• Hans Välimäki avaa jo viidennen ravintolansa – lupaa tarjota kaupungin parasta aamupuuroa

    Hans Välimäki avaa uuden ravintolan huhtikuussa. Viime ravintolan avaamisesta on kulunut vasta muutama kuukausi.
    Vielä ennen avausta ravintolassa riittää tehtävää. Kuvassa Arto Rastas, Maria von Graevenitz-Välimäki sekä Hans Välimäki.
    Vielä ennen avausta ravintolassa riittää tehtävää. Kuvassa Arto Rastas, Maria von Graevenitz-Välimäki sekä Hans Välimäki. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ravintolat
    23.1.202513:58
    Janiko Kemppi

    Hans Välimäki avasi viime vuoden syyskuussa Helsingin keskustaan yhdelle näkyvimmistä paikoista ravintola Bouchon Carêmen, joka keskittyy vahvasti lihaan. MT kävi testaamassa kyseisen ravintolan ja piti näkemästään.

    Nyt Välimäki kertoo avaavansa vapun tienoilla uuden ranskalaisvaikutteisen brasserie-ravintola Lionnen Pohjois-Esplanadille, eli vilkkaalle kadulle, joka tulee monelle turistille tutuksi. Tarkoituksena on tarjota eläväistä kaupunkitunnelmaa sekä ranskalaisen keittiön klassikoita.

    Ravintolan taustalla vaikuttaa sama tiimi kuin Bistro Bardot’ssa, Italian Bistro Ginassa, The Rookissa ja Bouchon Carêmessa. Mukana ovat Välimäen lisäksi Maria von Graevenitz-Välimäki, Arto Rastas ja Miika Lönn.

    Lionne eroaa Välimäen aiemmista ravintoloista laajoilla aukioloajoilla. Välimäki kertoo, että ruokaa tarjotaan aamusta iltaan. Ravintola avautuu arkiaamuisin jo klo 7.30 tarjoten eurooppalaistyylistä aamiaista, joka sisältää oman leipomon tuotteita. Lisäksi Lionne lupaa tarjota kaupungin parasta aamiaispuuroa.

    ”Aamiaisvaihtoehdot ovat hieman vähissä ja painottuvat hotelleihin. Kiinnostusta esimerkiksi aamiaistapaamisiinkin olisi, mutta vaihtoehtoja ei ole paljon”, Välimäki totesi uuden ravintolan julkistustilaisuudessa.

    Lounaalla ja illallisella Lionnessa tarjoillaan brasserie-keittiön herkkuja.

    ”Ranskalaisen keittiön ydin on yksinkertaisissa mutta täydellisissä asioissa. Mielestäni kolmen kärki ovat kylmä voi, lämmin leipä ja vinaigrette, herkullisia kastikkeita ja jälkiruokia unohtamatta. Näitä haluamme vaalia myös Lionnessa,” Välimäki sanoo.

    Ravintolassa on noin 120 asiakaspaikkaa, ulkoterassi sekä kesän aikana avattava talviterassi. Salin vieressä on oma tilansa baarille.

    Välimäki kertoo, että Lionne jälkeen ei ole tarkoitus avata enää uusia ravintoloita.

    ”Tämä on nyt meidän viimeinen avaus hetkeen. Käsi sydämellä voin todeta, että enempää ei ole suunnitelmissa tai tulossa.”

    Välimäen ravintolat työllistävät noin 150–160 henkilöä.

    Lisää aiheesta
    • Bouchon Carême tarjoaa rehtiä ruokaa, jossa lihalla on suuri rooli.

      Ravintolat | Hans Välimäen uusi ravintola tarjoaa rehdisti lihaa – ”Olimme aluksi ujoja siinä, miten liha tuodaan ravintolaan”

    • Kirjasta löytyy paljon klassisia ranskalaisen keittiön reseptejä.

      Ruoka | Ranskalaisen keittiön ravintola paljasti hittireseptinsä – tästä ei lämmin leipä parane

    • Henri Alén jättää muun muassa italialaisravintola Fiascon.

      Ravintolat | Michelin-tähdenkin napannut ravintolayhtymä hajoaa – kokki Henri Alén: ”Urani isoin asia tuli päätepysäkille”

    • Kristian Karnell toteuttaa itseään uudessa Move5D-ravintolassa.

      Ravintolat | Turun Logomossa tarjoillaan täysin poikkeuksellinen illallinen – kännykkäkielto ja näyttelijäsuoritus

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset