• Ihmeellinen löytö munakennosta: Miksi kuoressa on ruttu?

    Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina tietää, mistä pieni kosmeettinen virhe voi kieliä.
    Kananmuna muodostuu matkalla kanan munasarjasta munanjohdinta pitkin kohtuun eli kuorirauhaseen, josta se siirtyy yhteissuoleen. Kaikki ulkoiset asiat vaikuttavat munan muodostumiseen.
    Kananmuna muodostuu matkalla kanan munasarjasta munanjohdinta pitkin kohtuun eli kuorirauhaseen, josta se siirtyy yhteissuoleen. Kaikki ulkoiset asiat vaikuttavat munan muodostumiseen. Kuva: Paula Liesmäki
    Ruoka|Ruoka
    18.10.202212:45
    Päivitetty24.10.202214:08
    Paula Liesmäki

    Kaupassa myytävät kananmunat ovat yleensä täydellisen muotoisia. Miksi muna on toisinaan hieman rutussa?

    Ruttu voi kertoa pienestä häiriöstä munan muodostumisprosessissa.

    ”Kanalle on tullut kiire munia tai se on voinut pelästyä jotain”, kertoo Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina.

    Pieni ruttu voi myös kertoa siitä, että munan on muninut nuori tai vanha kana.

    ”Kun hormonitoiminta rupeaa pyörimään tai hidastumaan, tuloksena voi olla muna, joka ei ole täydellisen muotoinen.”

    ”Kaikki kennoon päätyvät munat ovat aina syötäviä.”

    Pieni kosmeettinen virhe ei vaikuta munan sisältöön tai käyttöön. ”Kananmuna on kuitenkin hyvä, vaikka se ei olisi täydellinen”, Hamina painottaa.

    Sekä tuottajat että pakkaamot tarkkailevat munien laatua ja munan kuorta. ”Kaikki kennoon päätyvät munat ovat aina syötäviä.”

    Virussairaudet, kuten tarttuva keuhkoputkentulehdus IB ja Newcastlen tauti ND, voivat näkyä kananmunan muodossa.

    Munat, jotka eivät ole A-luokkaa, käytetään teollisuudessa. Niistä tehdään esimerkiksi munamassaa, Hamina kertoo.

    Ovi ei ole paras paikka munien säilytykseen.

    Kananmuna säilyy parhaiten 12 asteen lämpötilassa omassa pakkauksessaan. Pöydälle se kannattaa ottaa lämpenemään vasta ennen leipomista.

    Osassa jääkaappeja on ovessa muovinen munakenno. Haminan mukaan ovi ei kuitenkaan ole paras paikka munien säilytykseen.

    ”Ovessa tulee heiluntaa. Jos ovea pidetään auki, munat voivat lämmetä.”

    Viileässä ja oikein päin säilytettynä kananmuna säilyy pitkälle yli pakkaukseen merkityn päivämäärän. Keitetty muna säilyy jääkaapissa useita päiviä. Myös kuorittu, keitetty muna säilyy, mutta on herkkä tuoksuille. Se kannattaa kääräistä vaikka muovikelmuun, Hamina vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • EU-määräyksen mukaan kananmunan parasta ennen -päiväys on 28 vuorokauden päästä muninnasta.

      Elintarviketeollisuus | Hellan kulmalla: Täydellinen pakkaus ja tuote – silti myyntiaika vain 28 vuorokautta

    • Suomalaisen kananmunan salmonellattomuus herättää Etelä-Koreassa ihmetystä.

      Elintarviketeollisuus | Viiden vuoden odotus päättyi vihdoin: Etelä-Korea hyväksyi suomalaisten kananmunien ja munatuotteiden tuonnin

    • Ruokaympyrä on vähitellen mukautettu suomalaiseen ruokatarjontaan.

      Ruoka | Yhdysvalloista kopioitu ruokaympyrä sisälsi aikanaan eksoottisia tuotteita – ”Ei sellaisia ruuan säännöstelyn aikaan Suomessa nähty”

    Edit. 24.10.22. klo 14.07 kuvatekstiin lisätty maininta kuorirauhasesta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle