
Tiistaina THL:n päättäjille, kansanterveyden edistäjille ja ruoka-alan toimijoille suunnatussa politiikkasuosituksen julkaisutilaisuudessa käytiin läpi uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia, ja sitä, miten ne vaikuttavat tuleviin suomalaisiin ravitsemussuosituksiin.
THL:n Satu Männistö kertoi, että kesällä julkaistut pohjoismaiset ravitsemus- ja ruokasuositukset ovat maailman parhaat ja ajantasaisimmat. Ensi vuonna Suomessa julkistetaan kotimaiset ravitsemussuositukset, joiden merkitys on suuri, sillä ne toimivat perustana seuraavat kymmenen vuotta.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta asettaa Suomessa ravitsemus- ja ruokasuositukset.
”Sisältö tulee olemaan aika sama kuin pohjoismaisissa suosituksissa”, Männistö kertoi.
”Nyt on mahdollista katsoa kotimaisia painopisteitä. Erityisesti tulisi tutkailla suomalaisen ruokavalion haasteita. Ja sitten miettiä kestävyyttä ja ruokaturvaa.”
Männistön mukaan pohjoismaisissa suosituksissa on tapahtunut muutoksia enemmän kuin aiemmin. Perusviesti on kuitenkin tuttu eli meidän pitäisi lisätä kasvikunnan tuotteita ja vähentää eläinkunnan tuotteita.
”Uusissa pohjoismaisissa suosituksissa sanotaan, että vihanneksia, hedelmiä ja marjoja pitäisi kuluttaa 500–800 grammaa päivässä. Tähän määrään ei lasketa perunoita, eikä palkokasveja”, Männistö sanoi.
Nykytilanne ei näytä uusien ravitsemussuositusten näkökulmasta hyvältä. Terve Suomi -tutkimuksen mukaan vain 30–40 prosenttia naisista ja 10–30 prosenttia miehistä syö vähintään kerran päivässä kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
FinnRavinto 2017 -tutkimuksessa kerrotaan, että vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista söi kasviksia vähintään 500 grammaa päivässä. Punaista ja prosessoitua lihaa söi taas yli nykyisen suosituksen (500 grammaa viikossa) lähes 80 prosenttia miehistä ja 26 prosenttia naisista.
”Kasvisten kulutus on riittämätöntä sekä terveyden että ympäristön kannalta”, Männistö totesi.
”Meillä jokaisella on oikeus terveelliseen ruokaan ja hyvinvoivaan ympäristöön. Mutta miten saamme kaikki mukaan – nekin, joita tämä ei hirveästi kiinnosta?”
Niina Kaartinen THL:stä kertoi puheenvuorossaan, että eroja löytyy eri väestöryhmien välillä.
”Tutkimusten mukaan korkeasti koulutetut, kaupungissa asuvat ja erityisesti naiset saavuttavat ravitsemussuositukset hieman muita väestöryhmiä paremmin. Kasvisten ja lihan kulutuksen osalta naiset ovat edelläkävijöitä siirtymässä kohti kasvisvoittoisempia ruokavalioita”, Kaartinen sanoi.
Myös valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen painotti, että kasvisten käytön merkittävä lisääminen on ravitsemussuositusten yksi tärkeistä peruspilareista. Lyytikäinen nosti esiin palkokasvit, joiden tulisi olla pohjoismaisten suositusten mukaan merkittävä osa säännöllistä ruokavaliota.
”Palkokasvien osalta olemme tavattoman paljon jäljessä suosituksessa. Ne otettiin esille jo 2014 suosituksissa proteiininlähteenä joko pelkästään tai eläinperäisten proteiinien lisäksi. Silloin esitettiin, että desilitra ateriaa kohti olisi sopiva määrä. Tilanne kaiken kaikkiaan palkokasvien, pähkinöiden ja siementen osalta on äärimmäisen vaatimaton. 20 grammaa yhteensä vuorokaudessa on tämänhetkinen käyttötilasto”, Lyytikäinen sanoi.
Palkokasvien määrään ei pohjoismaisissa suosituksissa oteta kantaa, mutta Lyytikäisen mukaan tällä hetkellä tarkastellaan, onko kansallisella tasolla tarvetta ottaa kantaa tarkempiin määriin.
”Joka tapauksessa ne tulisi ottaa säännölliseksi osaksi ruokavaliota ja selkeästi suuremmaksi osuudeksi proteiinien saantia.”
Lyytikäinen esitteli merkittävimpiä muutoksia aiempiin ravitsemussuosituksiin. Listasimme alle Lyytikäisen mainitsemia muutoksia.
Vihannekset, juurekset, hedelmät ja marjat
Palkokasvit
Kala
Punainen ja prosessoitu liha
Vaalea liha
Maito ja maitovalmisteet, juustot