
Valot sammuvat. Ympäri tilaa alkaa kuulua keittiön ääniä ja sekä vihaista puhetta. Keittiömestari haukkuu kovaäänisesti nuorta naiskokkia, joka ei selvästi nauti työstään kyseisessä paikassa. Haukkujana on ravintola-alan rautainen ammattilainen, Kristian Karnell, ja haukuttavana tarinan päähenkilö, jonka matkaa seurataan seuraavan reilun kolmen tunnin ajan.
Valot syttyvät, jokaiselle seinälle heijastetaan kuvaa ja pehmeä musiikki soi taustalla. Äkkiä tarinan päähenkilö on oikeasti edessä lukemassa hänelle osoitettua kirjettä. Nyt ollaan jonkin uuden ja jännittävän äärellä. Kyseessä ei ole teatteriesitys, vaan 12 ruokalajin illallinen, johon lukeutuu väliaika.
Move5D-ravintola avattiin elokuussa Turun tapahtumakeskus Logomoon. Ravintolasta vastaa helsinkiläislähtöinen Logomon ravintolatoimenpäällikkö Kristian Karnell, joka on ollut vastuussa kahtena vuotena peräkkäin Michelin Guide Nordic Countries Ceremony -gaalassa sekä Turussa että Helsingissä.
Karnell muutti kahdeksan vuotta sitten Turkuun vastaamaan Logomon ruoasta. Ennen Logomoa Karnell toimi ravintoloitsijana Tammisaaressa omassa ravintolassaan. Kyseinen ravintola ajautui konkurssiin, mikä sai Karnellin ajattelemaan suhtautumistaan ruokaan.
Konkurssi ja omat kokemukset ovat suuressa osassa Move5D-ravintolan tarinaa. Tarinoita miehellä riittääkin, koska hän on kiertänyt myös kymmenen vuoden ajan maailmaa.
”Illallisen tarina on minulle hyvin henkilökohtainen. Se kertoo minusta ja menneisyydestäni. Siitä, miten olen kokenut elämää ennen ja nykyään. Moni on kertonut liikuttuneensa illallisen aikana. Illallinen tarjoaa tartuntapintaa epäonnistumiseen ja uudelleen syntymiseen”, Karnell kertoo.
Kaksikielisyys on myös suuressa osassa illallista. Osa sisällöstä on ruotsiksi ja osa suomeksi. Tämä oli Karnellille luonnollista, sillä hänen äidinkielensä on ruotsi.
Illallinen alkaa lämpiöstä, jossa vieraille tarjotaan lasilliset. Vieraat laitetaan jo heti lähekkäin, mikä ruokkii tutustumista muihin. Nopeasti ympärillä on puheen hälinää, kun vieraat odottavat innolla illallista. Pienen odottelun jälkeen pääsemme avoimeen saliin, jonka keskellä on yksi pitkä pöytä. Pöydällä on jokaiselle rakkauskirje, joka käsittää menun.
Illallisella on käytössä Polaroid-kamera, jolla voi ikuistaa joitakin tilanteita. Omaa puhelinta ei illallisen aikana saa käyttää. Menun alalaidassa on koodi, jonka kautta löytää kuvia annoksista, joita voi ladata oman sosiaalisen median tileille.
”Moni meistä tuijottaa puhelinta joka päivä ja tekee töitä tietokoneella. Halusin luoda ajattoman hetken, jossa kolmen ja puolen tunnin ajan voi keskittyä täysillä tarinaan ja antaa sen kuljettaa. Voi keskittyä itse hetkeen, eikä siihen, saako napattua hyviä somekuvia”, Karnell sanoo.
Illallisen aikana ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, mutta mikä tärkeintä, sei ei häiritse ruokailukokemusta. Menua kuljetetaan eteenpäin tarinallisesti, mutta itse ruokailuun annetaan samalla tavalla aikaa kuin missä tahansa muussa ravintolassa.
Immersiivisiä ravintoloita on maailmalla jo nähty, mutta Suomessa ne ovat harvinaisempia.
”Onhan tämä aika uniikkia, kun illallista kuljettaa ääninäyttelijä sekä näyttelijä. Kappaleet tuovat ruoan pöytään ja jokaisella kappaleella on tarkoituksensa. Jokainen elementti on mietitty tarkasti.”, Karnell toteaa.
Myös raaka-aineet ovat tärkeässä osassa. Karnell on halunnut listalle mahdollisimman paljon lähiruokaa, joskin joitain raaka-aineita ei ole toki ollut mahdollista saada Suomesta.
”Kyllä tämä on puhdasta fine diningia. Samalla tämä on pohjoismaista ruokakulttuuria. Läheltä tuodut raaka-aineet ovat tosi lähellä sydäntä.”
Esimerkiksi naudan liha tulee Tiensuun tilalta 50 kilometrin päästä. Lautaselta löytyy myös esimerkiksi Saloniemen juustolan juustoja, Sami Talbergin keräämiä villiyrttejä ja Lindrothin puutarhan kasviksia.
Mieleenpainuva illallinen maksaa 289 euroa, mikä on toki suuri sijoitus. Juomat kuuluvat hintaan. Kun miettii, että enintään 24 ruokailijan illallisella on mukana myös näyttelijä, ja tarjolla on 12 ruokalajia juomineen, voi kuitenkin miettiä, mistä hinta koostuu. Jo pelkästään tilan rakentamiseen on mennyt melkoisesti rahaa. Musiikkikin on sävelletty ja taustalle heijastettavat videot ja kuvat tehty vain ravintolaa varten.
”Tämä on sellaista, mitä haluan saavuttaa. Kyseessä ei ole pelkästään hyvä ruoka, vaan myös se, miten saan pureuduttua vähän ihmisten sieluun”, Karnell sanoo.
”Olen nähnyt läheltä, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset tutustuvat ja lähtevät ystävinä illalliselta.”
Tarkoituksena on jatkaa uusien tarinoiden tarjoamista myös tulevaisuudessa. Karnellin mukaan ensi vuoden suunnitelmia on jo tehty, ja uutta tullaan näkemään tammikuussa.
”Ajatus olisi uudistaa illallinen kolmen-neljän kuukauden välein.”