• Täydelliset kesäkurpitsanyytit: Savukalan, kapristen ja juuston hurmaava yhdistelmä

    Savukalalla täytetyt kesäkurpitsanyytit maistuvat kaikille. Grillin sijaan ne voi valmistaa myös uunissa.
    Täytettyjen kesäkurpitsoiden täytteet ovat suolaisia, joten lisäsuolaa ei välttämättä tarvita.
    Täytettyjen kesäkurpitsoiden täytteet ovat suolaisia, joten lisäsuolaa ei välttämättä tarvita. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Resepti
    28.6.202406:00
    Kati Pohja

    Kesäkurpitsoiden maku on parhaimmillaan pieninä, ennen kuin sisukset muuttuvat puiseviksi. Pienet kesäkurpitsat sopivat hyvin nyyttien valmistamiseen. Täytteeksi valitaan savukalaa, kapriksia ja juustoa, joten nämä sopivat hyvin lihattoman päivän grillaukseen.

    Kesäkurpitsa-juustonyytit

    4 annosta

    • Ainekset
    • 1–2 pienehköä kesäkurpitsaa
    • Täyte
    • 200 g lämminsavulohta
    • 2 rkl pieniä kapriksia
    • ½ dl hienonnettua tilliä
    • 2 rkl sitruunamehua
    • 100 g juustoraastetta
    • (suolaa)

    Valmistusohje

    Huuhtele kesäkurpitsat ja leikkaa pitkittäin ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Sekoita täytteen aineet keskenään tasaiseksi massaksi.

    Pane kaksi kesäkurpitsaviipaletta ristikkäin työlaudalle. Nosta keskelle täytettä ja kääräise viipaleet nyytiksi. Sulje tarvittaessa cocktailtikuilla.

    Grillaa nyytit nopeasti kuumassa grillissä molemmin puolin välillä kääntäen.

    Vinkki: Voit kypsentää nyytit myös 225 asteissa uunissa. Kalassa, kapriksissa ja juustossa on suolaa, joten lisäsuolaa ei välttämättä tarvita.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Lisää aiheesta
    • Pienet grillipaprikat täytetään kahdella juustoilla maustetulla linssiseoksella.

      Reseptit | Täytä kesän grilliherkut uudella tavalla – kokeile linssi-juustotäytteisiä de Padron -paprikoita!

    • Reilu juustoraastehuntu kuuluu olennaisena osana elotes-maisseihin.

      Reseptit | Meksikolaista katuruokaa kotikeittiössä – elotes-maissia tekee mieli kokeilla heti

    • Tahinikastike on vähäsuolainen ja hyviä rasvoja sisältävä vaihtoehto esimerkiksi kermaviili- tai ranskankermakastikkeille.

      Reseptit | Vaihda perinteinen kastike tahiniin: uusi makuelämys grilliruoalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset