Fazer siirtää Korian tehtaan gurttivalmistuksensa kouvolalaiselle Finnish Food Factorylle liikkeenluovutuksena. Tuotannon siirto tapahtuu viimeistään ensi vuoden elokuun loppuun mennessä. Korian tehtaan työntekijät siirtyvät Finnish Food Factoryn palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Fazer perustelee gurttien valmistuksen siirtämistä alihankkijalle liiketoimintansa laajentamisella ja kansainvälistämisellä. Yhtiön strategia tähtää kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin perustuvan liiketoiminnan kehittämiseen. Erityisesti juomat ja gurtit ovat keskeisessä roolissa, Fazer kertoo tiedotteessa.
Fazer kiittelee uutta alihankkijaansa tuotannon edistyksellisyydestä.
”Heidän uuden tuotantolaitoksensa ja modernien valmistusprosessiensa avulla saamme parannettua tuotteidemme koostumusta ja säilyvyysaikaa, mikä on ratkaisevan tärkeää vientimahdollisuuksiemme kannalta”, sanoo Fazerin kasvipohjaisten juomien liiketoimintajohtaja Konrad Von Otter.
Liikkeenluovutuksen myötä Fazerin tehtaan 32 vakituista työntekijää siirtyvät Finnish Food Factoryn palvelukseen. Nykyiset työsuhde-ehdot säilyvät.
Vuonna 2021 perustetun Finnish Food Factoryn tuotantolaitos sijaitsee Kouvolassa, ja yritys työllistää 55 henkilöä.
Fazerin gurtit valmistetaan fermentoimalla kaurasta, ja niitä käytetään jugurtin tapaan kasvipohjaisena vaihtoehtona. Yhtiö näkee kaurapohjaisilla gurteilla merkittävää kasvupotentiaalia kansainvälisillä elintarvikealan markkinoilla.
Finnish Food Factory on kasvipohjaisten tuotteiden edelläkävijä, joka on erikoistunut juomiin, gurtteihin ja levitteisiin ja käyttää valmistuksessaan pääasiassa kotimaisia raaka-aineita, erityisesti kauraa.
Fazer on muokannut tuotantoaan Korialla vauhdikkaasti. Yhtiö irtisanoi vuosi sitten 64 työntekijää Korian tehtaalta muutosneuvottelujen jälkeen. Kaurajuomien valmistus siirrettiin Ruotsin Tingsrydiin.
Vajaat kaksi vuotta sitten Fazer irtisanoi Korian tehtaalta 82 työntekijää. Samalla yhtiö lopetti meijerituotannon Korialla ja kertoi keskittyvänsä kaurapohjaisiin tuotteisiin.
Fazerilla on ollut tuotantoa Korialla vuodesta 2019, jolloin yhtiö osti kouvolalaisen elintarvikeyritys Kaslinkin.
Gurttivalmistuksen siirrosta uutisoivat ensimmäisenä Kouvolan Sanomat ja Yle.