• Luonnollisuus, helppous, kestävyys, huoltovarmuus ja hintojen nousu – kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaista lihaa suomalaiset ostavat

    Lihatalo Snellmanilla on huomattu, että koronapandemia muutti lihaan liittyvän keskustelun sävyä.
    Tilaajalle
    Yhä useampi kuluttaja haluaa olla perillä valinnoistaan ja suosia laatua määrän sijaan.
    Yhä useampi kuluttaja haluaa olla perillä valinnoistaan ja suosia laatua määrän sijaan. Kuva: Kimmo Haimi
    Ruoka|Ruoka
    9.9.202318:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomalaisten ruokalautasilla pyörii vuosikymmenestä toiseen nakkikastiketta ja lihapullia. Vaikka jotkin lihatuotteiden kulmakivet pysyvät, suomalaisten lihansyönti on kokenut myös muutoksia sekä keskustelun että käytännön tasolla etenkin kymmenen viime vuoden aikana.

    Tässä monimutkaisessa vyyhdissä on monta tekijää ilmastokeskustelusta huoltovarmuuteen ja hintojen noususta laatutietoisuuteen, ja kaikki tämä näkyy lopulta myös siinä, mitä marketista tarttuu ostoskoriin.

    Koronapandemia oli eräänlainen vedenjakaja liha-aiheisessa julkisessa keskustelussa, kertoo lihatalo Snellmanin tuoteryhmä- ja strategiajohtaja Juuso Reinikainen. Kun pandemia alkoi kevättalvella 2020, keskustelu lihan ympärillä kiihtyi ja siihen tuli uusia sävyjä hyvinkin nopeasti, Reinikainen muistelee.

    ”Tuolloin kävi ilmi, että ei ole itsestään selvää, että kauppojen hyllyllä on joka päivä kaikenlaisia lihatuotteita. Ei kaikissa maissa ole asiat näin hyvin”, Reinikainen sanoo.

    Pohjimmiltaan pandemia käänsi ruokakeskustelun yksilön valinnoista kohti ruokasysteemiä kokonaisuutena. Ruuantuotanto on kuin himmeli, jossa kaikkien osien pitää olla tasapainossa, jotta kokonaisuus pyörii tasaisesti ja kauniisti. Rautalangasta väännetty esimerkki voi olla vaikka tämä: eläinten lannan nykyistä parempi hyödyntäminen mahdollistaisi kemiallisten lannoitteiden käytön vähentämisen, vähentäisi siltä osin riippuvuutta tuontilannoitteista ja parantaisi huoltovarmuutta.

    Eipäs–juupas-tyylisistä kannanotoista on Reinikaisen mukaan siirrytty joustavampiin näkökulmiin. Lihankulutusta tasapainotetaan suhteessa kokemukseen omasta lähiympäristöstä, ilmastosta, tulevaisuudesta, ruokaturvasta ja yksilöllisesti koetusta terveydestä.

    Kun kaikki nämä ilmiöt lasketaan yhteen, lopputuloksena on se, että yhä useampi kuluttaja haluaa olla perillä valinnoistaan ja suosia laatua määrän sijaan. Kaupan hyllyllä tämä näkyy Reinikaisen mukaan siten, että keskivertokuluttaja voi ostaa keskihinnaltaan arvokastakin lihaa, mutta aiempaa vähemmän, mikä näkyy muun muassa pakkauskokojen pienenemisenä.

    Samaa ajattelumallia edustaa sekin, että laadukkaaksi koettua lihaa halutaan myös maustaa laadukkaasti. Reinikainen kertoo, että esimerkiksi erilaiset pintamausteet ovat viime vuosina nostaneet suosiotaan.

    Eräs lihankulutukseen liittyvä muutos näkyy myös siinä, että arjen ja juhlan raja on liudentunut. Arkeenkin halutaan nautintoja, mutta juhlaa varten ei koeta tarvetta huhkia päiväkausia keittiössä.

    Lihankulutuksessa tämä näkyy muun muassa siten, että entistä useammin lihaa syödään osana välipalatuotteita. Liha ei ole vain jotain, mitä ostetaan raaka-aineena, vaan jota nautitaan myös valmiin tuotteen osana. Tästä ilmiöstä kertoo esimerkiksi nakkien ja lihapullien vuodesta toiseen jatkuva suosio, samoin kuin esimerkiksi valmispizzojen ja täytettyjen leipien menekki.

