korkeakouluopiskelijoiden aterioiden hinnoittelua 2,55 eurolla ateriaa kohden siten, että opiskelijan maksettavaksi saa jäädä perushintaisesta ateriasta korkeintaan 2,95 euroa. Opiskelijaravintolan tarjoaman opiskelija-aterian pitää olla ravitsemussuositusten mukainen ja sisältää pääruoan lisäksi salaattia, juomaa, leipää ja levitettä. Opiskelijahintaisen aterian saa vain osoittamalla, että opiskeluoikeus on voimassa.

    Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki luotiin vuonna 1979. Suomalaiset korkeakouluopiskelijat ovat monessa muussa maassa opiskeleviin verrattuna etuoikeutetussa asemassa, sillä opiskelija-aterioiden hintakatto pitää aterioiden hinnan huomattavasti tavallisia ravintoloita edullisempina.

    Opiskelija-aterioiden suosio onkin ollut viime vuosina jopa kasvussa, kertoo Unirestan myynti- ja markkinointipäällikkö Milja Seppälä. Uniresta on Oulun ylioppilaskunnan omistama yritys, jonka ravintoloista neljässä on mahdollista ruokailla opiskelijahintaan.

    Seppälä arvelee opiskelija-aterioiden kasvavan suosion syyksi sitä, että ruuan hinta on monien muiden hintojen ohella kohonnut parin viime vuoden aikana. Kiristyneessä taloustilanteessa moni opiskelija on mielissään, että voi syödä joka päivä samaan hintaan lämpimän aterian.

    ”Se auttaa jaksamaan opinnoissa monella tapaa”, Seppälä kuvailee.

    Kuluva vuosikymmen on ollut ailahtelevaa aikaa opiskelijaravintoloissa. Vuonna 2020 koronapandemia vaikeutti Seppälän mukaan ruuan menekin ennustettavuutta huomattavasti, sillä korkeakoulujen ovia laitettiin säppiin välillä nopealla aikataululla.

    Pahimpienkaan rajoitusten aikaan Unirestan nälkäiset opiskelija-asiakkaat eivät jääneet ilman ruokaa, sillä Restarekaksi nimetty auto kiersi opiskelija-asuntoloiden ympäristössä ja tarjosi mahdollisuuden ostaa opiskelijahintaista murkinaa.

    ”Opiskelijat käytännössä pitivät meidät pystyssä pandemian ajan”, Seppälä kuvailee.

    Sittemmin ruuan menekkiä on ollut taas helpompi ennustaa, sillä opiskelijat ovat ainakin Oulussa palanneet lähes koronaa edeltävissä määrin kampuksille.

    Opiskelijoiden suosikkiruuat ovat – ehkä hieman yllättävästikin – aivan tavallista kotiruokaa. Vuodesta toiseen suosiota niittävät esimerkiksi makaronilaatikko ja uunimakkara.

    Seppälä kuitenkin korostaa, että ajan hermossa täytyy pysyä kiinni. Kymmenen viime vuoden aikana Unirestalla on kehitetty erityisesti kasviruokien reseptiikkaa, ja henkilökuntaa on jatkuvasti koulutettu erilaisten kasvisruokien valmistamiseen.

    ”Raaka-ainevalikoima on kasvanut aivan valtavasti. Nykyään on vaikka mitä kasvipohjaista proteiinia, kasvisruuan maustaminenkin on oma juttunsa.”

    Unirestalla ruokailevista opiskelijoista 15–20 prosenttia valitsee Seppälän mukaan lautaselleen kasvisruokaa.

    Hinta asettaa kuitenkin omat rajoitteensa raaka-ainevalikoimalle. Perushintaisen opiskelija-aterian hinta ennen 2,55 euron arvoisen ateriatuen vähentämistä saa olla enintään 5,50 euroa, eli kalleimmat raaka-aineet rajautuvat kyseisen hintakaton ulkopuolelle. Koska ravitsemuksellisesta sisällöstä ei kuitenkaan saa tinkiä, Seppälä kuvailee ruokalistojen laatimista aivojumpaksi hinnan ja ravitsemuksen suhteen.

    ”Toivonkin, että ateriatuen enimmäishinta tarkistettaisiin säännöllisesti, eikä vasta sitten, kun hinnat ovat jo kohonneet melkoisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Ruokailutottumukset ovat muuttuneet vuosien aikana melkoisesti.

      Ruoka | Ruokaperinteen tutkijan toivomus suomalaisille: Ruuasta tulisi antaa hyvää palautetta sekä rakentavaa kritiikkiä

    • THL:n tilastoraportin mukaan kevään 2023 kouluterveyskyselyssä esimerkiksi yli kolmasosa nuorista kertoi, ettei syö koululounasta päivittäin. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Hyvinvointi | Kouluterveyskysely paljasti tyhjät lautaset: arjen aamupalat ja koululounaat jäävät yhä useammalta väliin

    • Kalleinta kouluruokaa nautittiin vuonna 2019 Kustavissa, jossa ruokaa tehdään edelleen pienessä keskuskeittiössä.

      Ruoka | Kouluruuan hinta ja kotimaisuusaste vaihtelevat kunnittain – tämä ainesosa maksaa eniten

      Tilaajalle
    • Kouluruokailua pidetään helposti itsestäänselvyytenä.

      Yhteiskunta | Kouluruoka täyttää 75 vuotta ‒ näin se on muuttunut vuosien saatossa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle