• Yle: Vegaanit ja keliaakikot eivät pääse rajajääkäreiksi

    Robin Harms kysyy, onko linjaus aivan välttämätön tänä päivänä.
    Rajajääkäreillä olisi poikkeustilanteissa mukanaan taistelumuonaa. Lisäksi heidät koulutetaan valmistamaan ruokaa esimerkiksi poroista.
    Rajajääkäreillä olisi poikkeustilanteissa mukanaan taistelumuonaa. Lisäksi heidät koulutetaan valmistamaan ruokaa esimerkiksi poroista.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Ruoka|Ruoka
    28.3.202310:44
    Paula Liesmäki

    Erityisruokavaliot ja ruokarajoitteet estävät pääsyn raja- ja erikoisrajajääkäreiden koulutukseen, kertoi Yle Uutiset maanantaina.

    Rajavartiolaitoksen sivujen mukaan kiellettyjä ovat esimerkiksi herkästi oireileva laktoosi-intoleranssi, keliakia ja vegaaninen ruokavalio.

    Joukkoja koulutetaan vaativiin sodan ajan tehtäviin. Huolto on silloin erittäin hankala toteuttaa, sanoo Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppanian päällikkö Ville Juvonen Ylen haastattelussa.

    Rajajääkäreillä olisi poikkeustilanteissa mukanaan taistelumuonaa. Lisäksi heidät koulutetaan valmistamaan ruokaa esimerkiksi poroista. Kasveilla ei saa Juvosen mukaan katettua suurta kulutusta.

    Erityisasiantuntija Robin Harms yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta sanoo Yle Uutisille, että puolustusvoimien linjauksen syyt kuulostavat painavilta. Hän kuitenkin kysyy, onko linjaus todella aivan välttämätön tänä päivänä.

    Yle Uutiset: Kasvissyöjät eivät pääse erikoisrajajääkäreiksi

    Lisää aiheesta
    • Liisa Kasken mielestä lanttusupikkaat olisivat oiva herkku myös sipsareille eli rasvaisesta ja suolaisesta pitäville sipsikaljavegaaneille.

      Ruoka | Perinneruuasta saa herkkua kasvissyöjillekin näillä ohjeilla

    • Ravintola avattiin Kaivopihalle Helsinkiin.

      Ravintolat | Täysin vegaaninen opiskelijaravintola syntyi opiskelijoiden toiveesta ‒ muuttuu iltaisin baariksi

      Tilaajalle
    • Mikkilä muutti 1,5 vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta tunnin ajomatkan päähän metsän keskelle hirsimökkiin.

      Erä | Rikoskonstaapeli muutti maalle ja kiinnostui metsästyksestä – näin Kristiina Mikkilä pyrkii omavaraisuuteen

    Artikkelin aiheet
    veganismi
    keliakia
    Rajavartiolaitos
    rajajääkärit
    Puolustusvoimat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle