• Kaurajuoma ei ehkä olekaan niin ilmastohyvis kuin on luultu – IS: Raaka-aineesta osa poltetaan tai menee jopa jätteeksi

    Kaurajuoman käyttö on yleistynyt huimasti. Se on vallannut kaupan hyllyt ja päässyt lähes joka kuppilan tiskille. Harva tietää kauramaidon pimeää puolta.
    Kauramaidosta on tullut nopeasti arkipäiväinen tuote. Kuvituskuva.
    Kauramaidosta on tullut nopeasti arkipäiväinen tuote. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    11.10.202412:30
    Jukka Hämäläinen

    Kaurajuomaa, kansankielessä kauramaitoa, on pidetty edistys­askeleena kohti eettisempää ja ilmasto­ystävällisempää kuluttamista. Samaan aikaan sekä tutkijoiden keskuudessa että elintarvike­teollisuudessa huomio on kiinnittynyt kaurajuoman tuotannossa piilevään ongelmaan, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

    Harva tiennee, että tyypillisessä kaurajuoman tuotannossa karkeasti arvioiden 30–50 prosenttia raaka-aineesta ei päädy valmiiksi tuotteeksi. Tieto on peräisin huhtikuussa julkaistusta tutkimusartikkelista, joka julkaistiin LCA:ssa eli elinkaari­tutkimukseen keskittyneessä tiedelehdessä.

    Ruotsalaisen Oatlyn vastuullisuus­raportin mukaan valmistuksessa syntyy 88 500 tonnia sivutuotteita. Tuotantoa syntyi 506 miljoonaa litraa 2023. Tästä tulee noin 14 prosenttia sivuvirtaa. Lisäksi aikaisemmassa vaiheessa myllyllä kaura kuoritaan, mistä tulee kuorta noin 20–30 prosenttia.

    Ruotsissa on käynnissä monivuotinen tutkimusprojekti The Over & Oat, jossa tehdään tutkimusta kaura­sivuvirtojen käytöstä. Mukana on kaurajuomien valmistajia, mikä kertoo siitä, että asia on niillekin tärkeä.

    Ruotsalaisarvion mukaan yhtä kaurajuoma­litraa kohden muodostuu noin 200 grammaa tiivistettyä okaraa. Tämä käytetään yleensä rehuna, poltetaan tai se menee jopa jätteeksi. Kaurajuomaan päätyvät siten käytännössä vain kauran hiilihydraatit, kun taas kuitu ja iso osa proteiineista jää okaraan.

    Fazerin tutkimuspäällikkö Katariina Rommi pitää tärkeänä, että okaralle keksitään käyttöä.

    ”Se on neutraalin makuinen ja ravintorikas kaurajae, jolla on paljon mahdollisuuksia elintarvikekäyttöön”, Rommi toteaa Ilta-Sanomille.

    Fazer on tuonut markkinoille jo kasvipohjaisen kauraproteiinin ja kaura­kaakao­konvehdit.

    Otsikkoa, ingressiä ja tekstiä muutettu 11.10.2024 klo 19.41. Muutettu sana kauramaito sanaksi kaurajuoma.

    Ilta-Sanomat: Kauramaidosta paljastui pimeä puoli

    Lisää aiheesta
    • Kotimaiseksi mielletty brändi ei ikävä kyllä takaa tuotteen kotimaisuutta, sanoo Suomen elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja.

      Elintarviketeollisuus | ”Fazerin kauramaidosta tulee tuontituote” — Korian tehtaan henkilöstö marssi ulos, liiton puheenjohtaja suomii siirtopäätöstä

    • Lohtajalta viedään maailmalle kreikkalaistyyppistä vegejuustoa. Annamari Jukkola (vas.) ja Jenny Röning pakkaavat tuotteita lähtövalmiiksi.

      Ruoka | Suomalainen kaurameijeri tähyää maailmalle – ”Kotimainen kaurateollisuus voi vielä kasvaa”

      Tilaajalle
    • Tutkimusten mukaan kauramaitoon vaikuttaa paljon kauran tärkkelyspitoisuus.

      Kasvinjalostus | Jalostetaanko kauramaitoa varten oma kauralajikkeensa? Näitä ominaisuuksia elintarviketeollisuus kauralta toivoo

      Tilaajalle
    • Metsäpalo Amazoniassa NASA:n ilmakuvassa. Brasilian metsäpalot tuhoavat sademetsää, jota muutetaan viljelys- ja laidunmaaksi soijalle ja naudoille.

      MTV Uutiset: Ruotsalaisen kauramaitoyhtiö Oatlyn osaomistaa nyt yhtiö, joka hakkaa sademetsiä Brasiliassa

    Artikkelin aiheet
    kaurajuoma
    ympäristövaikutukset
    elintarviketeollisuus
    okara
    Fazer
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset