• Makeisten veronkorotuksella voi olla jättimäiset vaikutukset: ”Aika erikoinen päätös”

    Hallituksen päätös nostaa makeisten arvonlisävero 25,5 prosenttiin on aiheuttanut alalla kuohuntaa.
    Jos karkkipussi on maksanut aiemmin esimerkiksi 3 euroa, maksaa se korotuksen jälkeen 3,30 euroa.
    Jos karkkipussi on maksanut aiemmin esimerkiksi 3 euroa, maksaa se korotuksen jälkeen 3,30 euroa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Kauppa
    18.4.202417:30
    Janiko Kemppi

    Petteri Orpon (kok.) hallitus ilmoitti tiistaina, että makeisten ja suklaan arvonlisäveroa nostetaan 14 prosentista 25,5 prosenttiin.

    Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto pitää hallitukselta erikoisena päätöksenä ottaa yksi tuoteryhmä luupin alle.

    ”Tämähän liittyy terveysverokeskusteluun. Mutta se, että otetaan yksi tuoteryhmä, jonka verotus muuttuu yhtäkkiä näin radikaalisti, vaikuttaa varmasti makeisten myyntiin”, Luoto sanoi MT Live -lähetyksessä keskiviikkona.

    Luoto myös peräänkuulutti tarkkaa ohjeistusta siitä, mitä tuotteita makeisten arvonlisän nostaminen tosiasiassa koskee.

    ”Tämä tulee tuomaan hallinnollista jumppaa siellä taustalla.”

    ”Edellisen kerran kun oli makeisvero, olivatkin tietyt makeisen tapaiset tuotteet keksejä eli eivät kuuluneet tämän veron piiriin. Tässä tarvitaan vielä paljon ymmärrystä siitä, mitä kaikkea päätös tulee tarkoittamaan”, Luoto totesi.

    Veronkorotus voi vaikuttaa merkittävästi Fazerin investointeihin.

    Makeisten ja suklaan arvonlisäveron nostamisella on luonnollisesti suuret vaikutukset makeisten valmistajiin, kuten Fazeriin, joka on suunnitellut suklaatehtaan rakentamista Lahteen.

    Fazer-konsernin toimitusjohtaja Christoph Vitzthum kommentoi Ylelle pitävänsä päätöstä syrjivänä. Vitzthum näkee elintarviketeollisuuden olevan päätöksen häviäjä, kun suomalaiset siirtyvät ostamaan halvempia tuontimakeisia, vaikka niidenkin verotus toki muuttuu.

    Vitzthum kertoi, että päätöksellä on vaikutuksia Fazerin suunnitelmiin rakentaa Lahteen uusi suklaatehdas.

    ”Tämä vaikuttaa varmasti investointisuunnitelmaan. En vielä tiedä miten. Muutos on järisyttävä, eikä se voi olla vaikuttamatta päätökseen”, Vitzthum kommentoi asiaa Ylelle.

    Lisäksi Vitzthumin mukaan arvonlisäveron nostaminen voi johtaa pahimmillaan työpaikkojen menetykseen.

    Yleisen arvonlisäveron nosto rasittaa kuluttajien ostovoimaa.

    Hallitus päätti nostaa yleistä 24 prosentin arvonlisäveroa 25,5 prosenttiin. Luoto kommentoi MT:n vieraana tämän vaikutuksia kaupan alaan.

    ”Sillä on ehdottomasti merkitystä kaupan toimintaedellytyksiin. Erikoiskaupalle sillä on kaikkein suurin merkitys, sillä lähes kaikki tuotteet, mitä myydään, ovat yleisessä alvikannassa”, Luoto sanoi ja jatkoi:

    ”Myös päivittäistavarakauppaan sillä on merkitystä. Noin 25 prosenttia päivittäistavarakaupan myynnistä on niin ei-syötävää päivittäistavaraa, kuten vessapaperi, talouspaperi, shampoot ja alkoholijuomat. Niiden hintataso tulee myös nousemaan.”

    Luodon mukaan tämä rasittaa kuluttajien ostovoimaa ja vaikuttaa ostopäätöksiin ruokakaupassa.

    Luoto myös kertoi olevansa mielissään siitä, että ruoan arvonlisäveroa ei nostettu.

    Lisää aiheesta
    • Hallitus kiristää makeisten, tupakan, virvoitusjuomien ja väkevien alkoholijuomien verotusta.

      Politiikka | Kehysriihi: Maataloudelle ei leikkauksia ‒ ALV nousee, eläkkeiden verotus kiristyy, Fingridille tukea sähköverkon kehittämiseen

    • Opposition mukaan hallituksen kehysriihessä tekemillä päätöksillä tulee olemaan kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi nuoriin. Kuvassa suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja Antti Lindtman sekä pääministeri Petteri Orpo.

      Politiikka | Kehysriihi kirvoitti kansanedustajilta liudan kannanottoja – ”Turpeelle jaetaan uutta tukea tuplat verrattuna lapsiin”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla