• Juhanin hermo paloi uusien korkkien kanssa – jääkaappi tulvi mehua: ”Mitä järkeä tässä on?”

    Uudet kartonkipakkausten korkit on otettu vaihtelevasti vastaan. Purkkeja pitäisi pystyä säilyttämään kyljellään, mutta tarkkana saa olla.
    Korkkien on pysyttävä kiinni pakkauksessa.
    Korkkien on pysyttävä kiinni pakkauksessa. Kuva: Valio
    Ruoka|Ruoka
    9.5.202417:30
    Janiko Kemppi

    Uudet korkit ovat aiheuttaneet ikäviä yllätyksiä kuluttajille. MT:n pääkirjoitustoimittaja Juhani Reku heräsi sunnuntaiaamuna ikävään yllätykseen, kun jääkaappi tulvi mehua. Reku kertoo säilyttäneensä tavalliseen tapaan tölkkiä kyljellään jääkaapissa.

    ”Minulla on ollut aina jääkaapissa kyljellään Valion mehupurkki. Ennen korkkiuudistusta korkit pitivät nesteet tölkin sisällä, vaikka tölkki olisi kyljellään. Uudistuksen jälkeen korkit eivät ole enää pitäviä, ja mitä nestemäisempää tavaraa tölkissä on, sitä varmemmin se on pitkin jääkaappia”, Reku valittelee.

    ”Mitä järkeä on enää korkissa, jos pakkausta ei voi enää säilyttää kyljellään?”, Reku kysyy.

    Reku arvelee, että hän on epähuomiossa kiertänyt korkin hieman vinoon.

    Kysyimme Valiolta, onko yritys törmännyt samanlaisiin tapauksiin.

    Valion pakkauskehityspäällikkö Jussi-Pekka Lumme kertoo, että asiakkaat ovat ottaneet korkkiuudistuksen pääsääntöisesti hyvin vastaan.

    ”Hieman normaalia enemmän on tullut palautetta ja olemme saaneet toki myös negatiivista palautetta. Välillä on myös ihmetelty, onko korkki rikki, kun se jää roikkumaan”, Lumme kertoo.

    Lumme kertoo, että Valiolla ei ole havaittu normaalia enempää vuotavia korkkeja omavalvonnassa, eikä niistä ole saatu normaalia enempää palautettakaan.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa palautusjärjestelmä on toteutettu tehokkaasti.

      Elintarviketeollisuus | EU viittaa kintaalla Suomen pullonpalautusjärjestelmälle – juomayrityksille jättikustannukset

    Lumme vakuuttaa, että uusiin korkkeihin voi luottaa myös jatkossa.

    ”Sulkee vain korkin huolellisesti korkin ohjeiden mukaisesti joko painamalla tai kiertämällä, riippuen korkkimallista”, Lumme sanoo.

    Jos pakkauksessa on paksumpaa nestettä, voi se jäädä helposti korkkiin kiinni ja näin päätyä kasvoille tai paidalle juodessa.

    ”Tämä on toki joissakin paksummissa tuotteissa harmittava ominaisuus. Korkin voi hyvin nuolaista tai pyyhkäistä. Pieni odotusaika ravistamisen jälkeen voi myös auttaa asiaan”, Lumme ohjeistaa.

    Kokki tuotiin aikanaan harjakattopakkauksiin lisäämään käyttömukavuutta.

    ”Korkki on helppo sulkea tiiviisti ja mahdollistaa pakkauksen säilyttämisen lappeellaan. Lisäksi korkki pysyy siistimpänä kuin pakkauksen harjasta avattaessa varsinkin viskooseilla tuotteilla.”

    Valio ja monet muut valmistajat ovat joutuneet vaihtamaan pakkaustensa korkkeja EU-direktiivin vuoksi, joka vaatii, että alle kolmen litran juomapakkauksissa muovikorkit pysyvät kiinni pakkauksessa. Vaatimus astuu voimaan tämän vuoden heinäkuussa, joten lähes kaikista pakkauksista kiinni pysyvä korkki jo löytyy.

    Tarkoituksena on, ettei irrallinen korkki pääsisi luontoon. Suomessa kierrätys on kuitenkin ollut todella hyvällä tasolla, ja moni on ihmetellyt ajatusta siitä, että korkki nakattaisiin erikseen luontoon tai sitä ei pakkauksen mukana kierrätettäisi.

    Lisää aiheesta
    • Useimmat meistä keittivät kahvinsa keittimellä, ja päivässä sitä kuluu henkeä kohti 3–5 kuppia.

      Ruoka | Pienellä kikalla suodatinkahviin saa aidot aromit ja laimeus katoaa

    • Tuore pekoni kannattaa pakata tuorekelmuun.

      Ruoka | Näin pekoni kannattaa säilyttää – avattu pakkaus on huonoin vaihtoehto

    • Pakkaus- ja pakkausjäteasetus pyrkii vähentämään tuotteissa käytetyn pakkausmateriaalin määrää.

      Metsäteollisuus | Pakkausasetuksessa saavutettiin sopu – uudelleenkäytettävät pakkaukset korvaavat pahviset osittain

    • Ensimmäiset massatuotantoon valmiit käyttökohteet ovat todennäköisesti kevyitä noutoruoka- ja lounaspakkauksia, marjarasioita, pakkausalustoja ja yhdistelmäpakkauksia.

      Metsäteollisuus | Metsä Group suunnittelee uutta pakkaustehdasta – märkä kuitumassa muuttuu rasiaksi ilman välivaiheita

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle