Kekkosen aikaiset viinat voivat olla yhä juontikelpoisia, arvioi sommelier Samuil Angelov.
Presidenttipari löysi Kultarannan perunakellarista kokoelman Kekkosen aikaisia ”virkistysjuomia”. 1950-luvulta on säilynyt puolukkalimonaadia, Tähkä-viinaa, Koskenkorvaa, Vermouthia, Akvaviittia ja Pastista.
Väkevät alkoholit eivät periaatteessa mene huonoksi avaamattomassa pullossa. Viinat ovat lähestulkoon samassa kunnossa kuin UKK:n aikaan.
”Varsinkin viinat, joissa on alkoholia 40 prosenttia tai enemmän, ei ne miksikään siitä mene tai happane. Ainoa mikä saattaa olla muuttunut on vermutti”, sanoo Angelov.
Viinapulloissa metallikorkitkaan eivät tuota ongelmaa, koska ne harvemmin hapertuvat tai ruostuvat.
Viinoilla ei ole rahallista arvoa pelkästään ikänsä vuoksi.
Esimerkiksi vuosikertaviinien, vanhojen viskien ja konjakkien arvo perustuu usein siihen, kuinka pitkään niitä on kypsytetty tammitynnyrissä.
Tässä tapauksessa juomat eivät ole olleet tammitynnyreissä enää 1950-luvun jälkeen.
”Suurempi arvo niissä on tunnearvo ja historiallinen arvo kuin nautinnollinen arvo. Niin kauan kuin ne pullot ovat avaamattomia ja koskemattomia, ne ovat arvokkaita. Sitten kun sen pullon avaa, sen arvo myöskin katoaa”, sanoo Angelov.
Angelovilla onkin selkeä mielipide, mitä Kultarannan vanhoille viinoille kannattaisi tehdä.
”Ehdottomasti vitriiniin.”