    Lihankulutuksen ennustetaan kotimaisten tuotanto- ja kulutustilastojen perusteella Reinikaisen mukaan laskevan Suomessa tänä vuonna muutamilla prosenteilla. Se on hänestä melko vähän, kun ottaa huomioon tuotantomäärien laskun ja hintatason voimakkaan nousun.

    ”Valtaväestössä lihalla on edelleen merkittävä asema aterioiden proteiininlähteenä.”

    Reinikainen kertoo, että perustuotteista esimerkiksi edullisempien jauhelihojen kulutus on säilynyt vahvana tai jopa kasvanut, mutta kalliimpien nautajauhelihojen kysyntä on laskenut. Kuluttajien lihaostosten kotimaisuusaste on hänen mukaansa noussut.

    ”Nyt ratkaistaan, pystymmekö ylläpitämään kulutusta vastaavaa tuotantoa. Se vaatii investointeja ja aktiivista panostamista entistä vastuullisempaan tuotantoon.”

    Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtämiseksi on perinteisesti tutkittu kauppojen myyntilukuja, mutta Reinikainen peräänkuuluttaa alalle laajempaa katsantoa. Ruoka, jos mikä, nimittäin ilmentää kunkin ajan ja paikan käsitystä muun muassa ihmisyydestä ja luonnosta.

    Reinikainen muistuttaakin, että kauppa- ja elintarviketieteellistä ymmärrystä elintarvikkeiden kulutustrendeistä voidaan syventää yhteiskunta- ja humanistisilla tieteillä, jotta kulttuurin muutosta pystyy ymmärtämään syvällisesti.

    ”Kyse on lopulta kulttuurin tutkimisesta ja ihmisyyden ymmärtämisestä ja arvostamisesta. Jos siis kuluttajien käytös kaupassa muuttuu, se on isomman kulttuurisen muutoksen ilmentymä”, Reinikainen tiivistää.

    Hän antaa esimerkin: jos erottautumista haluttiin ennen tehdä kalliilla luksustuotteilla, nykyään hyvin tavanomaiset raaka-aineet ja jopa tietynlainen niukkuus voivat olla suurinta hyveellisyyttä ja arjen luksusta. Mummon karjalanpaistiresepti ei olekaan enää tylsä muinaisjäänne, vaan tapa ilmentää vastuullista ja terveellistä elämäntapaa, johon kuuluu lähiruuan suosiminen ja mahdollisimman puhtaat ja prosessoimattomat raaka-aineet.

    ”Tämä ei tietenkään koske vain lihatuotteita, vaan kaikkea muutakin. Viime vuosinahan päätään ovat nostaneet myös alkuviinit, jotka nekin koetaan luonnolliseksi vaihtoehdoksi”, Reinikainen mainitsee.

    Lisää aiheesta
    • Suomen lintuinfluenssatilanne ei ole vaikuttanut kuluttajien ostokäyttäytymiseen, kertovat päivittäistavarakaupat. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Eläintaudit | Siipikarjanliha maistuu yhä suomalaisille, kertovat ruokakaupat

    • Valtaosa myydystä kanasta on valmiiksi maustettua.

      Ruoka | Kanaruokia syödään enemmän kuin koskaan ennen – tämä selittää kanabuumia

    • Kalleinta kouluruokaa nautittiin vuonna 2019 Kustavissa, jossa ruokaa tehdään edelleen pienessä keskuskeittiössä.

      Ruoka | Kouluruuan hinta ja kotimaisuusaste vaihtelevat kunnittain – tämä ainesosa maksaa eniten

      Tilaajalle
    • Haukea fileoidessa kannattaa kiinnittää huomiota leikkuulaudan puhtauteen.

      Ruoka | Hauki on aliarvostettu kala, josta saa valmistettua erittäin maistuvaa ruokaa – ”Ei jää toiseksi kuhalle”

    • Pienemmätkin ahvenet käyvät ruoaksi.

      Ruoka | Hyödynnä pikkuahvenet: tarvitset vain sakset – katso videolta, miten valmistelet kalan rapeapintaiseksi sormiruoaksi

    Artikkelin aiheet
    lihankulutus Suomessa
    kuluttajakäyttäytyminen
    Snellman
    koronapandemia
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle