• Suomalaiset ovat sinappiuskollista kansaa – uutuusmaun kokeilun jälkeen palataan herkästi vanhan suosikin äärelle

    Sinappi on tunnettu Suomessa keskiajalla, ja se mainittiin jo 1440-luvulla Naantalin luostarikirjassa. Keskiajalla ruuan ja lääkkeen raja oli häilyvä.
    Tilaajalle
    Miedot ja hieman makeanpuoleiset sinapit maistuvat suomalaisille.
    Miedot ja hieman makeanpuoleiset sinapit maistuvat suomalaisille. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Ruoka
    26.10.202412:04
    Tuovi Mäkipere

    Sinappi on todennäköisesti Suomen toiseksi yleisin maustekastike heti ketsupin jälkeen. Sinappiasioissa suomalaiset ovat erittäin uskollisia, kertoo Kotisinappia valmistavan Mausteaitta Oy:n toimitusjohtaja Jan Vuokko.

    ”Markkinoilla myös paljon erikoismakuja tarjolla, ja niitä ehkä kokeillaan, mutta sitten palataan entiseen.”

    Jos ei satu syystä tai toisesta pitämään sinapista, voi olla vaikea hahmottaa sinappien makuvivahteita. Sinapin ystävä kuitenkin tietää heti, millaista sinappia haluaa.

    Vuokon mukaan miedot ja hieman makeanpuoleiset sinapit maistuvat suomalaisille parhaiten. Seuraavaksi tulevat väkevät sinapit, ja niiden jälkeen suhteellisen pienellä osuudella tuliset sinapit ja erikoissinapit.

    Sinappimaku on osaltaan opittu juttu, eikä sinappia ole ihan helppo viedä toiseen maahan. Jo pelkästään suomalaisten ja ruotsalaisten ostoskoreihin päätyy erilaisia sinappeja.

    Sinappi on monelle peruselintarvike, jota ei osteta vain yhtä ruokalajia varten, vaan jota pitää oletusarvoisesti olla jääkaapissa aina. Mausteaitan Vuokon mukaan sinapin kestosuosiota siivittää muun muassa se, että sinapin kahta hyvää kaveria, eli makkaraa ja hernekeittoa, syödään ympäri vuoden.

    Vuoden suurin sinappisesonki on joulu, jolloin miljoonat kilot joulukinkkua saavat sinappikuorrutuksen. Vuokko on myös huomannut, että sinappia on opittu käyttämään ruuanlaitossa ja esimerkiksi salaatinkastikkeiden raaka-aineena.

    Kaikkiaan sinapin suosio näyttää tasaiselta myös tulevaisuudessa, Vuokko tiivistää.

    Sinappi tunnettiin kasvina jo keskiajan Suomessa.

    Sinappia voidaan valmistaa kelta-, musta- tai sareptansinapin siemenistä. Jos omatekoisen sinapin valmistus sinapinsiemenistä ei loppuvuonna innosta, voi sinapinsiemenistä myös kasvattaa versoja ja syödä niitä vaikka leivän päällä. Sinapinversojen maku on pippurinen.

    Sinappi tunnettiin kasvina jo keskiajan Suomessa, ainakin Naantalin luostarikirjassa, joka on yksi harvoista lähes kokonaisena säilyneistä teoksista keskiajan Suomesta. Keskiajalla ruuan ja lääkkeen raja oli häilyvä, sillä mikrobeista tiedetty mitään eikä teollisesti valmistettuja lääkkeitä ollut. Niinpä samoja kasveja käytettiin sekä ravinnoksi että lääkkeeksi.

    Naantalin luostarikirja on todennäköisesti kirjoitettu tai kopioitu Vadstenan birgittalaisluostarissa Ruotsissa ja tuotu sieltä Naantaliin, jossa birgittalaisluostari aloitti toimintansa 1440-luvulla. Kirjassa esimerkiksi sinappia ja nokkosta koskevat osiot pohjautuivat 1200-luvun tanskalaisiin kirjoituksiin, jotka puolestaan pohjasivat vielä iäkkäämpiin lähteisiin, monelta osin arabien vanhoihin teksteihin.

    Suomen kirjakielen isänä ja uskonpuhdistajana tunnetun Mikael Agricolan (n. 1510–1557) mukaan sinappi sopi erityisesti marraskuussa nautittavaksi. Muut marraskuuhun sopivat ruoka-aineet olivat Agricolan mukaan sipuli, pippurit, kynsilaukka eli valkosipuli ja agrimonia eli maarianverijuuri.

    Lähde: Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria (Gaudeamus, 2021)
    Lisää aiheesta
    • Ketsuppi on tuttu näky suomalaiskodeissa ja -ravintoloissa.

      Ruoka | Monen maun maustekastikkeen suosio säilyy vuosikymmenestä toiseen – helppo maku sopii myös lapsille ja aralle maustajalle

    • Vanhoja astioita näkee useissa kahviloissa ja ravintoloissa.

      Ruoka | Perintöposliinien ja kirppiskuppien lyijypitoisuudet voivat olla nykytiedon valossa hurjat

    • Esimerkiksi kasvisruokakurssien suosio on ollut nousussa viime vuosina.

      Ruoka | Miten seniori-ikäiset miehet saataisiin innostumaan ruokakursseista? Kuopion kansalaisopisto on onnistunut kyseisessä haasteessa

    • Perinteinen kotiruoka maistuu myös opiskelijaruokaloissa.

      Ruoka | Opiskelijaelämän kestosuosikki maistuu entistä paremmin tiukassa taloustilanteessa – opiskelijaravintolan suosikit ovat tuttuja kotikeittiöstä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle