• Ensimmäinen merkki suomalaisten viininjuonnista on peräisin Salon seudulta

    Käyneet marjat ja hedelmät tarjosivat ensimmäiset krapulat, kunnes ihmiskunta oppi viininvalmistuksen taidon.
    Ihmiskunnalla ja viinillä on pitkä yhteinen historia, ja viinin merkitys osana esimerkiksi Etelä-Euroopan maiden sosiaalista kulttuuria on vahva.
    Ihmiskunnalla ja viinillä on pitkä yhteinen historia, ja viinin merkitys osana esimerkiksi Etelä-Euroopan maiden sosiaalista kulttuuria on vahva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    27.6.202621:00
    Tuovi Mäkipere

    Kesän monenlaisissa juhlissa kilistellään skumppaa ja hörpitään hanaviiniä. Viini onkin kulkenut ihmisten mukana historiassa jo vuosituhansien ajan.

    Vanhin tunnettu käymisellä valmistettu juoma, eräänlainen riisi-hunajaviini, on 9 000 vuoden takaa Keski-Kiinasta. Ihmiset ovat tosin todennäköisesti poteneet krapulaa jo ennen viininvalmistuksen keksimistä, sillä erilaiset käyneet marjat ja hedelmät ovat tarjonneet luonnon omaa alkoholia kautta ihmiskunnan historian.

    Viinirypäleistä peräisin olevan viinihapon jäänteitä on puolestaan tunnistettu noin 7 500 vuoden takaisista saviruukuista nykyisen Iranin alueelta. Raamatun lukuisat viiniin liittyvät viittaukset osoittavat viinin merkityksen Lähi-idän ja Välimeren kulttuureissa.

    Ruotsista kirjelmöitiin keskiajalla paaville asti ja kysyttiin, voisiko täällä Pohjolassa tarjota ehtoollisella marjaviiniä viinirypäleistä valmistetun viinin sijaan. Vastaus oli kieltävä.

    On Suomessakin viiniä pitkään nautittu. Viinirypäleistä valmistettua viiniä on Salosta tehdyn hautalöydön perusteella juotu täällä jo noin 500 eaa.

    Suomalaiset ovat kuitenkin historian saatossa nauttineet alkoholijuomansa erityisesti oluen muodossa. Nykyisen Suomen alueen asukkaiden ruokavalio oli hyvin viljapainotteista vielä 1800-luvulla, ja osa viljatuotteista nautittiin nestemäisessä olomuodossa.

    Kristinusko saapui nykyisen Suomen alueelle vähitellen ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Ruotsista kirjelmöitiin keskiajalla paaville asti ja kysyttiin, voisiko täällä Pohjolassa tarjota ehtoollisella marjaviiniä viinirypäleistä valmistetun viinin sijaan. Vastaus oli kieltävä.

    Kun Suomesta laivattiin eteläisempään Eurooppaan esimerkiksi tervaa, saattoi paluukyydissä hyvinkin olla viiniä, ja siis nimenomaan viiniköynnöksen (Vitis vinifera) tuottamista viinirypäleistä valmistettua viiniä.

    Reformaatio sen kuin kasvatti viinin tarvetta 1500-luvulla, sillä luterilaisuuden oppien mukaan ehtoollista tarjottiin koko seurakunnalle, ei vain papeille.

    Viiniköynnöstä on mahdollista kasvattaa myös Suomessa, mutta kansallinen lainsäädäntö ja Euroopan Unionin byrokratia asettavat haasteita ammattimaiselle viininviljelylle. Kuvituskuvassa kotimainen viiniköynnös.
    Viiniköynnöstä on mahdollista kasvattaa myös Suomessa, mutta kansallinen lainsäädäntö ja Euroopan Unionin byrokratia asettavat haasteita ammattimaiselle viininviljelylle. Kuvituskuvassa kotimainen viiniköynnös. Kuva: Carolina Husu

    Nykyään viiniköynnöstä on mahdollista kasvattaa tietyillä alueilla myös Suomessa, mutta Suomi ei ole Euroopan Unionin näkökulmasta viinintuottajamaa. Suomalaisista rypäleistä täällä valmistettua viiniä ei siis saa kutsua viiniksi, vaan viinirypäleistä käymisteitse valmistetuksi miedoksi alkoholijuomaksi.

    Valtaosa maailman viinialueista sijaitsee 30. ja 50. leveyspiirin välillä sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla. Viinialueilla tarkoitetaan nimenomaan niitä alueita, joilla viiniköynnös parhaiten viihtyy.

    Suurimmat viinintuottajavaltiot löytyvät Euroopasta, ja kolmen kärjen muodostavat Ranska, Italia ja Espanja. Muita suuria viinintuottajamaita ovat muun muassa Yhdysvallat, Argentiina, Australia, Kiina, Chile ja Etelä-Afrikka.

    Viinin elitistinen maine alkoi murtua Suomessa 1980-luvun nousukaudella. Kuvituskuva Alkosta.
    Viinin elitistinen maine alkoi murtua Suomessa 1980-luvun nousukaudella. Kuvituskuva Alkosta. Kuva: Carolina Husu

    Suomessa viini pysyi halki vuosisatojen parempien piirien juomana, ja omaa osuuttaan Suomen viinihistoriassa näyttelee vuosien 1919–1932 kieltolaki.

    Viininystävillä oli toki kieltolain aikaankin keinonsa saada suosikkijuomaansa. Viiniä sai tuolloin myydä laillisesti tasokkaimmissa ravintoloissa ja ehkä hieman yllättävästi apteekeissa – luonnollisesti ihan vain lääkekäyttöön.

    Kieltolaki opetti suomalaiset juomaan viinaa, sillä miedompien alkoholijuomien salakuljettaminen ei ollut yhtä helppoa ja kannattavaa kuin tiukempien prosenttijuomien. Alko pyrki suitsimaan suomalaisten viinanhimoista juomista vuonna 1959 alkaneella ja 1960-luvulla jatkuneella kampanjalla, jonka tarkoituksena oli ohjata alkoholinkulutusta mieluummin viinien suuntaan.

    Kampanjan tunnuslauseena oli ”Mieluummin mietoja kuin väkeviä” ja siinä muun muassa esitettiin hintaesimerkkejä siitä, miten paljon viinan vaihtaminen viiniin säästää rahaa. Tempauksen avulla viinien menekki kaksinkertaistui Alkossa 1960-luvun alussa.

    Viinin elitistinen maine alkoi murtua 1980-luvun nousukaudella, kun viini ilmestyi vähitellen muun muassa sanomalehtien ruokasivuille. Nykyään maailman viinitrendit saavuttavat Suomen reaaliajassa sosiaalisen median avulla.

    Lähteet: Hotelli- ja ravintolamuseo, Alko, Scientific American 20.9.2009, Yle 27.3.2016

    Lisää aiheesta
    • Viini kruunaa hyvän ruokahetken ja liukastuttaa suomalaisten kielet keskustelulle.

      Ruoka | Viininystävä miettii, pitäisikö muuttaa Ruotsiin

    • Yhdestä kuohuviinipullosta saa lasillisen kuudelle ihmiselle. Siinä on myös hieman ylimääräistä siltä varalta, että joku haluaa lisää tai jonkun alkumalja kaatuu.

      Ruoka | Alkumalja pysyy kuplivana yksinkertaisen kikan avulla

      Tilaajalle
    • 62-vuotiaan Helena Tiililän mukaan rypäleviinin tilamyynnin salliminen Suomessa lisäisi maaseudun elinvoimaa.

      Puutarhatuotanto | Helena perusti viinikahvilan entiseen navettaan – moni asiakas kimpaantuu kuullessaan, ettei viinipulloa saa ostaa mukaan

      Tilaajalle
    • Alkon viinivalikoimaa. Kuvituskuva.

      Kauppa | Viinit pysykööt viinakaupoissa – ruokakauppaketjut eivät ikinä yltäisi Alkon tasolle palvelussa

    Artikkelin aiheet
    viini
    Suomen viinihistoria
    Salon seutu
    alkoholikulttuuri
    viiniköynnös
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle