• Vahvemmat oluet tulivat ryminällä kauppoihin – suuret panimot ennustavat, muuttuuko suomalaisten maku vahvempaan suuntaan

    Kauppoihin saapuneiden viinien lisäksi hyllyjä täyttävät nyt vahvat oluet. Panimot kertovat, millainen vaikutus niillä on suomalaisiin.
    Tilaajalle
    Yli 5,5 tilavuusprosenttisia, sekoittamalla valmistettuja juomia ei saa edelleenkään myydä kaupoissa.
    Yli 5,5 tilavuusprosenttisia, sekoittamalla valmistettuja juomia ei saa edelleenkään myydä kaupoissa. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Ruoka
    20.7.202414:00
    Janiko Kemppi

    Kun aiemmin vahvoja oluita on ostettu Alkosta, saa niitä nyt myös ruokakaupoista.

    Suuret suomalaispanimot eivät toistaiseksi ole tuoneet juurikaan uusia tuotteita tähän kategoriaan, joskin ostokäyttäytymisen ja kysynnän odotetaan muokkaavan markkinoita tulevaisuudessa.

    Sinebrychoff ei ole tuomassa uusia tuotteita olutkategoriaan, olutkategorian markkinointijohtaja Niklas Rinne kertoo.

    ”Siihen, mitä oluita tai muita juomia kaupan valikoimaan Sinebrychoffilta jatkossa tulee ja millä aikataululla, vaikuttavat lainsäädännön lisäksi kuluttajien tottumukset, trendit ja oma juomakehityksemme”, Rinne sanoo.

    Olvilla seurataan tällä hetkellä tiiviisti, miten kuluttajat ottavat vastaan uutuudet.

    ”Lakimuutos on ollut voimassa vasta vajaan kuukauden, joten on vielä liian aikaista vetää kovin syvällisiä johtopäätöksiä tilanteesta. Juuri avautuneen markkinan koko on kuluttajien käsissä”, Olvin markkinointijohtaja Antti Airaksinen kertoo.

    Hartwallilla lakiuudistus näkyy erityisesti viinimyynnissä.

    ”Erityisesti matala-alkoholiset viinit ja viinijuomat ovat ensimmäisten viikkojen aikana kiinnostaneet kuluttajia, mutta myös vahvemmat oluet ovat herättäneet mielenkiintoa”, Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen sanoo.

    Hartwallin ruokakauppavalikoimaan kuuluu tällä hetkellä viisi, Sinebrychoffilla kuusi ja Olvilla kuusi vahvaa olutta.

    ”Emme usko, että suomalainen makutottumus yhtäkkiä radikaalisti muuttuu.”

    Sekä Rinne että Järvinen nostavat esille lakiuudistuksen kauppoihin tuomat erikoisoluet sekä niiden laadukkuuden.

    ”Erikoisoluet kiinnostavat kuluttajaa, ja laaja valikoima palvelee elämyshakuisia kuluttajia, joille prosenttirajaa tärkeämpää on laadukas tuotevalikoima. Myös vahvempien lageroluiden menekki on näkynyt lakimuutoksen jälkeen”, Järvinen sanoo.

    ”Emme usko, että suomalainen makutottumus yhtäkkiä radikaalisti muuttuu, vaikka vahvemmat oluet tulevat kauppaan. Uudistus vaikuttaa eniten erikoistuotteisiin”, Rinne kertoo viitaten siihen, että suomalaisten suosikkioluttyyli on lager.

    Rinne ei usko, että aiempaa vahvempien oluiden saapuminen ruokakauppoihin muuttaisi suomalaisten juomatottumuksia suuresti.

    ”Muutos ei vaikuta suuresti ostokäyttäytymiseen. Muutos on hieno asia siinä mielessä, että se tuo kuluttajien huulille uusia oluttyyppejä, eli tietoisuus oluen moninaisuudesta kasvaa”, Rinne sanoo.

    Olvin Airaksisen mukaan kuluttajat ovat ottaneet vahvat tuotteet myönteisesti vastaan, ja uudet vaihtoehdot ovat kasvattaneet kysyntää.

    ”Alueellisesti kiinnostus näihin uusiin vahvempiin tuotteisiin on ollut suurinta Pohjois-Suomessa”, Airaksinen kertoo.

    ”Kuluttajien on vaikea hahmottaa, mitä juomia saa jatkossa ruokakaupasta ja mitä Alkosta.”

    Lakiuudistuksessa paljon on puhuttanut niin sanottu valmistustaparajoite, jota Hartwallin Järvinen kritisoi.

    ”Olemme pettyneitä siihen, että ruokakauppoihin vapautettiin vain käymisteitse valmistetut alkoholijuomat, ja etanolipohjaiset, saman vahvuiset juomat on rajattu pois. Rajaukselle ei ole minkäänlaista tieteellistä tai terveydellistä perustetta, ja se on myös EU-oikeuden vastainen luoden turhaa byrokratiaa. Norjassa samantyylinen syrjivyys sai vapaakauppajärjestö EFTA:n tuomion, jonka seurauksena paikallista alkoholilakia muutettiin”, Järvinen sanoo ja jatkaa:

    ”Rajaus valmistustavan perusteella vääristää auttamatta kilpailua. Myös kuluttajien on varmasti hyvin vaikea hahmottaa, mitä juomia saa jatkossa ruokakaupasta ja mitä Alkosta”, Järvinen sanoo.

    Sinebrychoffin toimintaan rajoitteella ei ole vaikutusta.

    ”Noudatamme alkoholilakia, minkä päättäjät määrittelevät. Itsellämme ei ole tällä hetkellä vahvoja käymisteitse valmistettuja juomasekoituksia tai lonkeroita, joten meillä ei ole lain suhteen ongelmaa”, Rinne toteaa.

    Airaksinen toteaa, että Olvilta ei kommentoida rajoitetta, koska alkoholilainsäädäntö rajauksineen on eduskunnan käsissä ja päätäntävallassa.

    Lisää aiheesta
    • Yli 60 prosenttia kyselyn vastaajista kertoi, ettei aio ostaa 8-prosenttisia viinejä ruokakaupasta.

      Yhteiskunta | MT-kysely: Vain noin joka neljäs aikoo ostaa kaupasta 8-prosenttisia viinejä

    • Uusi alkoholilaki tuli voimaan 10. kesäkuuta. Sen myötä ruokakaupoissa saa myydä 8-prosenttisia käymisteitse valmistettuja juomia.

      Ruoka | Uusi alkoholilaki rokotti Alkon myyntiä kesäkuussa

    • Suurella todennäköisyydellä hallitus tekee ensi kesän puoliväliriihessä päätöksen oikeiden viinien lisäämistä markettien valikoimaan.

      Yhteiskunta | Kommentti: Typerä ja kiusallinen välivaihe viinihyllyllä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle