

Vain noin joka neljäs suomalainen aikoo ostaa kahdeksanprosenttisia viinejä ruokakaupasta, selviää tuoreesta MT:n kyselystä. Yli 60 prosenttia vastaajista kertoi, ettei aio ostaa viinejä ruokakaupasta ja 16 prosenttia ei osannut vielä sanoa.
Nuoret alle 30-vuotiaat ovat lähtökohtaisesti hieman innokkaampia ostamaan 8- prosenttisia viinejä kaupasta kuin muut. Ostoinnokkuus laskee myös selkeästi kaikissa ikähaarukoissa vanhempiin ikäluokkiin mentäessä.
Naisista joka viides kertoi ostavansa jatkossa viinejä ruokakaupoista, kun taas miehistä noin joka neljäs kertoi ostoaikeistaan.
Alueellisesti kyselyssä ei herää selviä eroja. Pieniä vivahde-eroja on kuitenkin siinä, millaisessa kunnassa asuu. Pääkaupunkiseudulla 22 prosenttia kertoo ostavansa 8-prosenttista viiniä kaupasta, kaupunkimaisissa kunnissa 24 prosenttia, taajaan asutuissa kunnissa 19 prosenttia ja maaseutumaisissa kunnissa 25 prosenttia.
Kauppiaiden näkökulmasta ruokakauppoihin tulleet 8-prosenttiset viinit ovat enemmän palvelu kuin mitään muuta.
”Asiakkaat ovat olleet iloisia, kun ei tarvitse lähteä useampaan paikkaan tai lähteä hakemaan yhtä pulloa useamman kilometrin päästä”, sanoo Tuupovaarassa olevan K-Market Tuohitorven kauppias Tomi Kareinen.
”Ihan hyvin otettu vastaan ja kyllä viiniä on lähtenyt liikenteeseen. Äkkiseltään sanoisin, että enemmän valkoviinejä on myyty ja, että edullisemmat tuotteet menevät paremmin kaupaksi”, S-Market Urjalan myymäläpäällikkö Joonas Mäkinen puolestaan kommentoi.

Suurta vaikutusta kaupoille ei kuitenkaan tästä viinien saapumisesta päivittäistavarakauppoihin ole.
”Sadoista euroista lähtökohtaisesti tässä yhteydessä puhutaan. Juomaosaston myynnissä kahdeksanprosenttisilla viineillä on aivan todella marginaalinen vaikutus”, sanoo K-Marketin Kareinen.
”Lähinnä ajattelen, että asiakkaat saavat ruoan ja ruokaviinit yhdellä käynnillä. Kaupalle uudistuksesta ei ole minkäänlaista merkitystä, sillä joku muu juoma jää sitten ottamatta”, jatkaa Kareinen.
S-Market Urjalan Mäkinen kertoo samantyyppisistä havainnoistaan.
”Hyvä lisäpalvelu on, että viinejä hyllystä löytyy, mutta ei se mikään kilpailuetu ole. Vaikea sanoa, että muodostuuko jotain ilmiötä, että asiointi keskittyisi enemmän vain yhteen kauppaan”, sanoo Mäkinen.

Kauppojen mukaan viinit ovat kiinnostaneet asiakkaita, mutta pitkän aikavälin johtopäätöksiä on vielä vaikea tehdä.
”Ensimmäiset myyntiviikot ovat näyttäneet, että viinit uutena tuoteryhmänä kiinnostavat asiakkaita. Näiden perusteella ei kuitenkaan voi vielä tehdä pitkän aikavälin johtopäätöksiä uusien tuotteiden kiinnostavuudesta”, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
K-ryhmän osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilä toteaa, että valkoviinit ovat olleet ennakoidusti suosituimpia.
”Valkoviineissä onkin hyviä, luonnostaan 8-prosenttisia vaihtoehtoja kevyempien kesäruokien tai vaikka sushin kanssa nautittavaksi”, sanoo Erkkilä.
Kahdeksanprosenttiset käymisteitse valmistetut viinit tulivat kauppoihin 10. kesäkuuta. Uusien viinien kauppoihin saapuminen osui juuri juhannuksen alle, joten alueellisia eroja viinien myynnissä on vielä vaikea sanoa.
K-ryhmän viestinnästä kerrotaan, ettei se julkaise vielä alueellista dataa viinien myynnistä, koska myynti on alussa ja juhannus sijoittui heti myynnin alkuun.
”Näin ollen alueellista dataa, mistä voisi tehdä luotettavia tulkintoja alueellisista eroista, ei ole”, vastataan K-ryhmän viestinnästä.

S-ryhmästä vastaus on hyvin samansuuntainen.
”Näyttäisi siltä, että tuotteiden myynti on jonkin verran korostunut niissä myymälöissä, joissa on enemmän etäisyyttä Alkoon”, kertoo S-ryhmän Päällysaho.
Kantar Agri toteutti kyselyn 14.–19. kesäkuuta MT:n tilauksesta. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 036 henkilöä. Tulos on painotettu vastaamaan Manner-Suomen aikuisväestöä.
Koko otannan osalta virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotosten tulokset ovat suuntaa antavia.