
Marraskuun 27. päivä julkaistavista ravitsemussuosituksista on vuotanut tarkempaa tietoa. Helsingin Sanomien mukaan prosessoitua lihaa tulisi syödä niin vähän kuin mahdollista. Prosessoidulla lihalla tarkoitetaan esimerkiksi leikkeleitä, makkaroita ja nakkeja.
Neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab kertoi HS:lle suosituksen perustuvan tutkimuksiin, joissa on todettu lihavalmisteiden olevan yhteydessä suurentuneeseen paksu- ja peräsuolisyövän riskiin.
Kysyimme prosessoituja lihatuotteita valmistavalta Atrialta, miltä uusi suositus kuulostaa.
Atrialta kerrotaan, että se on kommentoinut suositusluonnosta omalta osaltaan ja yhdessä suomalaisen elintarviketeollisuuden toimijoiden kanssa. Tarkemmin Atrian tutkimus- ja kehitysjohtaja Anu Saranpää ei avaa, mitä kommenttikierroksella on nostettu esiin.
Saranpää ei usko, että uudet suositukset näkyisivät merkittävästi suomalaisten ruokapöydissä.
”Kuluttajat valitsevat itse, mitä he kotonaan syövät, ja oletettavasti ravitsemussuosituksilla ei ole näihin valintoihin suurta vaikutusta – kuten ei aikaisemmillakaan suosituksilla ole ollut.”
”Yleisesti lihankulutuksessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia suuntaan eikä toiseen. Ravitsemussuositusten konkreettiset vaikutukset näkyvät enemmän vain osalle food service -toimijoista, jossa tehdään ruokaa julkisen sektorin keittiöissä, kuten kouluissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa.”

Ravitsemussuosituksista huolimatta liha maistuu edelleen suomalaisille. Nykyisten ravitsemissuositusten mukaan lihaa suositellaan syötävän enintään puoli kiloa viikossa. Nyt suositusta ollaan HS:n mukaan laskemassa 350 grammaan.
”Suositukset eivät kiellä minkään yksittäisen ruoka-aineen käyttöä, vaan kannustavat kohden monipuolista, tasapainoista ja kestävää ruokavaliota”, Saranpää sanoo ja jatkaa:
”Tämä kuulostaa meille siltä, että monipuoliselle tuotevalikoimalle on kysyntää jatkossakin. Tärkeintä on, että valmistamme sellaisia tuotteita, joita kuluttajat haluavat ja, että kuluttajat löytävät myös terveellisemmät vaihtoehdot valikoimastamme. On hyvä muistaa, että liha on osa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota.”
Atrialta ei kerrota tarkemmin, kuinka suuren osan myynnistä prosessoitu liha kattaa yhtiössä. Jos leikkelekysyntä laskisi, kehitettäisiin tilalle muita tuotteita.
”Jos joku tuote ei myy markkinassa, kehitämme kuluttajatarpeen mukaisesti uusia tuotteita poistuvien tuotteiden tilalle”, Saranpää vastaa, kun kysyimme, miten makkaroiden ja leikkeleiden katoaminen ostoskoreista näkyisi yrityksessä.
”Kotieläintuotannolla varmistetaan ravintopitoisen ruoan saatavuus myös vuosina, jolloin vaikeat sääolosuhteet voivat heikentää kotimaisten kasviproteiinien saatavuutta.”
Muuttuvista suosituksista huolimatta Atrialla nähdään ruokatalojen ja tilojen tulevaisuus myönteisenä.
”Atrian ja koko toimialan näkemyksen mukaan suomalaisen ruoantuotannon omavaraisuuden ja huoltovarmuuden vahvistaminen sekä ymmärtäminen tulisi olla kriisiytyvän maailmanajan ohjaavana periaatteena. Kansallisten ravitsemussuositusten tulisi huomioida kotimaisen ruuan saatavuus sekä suomalainen ruokakulttuuri.”
Saranpää viittaa myös pohjoisen poikkeuksellisiin olosuhteisiin, jotka tulisi huomioida ruokaturvasta puhuttaessa.
”Ruokaturvan varmistamisen kannalta on tärkeä huomioida pohjoisen ruoantuotannon olosuhteita, sillä muihin alueisiin verrattuna viljelyyn sopivien ruokakasvien valikoima on kapeampi ja riski satojen epäonnistumisesta on muita viljelyalueita suurempi.”
”Kotieläintuotannolla varmistetaan ravintopitoisen ruoan saatavuus myös vuosina, jolloin vaikeat sääolosuhteet voivat heikentää kotimaisten kasviproteiinien saatavuutta tai elintarvikekelpoisten viljojen satotaso ei riitä kotimaan kulutuksen tarpeisiin. Kotimaisella lihantuotannolla tasataan kasviperäisen ruoantuotannon satoisuuden vaihtelua ja esimerkiksi mahdollistetaan ruoantuotanto myös Pohjois-Suomessa, mikä korostaa lihantuotannon merkitystä suomalaisten ruokaturvan varmistamisessa.”