• Kouvolan lakritsin toimitusjohtaja vaihtui: Vetovastuu siirtyi pojalle

    Lähes kaksikymmentä vuotta Kouvolan lakritsia luotsannut Timo Nisula luovuttaa vetovastuun pojalleen Santeri Nisulalle.
    Santeri Nisula aloitti Kouvolan lakritsin toimitusjohtajana 1. syyskuuta.
    Santeri Nisula aloitti Kouvolan lakritsin toimitusjohtajana 1. syyskuuta. Kuva: Kouvolan Lakritsi
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    9.9.202412:35
    Janiko Kemppi

    Kouvolan lakritsi on saanut uuden toimitusjohtajan, kun vuodesta 2008 toimitusjohtajana toiminut Timo Nisula jättää pestinsä siirtyen yrityksen taiteelliseksi johtajaksi.

    Uutena toimitusjohtajana aloitti 1. syyskuuta Timo Nisulan poika Santeri Nisula, joka on vastannut viime marraskuusta lähtien yrityksen operatiivisen johtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävissä.

    Timo Nisula täytti elokuussa 60 vuotta, ja sukupolvenvaihdosta on suunniteltu jo pidempään.

    ”Lapsesta asti olen pyörinyt mukana seuraamassa isän hommia, joten kuviot ovat tuttuja. Nyt on oikea hetki hypätä toimitusjohtajan rooliin, kun isä jää päivittäisestä toiminnasta pois”, Santeri Nisula kertoo.

    Santeri Nisulan tavoitteena on vahvistaa vientiä.

    ”Lähdemme yhä voimakkaammin kehittämään kansainvälistä kauppaa. Vientimme vetää tällä hetkellä ihan mallikkaasti, mutta näen myös paljon kasvupotentiaalia.”

    ”Tavoitteena on kymmenkertaistaa liikevaihto, mutta kasvun täytyy olla kaikin puolin kestävää, myös henkilökunnan kannalta”, Santeri Nisula sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Liköörin pohjana toimii poikkeuksellisesti gin.

      Ruoka | Suomalaislikööri palkittiin Singaporessa luokkansa parhaana – yhdistää ginin ja Kouvolan lakritsin

    • Kouvolan Lakritsi palkittiin maailmalla.

      Ruoka | Maailman parhain lakritsin valmistaja tulee Suomesta

    • "Kun käytetään aikaa, rakkautta ja hyviä raaka-aineita, siitä vain tulee hyvä! Mutta lakritsin tekeminen ei ole helppoa. Esimerkiksi luomuvehnäjauho ei käy, ja reseptiä joudutaan fiksaamaan joka vuoden sadon mukaan", Timo Nisula kertoo lakritsipiippujen äärellä. Jauhot ostetaan Fazerilta.

      Musta pätkälaku taipuu moneen – nyt tavoitteena Louis Vuittonin muotihuone Pariisissa

    • Tällainen vähän parempi piippu on postitettu myös Tasavallan presidentille.

      Lakritsipiipusta ei saa kaupassa bonuksia – lakritsitehtailija langetti ministerille ulkonaliikkumiskiellon

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset