• Kauppojen hyllyillä väärennettyä hunajaa – yli puolet ulkomaisesta hunajasta väärennettyä

    Väärennetty hunaja voi aiheuttaa terveyshaittoja. Lisäksi se laskee hunajan hintaa, mikä puolestaan voi johtaa kotimaisen mehiläistarhauksen vähenemiseen.
    Suomalainen hunaja todettiin puhtaaksi ja laadukkaaksi.
    Suomalainen hunaja todettiin puhtaaksi ja laadukkaaksi.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    24.10.202415:01
    Anniina Jokinen

    Kaupoissa on myynnissä runsaasti väärennettyä hunajaa, tiedottaa Euroopan Ammattimehiläistarhaajien Liitto (EPBA). 60 prosenttia Suomessa myytävästä ulkomaalaisesta hunajasta on väärennettyä.

    Ulkomaalaista hunajaa myydään usein EU:ssa ja EU:n ulkopuolella tuotettuna hunajana.

    EPBA kuitenkin totesi Suomessa myytävien kotimaisten hunajatuotteiden olevan aitoja. Kotimainen hunaja on todettu puhtaaksi ja laadukkaaksi. Lisäksi kotimainen mehiläistarhaus tukee satokasvien viljelyä ja luonnonvaraisten kasvien selviytymistä.

    Väärennetty hunaja voi vaarantaa kuluttajien terveyden. Lisäksi se laskee hunajan hintaa, jolloin monet kotimaiset yrittäjät voivat joutua lopettamaan mehiläistarhauksen, koska hunajan valmistaminen ei ole enää kannattavaa.

    EPBA:n mukaan hunaja on oliiviöljyn jälkeen väärennetyin elintarvike maailmassa. Paras keino välttää väärennetyn hunajan ostamista on suosia kotimaisia vaihtoehtoja.

    Lisää aiheesta
    • Syyskuun alkupuolella Heli Romppanen viimeisteli mehiläispesien talviruokintaa. Sangossa on sokerilientä.

      Harrastukset | Video: Näin hoituu mehiläispesän talviruokinta – juristi pisti elämänsä uusiksi ryhtymällä kauppiaaksi ja tarhuriksi

      Tilaajalle
    • Normaalistikin hunajan väri vaihtelee tummasta vaaleaan, mutta vuonna 2012 Ranskassa mehiläisten pesistä löytyi jo perin poikkeuksellisen väristä tököttiä. Kuvituskuva.

      Ruoka | Tiesitkö? Sinistäkin hunajaa on nähty, ja värin alkuperä oli erikoinen – samaa väriainetta ovat syöneet monet karkinnälkäiset suomalaiset

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset